Raqqan menetys merkitsee kalifaattihaaveiden loppua, mutta ei vielä Isisin lopullista tappiota

Seuraavaksi alkaa kamppailu siitä, kuka saa haltuunsa Isisiltä vapautetut alueet Syyriassa, arvioi tutkija Hannu Juusola.

Isis
Syyrian demokraattisten joukojen (SDF) komentaja Rojda Felat kulkee lippua kantaen Raqqassa.
Syyrian demokraattisten joukkojen (SDF) komentaja Rojda Felat kulkee lippua kantaen Raqqassa 17. lokakuuta.Bulent Kilic / AFP

Viimeisetkin Isisin mustat liput on vedetty alas terroristijärjestön pääkaupunkinaan pitämästä Raqqasta pohjois-Syyriassa. Tiistaina kerrottiin, että ainakin 90 prosenttia Raqqasta on vallattu.

Käytännössä Isis on ajettu kaupungista, jota se on pitänyt hallussaan vuodesta 2014 ja jonne se julisti perustavansa islamilaisen valtion eli kalifaatin. Käytännössä kaupungin valtasivat Yhdysvaltain johtaman liittouman tukemat kurdi- ja arabijoukot.

Raqqan menetys on merkittävä symbolinen tappio Isisille, arvioi Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola Helsingin yliopistosta. Toisaalta terroristijärjestö on tähän tappioon osannut varautua.

– Isis on jonkin aikaa siirtänyt toimintaansa ja johtohenkilöitään Raqqan ulkopuolelle, Juusola sanoo.

Isisin muuttuu lähemmäs tavanomaista terroristijärjestöä

Raqqan menetyksen myötä kalifaattihaaveet voi ainakin toistaiseksi haudata.

– Tämä on osa prosessia, jossa Isis menettää pikkuhiljaa kaikki kaupunkikeskuksensa sekä Syyriassa että Irakissa.

Syyriassa Isisillä on kuitenkin yhä alueita, etenkin maaseudulla. Järjestöä ei voikaan vielä julistaa kuolleeksi. Näyttää siltä, että Isis on palaamassa toiminnaltaan tavanomaiseksi terroristijärjestöksi.

– Järjestö on jo jonkin aikaa kehittänyt sekä käytännössä että ideologisesti toimintaansa siihen suuntaan, että se pyrkii tekemään enemmän terrori-iskuja myös Syyriassa.

"Raqqan menetys ei sinänsä lisää iskuja Euroopassa"

On myös ennakoitu, että menettäessään jalansijaa Irakissa ja Syyriassa Isis pyrkisi lisäämään terroritekoja Euroopassa. Hannu Juusolan mielestä näin ei välttämättä tapahdu. Järjestö on kokonaisuudessaan heikentynyt.

– En usko, että heillä on keskusjohtoisiin, suunniteltuihin iskuihin paljon mahdollisuuksia.

Jatkossakin tärkeintä on pyrkiä estämään järjestön inspiroimien yksilöiden iskut muun muassa Euroopassa.

Kamppailu vapautettujen alueiden hallinnasta alkaa

Syyriassa lähitulevaisuuden suurin kysymys on se, kuka saa haltuunsa alueet, jotka vapautetaan Isisin hallinnasta.

Raqqassa voitonlippuja heiluttavat nyt Yhdysvaltojen tukemat kurdi- ja arabijoukot. Mutta Isisiä vastaan käydään Syyriassa taistelua monella rintamalla.

Esimerkiksi itäisessä Syyriassa Deir ez-Zorin maakunnassa Isisillä on vastassaan myös Syyrian hallitus liittolaisineen. Alue on tärkeää öljyntuotantoaluetta, ja siihen kohdistuu suuria intohimoja.

– On olemassa vaara, että eri ryhmittymien välille tulee myös aseellisia yhteenottoja, Hannu Juusola sanoo.

Pahimmassa tapauksessa Yhdysvaltojen tukemat joukot voisivat joutua törmäyskurssille Syyrian hallituksen ja sitä tukevien Venäjän ja Iranin kanssa.

Lisäksi kurdien aseman vahvistumista Syyriassa seuraa tarkasti Turkki, joka ei halua rajansa tuntumaan kurdien omaa valtiota.

– Jos kurdeista tulee Raqqan vahvin ryhmä, Turkki saattaisi puuttua sotilaallisesti tilanteeseen, professori Hannu Juusola arvioi.