Heli Vaarasen kolumni: Näin valitset puolison oikein

Rakkaus on sen verran outoa, että siitä tehtyihin lupauksiin tarvittaisiin pessimistinen vihkikaava, kirjoittaa Heli Vaaranen.

rakkaus
Heli Vaaranen.
Leila Oksa / Yle

Elämäsi tärkeimmät valinnat ovat ammatin ja puolison valinta.

Ammatinvaihto onnistuu nykyelämässä moneen kertaan ja niin onnistuu puolisonkin vaihto, mutta hinta on kova. Siksi kannattaa miettiä tarkkaan. Ainakin puolison kohdalla.

Minusta puoliso kannattaa valita äärimmäisellä pessimismillä.

Jos olet nähnyt hänen kerran ruokkivan kissan, ei se ole peruste huokauksellesi: ”Hänestä tulisi niin hyvä vanhempi!” Jos hän ei erota vastaantulevaa kuumaa pakkausta lyhtypylväästä, ei se ole peruste huokauksellesi: ”Hän olisi aina uskollinen!” Ja vielä: jos näet vilauksen hänestä vain ruoka – ja nukkuma-aikaan, ei sekään ole peruste huokauksellesi: ”Hän on niin sitoutunut minuun – syö ja nukkuu kotona! ”

Kun valitset puolison, valitset parisuhdeongelmasi

Entä jos mikään uskomuksistasi ei pidäkään paikkaansa pidemmän päälle. Rakastaisitko silti? Et varmaan, jos kuvitelmasi olivat vääriä.

Siispä älä mieti mitä tulisi, olisi ja voisi olla. Mieti, millainen hän on juuri nyt sinulle, sinun kanssasi. Silloin vältät väärän valinnan.

Viimeisten vuosikymmenten ratkaisevin muutos ihmisen käyttäytymisessä on ollut rakkaudenetsinnän keskittyminen nettiin. Mitä tavallisemmaksi partnerin etsintä ja valinta netin kautta tulee, sitä absurdimmalta tuntuu puhe parisuhteesta kohtalona tai yllättävänä elämänkäänteenä.

Rakkaus ei kävelekään suoraan syliin, vaan parisuhteen syntymistä edeltävät kymmenet tai sadat valinnat. Moni odottaa valinnaltaan täydellisyyttä, mutta parisuhde ei vain toimi niin.

Kun valitset puolison, valitset parisuhdeongelmasi.

Netin parinkarsinnoissa maantieteellinen valinta, esteettinen valinta ja sosiaalinen valinta tulevat ensin. Kiireisimmät käyvät läpi myös yhteiset arvot kirjoittamalla.

Kun lopulta netti-deitit tapaavat toisensa, he tekevät seksuaaliseen karismaan perustuvan valinnan. Ei se pelkällä nettiyhteydellä onnistuisikaan, sillä ihmiset haluavat myös aistia toistensa ominaistuoksun. Se joko hirvittää tai sitten saa sydämen väpättämään.

Jos puolet kasteista ja puolet hautajaisista päättyisi täydelliseen katastrofiin, niitä koetettaisiin varmaan kehittää jollakin tavoin

Samoin on kosketuksen laita. Kosketuksen vetovoiman voi tuntea vasta, kun kaksi ihmistä on samassa huoneessa netti suljettuna. Vasta tälle pohjalle alkaa rakentua parisuhde ja molemminpuolinen halu tuntea toinen paremmin. Tätä viimeisintä on melkein mahdotonta selittää. Se on se pilke tai se jokin tuttuus, jonka vain aistii.

On sosiologeja, jotka näkevät nettiparinvalinnan äärimmäisen oikeudenmukaisena, ajan, paikan ja sosiaaliluokan ohittavana menetelmänä. Toiset taas näkevät romantiikan viimeisen saarekkeen, spontaanin ja yllättävän rakastumisen, olevan uhattuna.

