Kun suomalainen vaatii sohvan, ranskalaiselle riittää jakkara – pariisilainen ei mukavuudesta perusta

Usein kysytään, mikä on ranskalaisten hoikkuuden salaisuus. Minäpä kerron: Jatkuva, lievä epämukavuus

Ranska
Annastiina Heikkilä
Stina Tuominen / Yle

PARIISI Ylös, alas, jaksaa, jaksaa. Pariisin loputtomien metrotunneleiden portaikoissa vaaditaan hyvää peruskuntoa. Varsinkin, kun korkokengät tai tumma puku ovat monelle työpäivinä pakolliset.

Kun metroon asti pääsee, huomaa, että ilmastointi puuttuu, vapaata istuinta ei löydy ja pääteasemalla odottaa uusi porrasrumba.

Pariisi Ranska Metro portaat.
Jean Schweitzer / AOP

Ranskassa kaikki on hieman epämukavaa: portaat ovat jyrkkiä ja kapeita, istuimet pieniä ja kiikkeriä, autot ilmastoimattomia kopperoita.

Etenkin Pariisissa asuva tottuu nopeasti siihen, että aina on kylmä, kuuma tai jotenkin muuten fyysisesti epämukavaa. Vaatteetkin ovat tiukoiksi räätälöityjä, eivät mitään pehmoisia trikooasuja.

Helppous tai miellyttävyys eivät ole ranskalaisille mitään ensisijaisia arvoja.

Pariisilainen kahvila.
Albert Knapp / AOP

Siinä missä suomalaisessa kodissa on upottava sohva TV-alttareineen, pariisilaisessa pikkuasunnossa on ruokapöytä ja muutama jakkara. Kotisohvan sijaan iltaa vietetään usein ulkona, tiivistunnelmaisessa korttelibistrossa, jossa asiakaspaikkoja on viisi neliömetriä kohden ja takapuoli mahtuu istuimelle vain juuri ja juuri.

Jatkuva, lievä epämukavuus on itse asiassa keskeinen osa ranskalaista kulttuuria. Ehkä siihen kiteytyy koko täkäläinen kansanluonne: älyllinen, varsin epäkäytännöllinen ja hyvin suurpiirteinen.

Kun suomalainen pyrkii mahdollisimman tehokkaaseen ja helppoon arkeen, ranskalainen etsii täyttymystä estetiikasta ja rutiineista.

Usein kysytään, miten ranskalaiset voivat syödä kolmen ruokalajin rasvaisia aterioita lihomatta tai päätymättä muuten hunningolle. Itse vastaan, että säännöllisten elämäntapojen lisäksi salaisuus on juurikin tässä arjen epämukavuudessa.

Fiat autoja pysäköitynä osittain jalkakäytävälle.
AOP

Ranskassa, varsinkaan Pariisissa, ei yksinkertaisesti pysty esimerkiksi löhöilemään. Siihen ei ole tavallisessa arjessa juuri paikkoja tai tilaisuuksia. Syöminenkin on lopulta aika kurinalainen harjoitus.

Ranskalaisia autoja, istuimia tai hissittömiä asuntoja on houkuttelevaa parjata vähän vanhanaikaisiksi. Mielestäni niissä on kuitenkin vallankumouksen siemen, une graine de résistance.

Mukavuuden tavoittelussa kun on menty länsimaissa monin paikoin ihan överiksi. Ei meitä ole tarkoitettu siirtymään paikasta toiseen ilmastoiduissa kapseleissa ja viettämään sitten vapaa-aikaamme kauko-ohjattavissa lepotuoleissa. Se tylsistyttää – henkisesti ja fyysisesti.

Sitä paitsi mukavuuteen, tai toisaalta epämukavuuteen, tottuu nopeasti.

Nykyään pystyn keskittymään kirjaan täydessä metrossa seisaaltaan tasapainoillen, kuten muutkin pariisilaiset.