1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Autoharrastus

Taidemaalari maksaa autokaupat tauluillaan – takana 100 kauppaa ja haaveena Ferrari

Timo Jakola rahoittaa autoharrastuksensa itse tekemillään tauluilla. Hollolaistaiteilijan pihassa parikymmentä autoa, bussista kuplaan, odottaa ehostusta.

Autoharrastus
Timo Jakola ja punainen Cadillac
Mikko Tuomikoski / Yle

Timo Jakolan vaihtoautopihalla seisoo 24 autoa. Suurin on Lahden liikenteen entinen kaupunkibussi, mutta rakkain on punainen Cadillac.

– Asetin kokoelmatavoitteekseni sen, että pitää olla maasturi, avoauto, moottoripyörä, jenkkiklassikko ja Ferrari. Tämä on se jenkkiklassikko. Tästä en luovu, vakuuttaa Jakola.

Hollolaisen taiteilijan keräilyharrastus alkoi vuosi sitten ja takana on jo 100 autokauppaa.

– Jokaisen vaihtokaupan eteen joutuu tekemään valtavasti töitä. Voi sanoa, että yksi kauppa viidestäkymmenestä onnistuu.

Kaupankäyntiä kenties hidastaa se, ettei valuuttana käytetä euroja. Jakola on haalinut pihansa täyteen autoja, vaihtamalla itse tekemiään tauluja autoihin.

autoja
Mikko Tuomikoski / Yle

Kaikki eivät innostu tauluilla maksamisesta, sanoo hollolalaistaiteilija Jakola.

– Näppituntumalla arvioiden nuoret ovat selvästi ennakkoluulottomampia kuin ikäihmiset. Olen lisäksi pannut merkille, että ruotsinkieliset ovat vahvasti edustettuina näissä vaihtokaupoissa, summaa Jakola.

Moni vaihtokauppa saa vauhtia siitä, että Jakola on valmis ottamaan vastaan myös tilaustöitä.

– Tosin sillä ehdolla, että en tee perinteisiä muotokuvia, enkä esimerkiksi kliseistä kesämaisemaa, jossa on venevalkama ja koivuja, naurahtaa taiteilija.

Kaikkea muuta on toivottu ja myös tehty.

– Olen tehnyt esimerkiksi autoaiheisia töitä ja ne ovatkin hauskoja, koska niitä ei muuten tule tehtyä. Nuoret ovat ilahduttavan innokkaita keksimään mielenkiintoisia aiheita.

Jakola vakuuttaa, että jokainen hänen tekemänsä työ on helppo todistaa aidoksi Jakolaksi, sillä hän signeeraa ne sormenjäljellään.

Jatkuva vaihtorumba vie ympäri Suomea

Jakolan autolauma on alituisessa muutoksessa. Se saattaa vaihtua huomattavasti jopa viikon sisällä.

– Viimeisen viikon aikana olemme hakeneet Rellu vitosen Pirkanmaalta. Tampereelta löytyi Mazda MX-6 kuutoskoneella ja sekin on vähän ajettu. Kalajoelta löytyi Triumph Herald-avoauto, joka lähti saman tien kiertoon ja Oulusta löytyi vielä moottoripyörä ja mopo.

Kaikki autot eivät ole sellaisenaan valmiita liikenteeseen.

– Autojen kunnosta ei koskaan tiedä etukäteen. Sen takia olemme yleensä liikkeellä hinausautolla. Jos auto ei suostu käymään, niin voimme tuoda sen tänne kotitalliin ja tutkia sitä täällä rauhassa, selvittää Jakola.

Timo Jakolan autoja
Mikko Tuomikoski / Yle

Elviksen Cadillac on pitkän ketjun viimeinen lenkki

Kaksiovinen, punahehkuinen Cadillac seisoo pihalla ylväänä lokakuisesta sateesta huolimatta. Auton ovessa lukee Lucky 13, takalokasuojassa on tanssiva Elvis ja konepellillä nököttävät kromatut häränsarvet.

Massivinen Caddy on saanut Jakolan sydämestä pysyvän sijan, eikä ihme, sillä se on pitkän vaihtoketjun tulos.

Elvis kuoli -77 ja tämä on -78 vuosimallia eli tässä on todiste siitä, että Elvis elää.

Timo Jakola

– Vaihdoin Jaguarini uudehkoon Skodaan, joka vaihtui heti seuraavana päivänä keskimoottoriseen Toyota MR 2:een. Se vaihtui sitä seuraavana päivänä Pontiac Firebirdiin, joka vaihtui taas seuraavana päivänä Hangossa Cadillaciin. Aika nopeita siirtoja, pohtii Jakola.

Jakola ei suinkaan ole liikkeellä yksin, vaan korvaamattomana apuna on luottomekaanikko Reijo Jokinen eli Repa.

Timo Jakola
Mikko Tuomikoski / Yle

Kun Jokisen Repa avaa tallin oven, seuraava projekti on valmiina odottamassa hellää hoivaa.

