1. yle.fi
  2. Uutiset

Trumpin maahantulokielto taas vastatuulessa – Tuomarit jäädyttivät kiellon vain tunteja ennen voimaantuloa

Yhdysvaltain oikeusministeriö aikoo valittaa havaijilaistuomarin päätöksestä.

Ulkomaat
Mielenosoittajat vastustivat tammikuussa presidentti Donald Trumpin määräämää maahantulokieltoa Philadelphian kansainvälisellä lentoasemalle.
Mielenosoittajat vastustivat tammikuussa presidentti Donald Trumpin määräämää maahantulokieltoa Philadelphian kansainvälisellä lentoasemalle.TRACIE VAN AUKEN / EPA

Havajilainen liittovaltion tuomari on jäädyttänyt presidentti Donald Trumpin viimeisimmän version maahantulokiellosta. Uusien rajoitusten oli määrä astua voimaan keskiviikkona.

Myös marylandiläinen tuomari antoi havaijilaistuomarin jälkeen toimeenpanokiellon. Hänen mukaansa maahantulokielto ei ole välttämätön kansallisen turvallisuuden takaamiseksi.

Kyseessä on kolmas kerta, kun Havajin tuomioistuin on puuttunut Trumpin määräämiin maahantulorajoituksiin.

Syyskuussa määrätty uusin kielto koski Pohjois-Korean, Venezuelan, Tshadin, Libyan, Iranin, Syyrian, Somalia ja Jemenin kansalaisia. Nyt tuomarin määräys rajoittaa kiellon koskemaan ainoastaan Pohjois-Koreaa ja Venezuelaa.

Valkoisen talon tiedottaja Sarah Huckabee Sanders kritisoi havaijilaistuomari Derrick Watsonin päätöstä ”vaaralliseksi”. Sandersin mukaan matkustuskiellon rajoittaminen heikentää presidentin pyrkimyksiä ”pitää amerikkalaiset turvassa”.

Havaijilaisen tuomioistuimen mukaan Trumpin matkustuskielto syrjii ihmisiä kansalaisuuden perusteella, mikä on vastoin Yhdysvaltojen perusperiaatteita.

Yhdysvaltain oikeusministeriö on ilmoittanut valittavansa päätöksestä.

Lue lisää:

Trumpin muslimimaille määräämä matkustuskielto umpeutuu sunnuntaina – Valkoinen talo vaikenee käytännön jatkosta

Tuomari Havaijilla: Trumpin maahantulokielto pysyy toistaiseksi jäissä

Juttua päivitetty 18.10. klo 15.44: Lisätty tieto toisesta toimeenpanokiellosta.

Lähteet: AP

Lue seuraavaksi