Parisuhde instituutiona, jolta odotetaan jonkinmoista kestävyyttä, on tietenkin kriisissä. Siitä ei kukaan voi olla eri mieltä. Seuraako vihkikaava aikaansa? Minusta ei.

Ajatelkaa vähän. Jos puolet kasteista ja puolet hautajaisista päättyisi täydelliseen katastrofiin, niitä koetettaisiin varmaan kehittää jollakin tavoin. Mutta mitä vihkimiseen tulee, mikään ei muutu, vaikka liittojen kestävyys horjuu enemmän kuin koskaan.

Pessimistisessä vihkikaavassa olisi hyvä todeta, että rakkaus ei riitä alkuunkaan

Vihkikaavaan tulisi ujuttaa kelpo annos pessimismiä, sillä rakkauteen kuuluu aimo annos kelvottomia pyrkimyksiä päästä tilanteen päälle.

Vihkikaavassa voisi puhua rakastuneen kärsimättömyydestä. Voisi puhua siitä, miten rakkaus ahnehtii toisesta kaiken. Voisi puhua siitä, miten yhteiselämä voi mennä kilpailemiseksi ja kateudeksi. Kiukuspäissään rakastunut käyttäytyy sopimattomasti ja kysyy, "mitä minä tästä saan".

Sopimatta jääneet riidat katkeroittavat. Kumpikin koettaa saada viimeisen sanan. Moni taistelee rakkauden hyviä ominaisuuksia vastaan, sillä tunteelle alistuminen ja itsenäisyyden menettäminen kauhistuttavat.

Pessimistisessä vihkikaavassa olisi hyvä todeta, että rakkaus ei riitä alkuunkaan. Tahto on ihan hyvä asia, mutta pelkällä tahdolla ei pitkälle pötkitä. Pelkkään lujaan päätökseen perustuva sitoutuminenkin kestää vain seuraavaan harha-askeleeseen saakka. Tarvitaan paljon muuta. Tarvitaan yhteinen tunne, ja sen tunteen ylläpitäminen.

Rakkaus on outo juttu. Se syttyy harvoin ja säilyttää liekkinsä sitäkin harvemmin. Koko juju on siinä, että pidät kerran syttynyttä tunnetta yllä. Ruokit. Hellit. Puhallat happea.

Helppoa elämää voi havitella, mutta sitä ei ole. Täydellistä elämää vielä vähemmän

Kun sinun tekisi mielesi taivuttaa rakastunut mies tai nainen sinun tahtoosi, niin malta. Anna hänen sittenkin kukoistaa omana itsenään. Pakota itsesi tsemppaamaan ja auttamaan toista. Siedä muutosta huonompaan suuntaan, koska sen jälkeen tulee muutos parempaan. Ota kädestä ja sano, että kyllä me pärjätään.

Vastaa äärimmäisen pessimismin pohjalta näihin kolmeen kysymykseen:

- Onko hän sinun päiviesi onni?

- Saako hän sinut nauramaan?

- Tuntuuko hänen hipaisunsa varpaankärjissä saakka?

Helppoa elämää voi havitella, mutta sitä ei ole. Täydellistä elämää vielä vähemmän. Kannattaa tavoitella sellaista mitä on, vaikka pienistä asioista kumpuavaa onnea. Vaikka sitä, että oma rakas tuo vilustuneelle villasukat jalkaan.

Ja jos se rakkaus sitten jonakin päivänä kaikesta huolimatta loppuu, niin päästä hänet nöyrästi matkaan.

Heli Vaaranen

Kirjoittaja on valtiotieteen tohtori, sosiaalitieteilijä ja psykoterapeutti. Hän johtaa Väestöliitossa parisuhdepalveluita. Vaarasen intohimona on saada eronneet parit rauhanneuvotteluun ja rakentaa uusia alkuja pareille parisuhdekriisien jälkeen. Hän kehottaa sinkkuja välttämään nolla-aikaa.