– Aina kun oven avaa, niin täytyy oikein miettiä, että mistähän sitä taas aloittaisi. Hommat eivät lopu koskaan, naurahtaa Repa.

Tällä kertaa vastassa on Opel Manta, urheilullinen 1970-luvun klassikko, josta on riisuttu sisustus ja auto odottaa selvästi uutta maalia.

– Tämä on jo aika hyvässä vaiheessa. Kattoa pitää vielä ehostaa, että pääsee maalaamaan, kertoo Repa.

– Tämä on aika haluttu ja arvokas auto, uudet penkit pitää ostaa ja sitten se lähtee kiertoon, huikkaa Jakola väliin.

Kaikki tyrkyllä olevat ajopelit eivät kelpaa herrasmieskaksikolle.

– Kurikassa oli tarjolla Peugeot 504, joka oli sitten jo aivan raato, sitä ei kannattanut ottaa kyytiin. Mielellään kuitenkin lähdetään katsomaan. Meillä on mottona, että on sitten Ivalo tai Ahvenanmaa, jos jotain mielekästä löytyy, pannaan tankki täyteen ja hinurilla baanalle, nauraa Repa.

Valkoinen auto
Mikko Tuomikoski / Yle

Kiehtovia ajokkeja Mossesta Cordobaan

Jakola ja Jokinen ovat reissanneet ahkerasti ympäri Suomea. Pihalta löytyy nostalgisia ja kiehtovia ajopelejä laidasta laitaan.

– Tuo Mosse on vuodelta -83 ja se löytyi Iisalmesta. Sillä on ajettu vain 115 000 kilometriä ja se on kuulunut papille. Katsastettu ja täysin toimiva yksilö. Joka kokoelmassa pitää olla myös ainakin yksi Mosse, esittelee Jakola.

Autojen kunnosta ei koskaan tiedä etukäteen.

Timo Jakola

Toinen katseet kääntävä auto on suuri, kullanvärinen Chrysler Cordoba, 2-ovinen coupé, jonka muotokieli muistuttaa 1970-luvusta.

– Minulle tuli sellainen avolava-Chevy, jossa oli vähän laittamista. Vaihdoin sen Dodge Dartiin, joka oli vanha taksi Turusta. Todellinen murheenkryyni, aloittaa Jakola.

– Sitten sain vihjeen Ylistarosta, että siellä olisi kiinnostusta vaihtaa tämä Chrysler Lebaroniin, joka oli kuulunut Yhdysvaltain suurlähetystölle. Repan muusikkokaveri tarvitsi autoa, joten se vaihtui sitten tähän Cordobaan. Melkoinen ketju tässäkin, summaa Jakola.

Timo Jakola ja punainen Toyota
Mikko Tuomikoski / Yle

Jakolan autokokoelma on puuttuvaa lenkkiä vaille valmis, ja se puuttuva lenkki on Ferrari. Maailmassa on monia legendaarisia automerkkejä, miksi juuri Maranellon punainen paholainen?

– Eikö se ole kaikkien pikkupoikien unelma? Ferrari on kaikkien muiden yläpuolella. Ei Rolls-Royce tai Lamborghinikaan huonoja ole, mutta kyllä sen pitää olla Ferrari, kysy vaikka Kimi Räikköseltä, naurahtaa Jakola.

Luottomekaanikko Repa odottaa Ferrarin kohtaamista sekä ilolla että pelolla.

– Ilo tulee siitä, että pääsee sitten ajelulle Ferrarin kyydissä. Mutta sitten onkin hankala paikka, jos sille joutuu jotain tekemään.

– Et varmaankaan sitten ala tekemään jakopääremonttia? kysyy Jakola.

– En varmasti, nauraa Repa.

Kaikki tarvitsevat haaveita

Ferrari on kuitenkin vielä kaukainen haave, sillä halpaa Ferraria ei ole vielä keksitty. Jakola kartuttaa autokokoelmaansa pääasiassa muutaman tuhannen euron arvoisilla ajopeleillä.

Ferrari on jotenkin kaikkien muiden yläpuolella.

Timo Jakola

– Poikamiehenä omistin aikoinaan Porsche 911:n ja naiset sanoivat, että sehän on vain kuplasta tehty coupé. Vaihdoin sen sitten Pontiac Trans Am GTA:han, joka oli ihan kamala ajettava, mutta kyytiläisiä kyllä riitti, kertoo Jakola pilke silmäkulmassaan.

Kauneus ei siis olekaan katsojan tai kuskin vaan pikemminkin kyytiläisen silmässä?

– Niin se voi käydä. Onneksi nykyinen vaimoni on autoihminen ja ymmärtää näiden päälle. Kun se Ferrari sitten jonain päivänä saadaan myytyä, lähdetään porukalla Amerikkaan kaikki kolme, nauraa Jakola.

Timo Jakola
Mikko Tuomikoski / Yle
Lue seuraavaksi