Kolme kuoli työpaikka-ammuskelussa Yhdysvalloissa

Mies ampui työtovereitaan käsiaseella ja pakeni paikalta. Motiivia ei toistaiseksi tiedetä.

Ulkomaat
kartta
Yle

Aseistautunut mies on tappanut kolme työtoveriaan Edgewoodin kaupungissa Yhdysvaltain itärannikolla.

Lisäksi kaksi ihmistä on haavoittunut. Sairaalalähteiden mukaan heidän tilansa on kriittinen.

Viranomaisten mukaan 37-vuotias mies ammuskeli työpaikalla käsiaseella ja pakeni sen jälkeen paikalta.

Sekä tekijä että uhrit olivat töissä yrityksessä, joka myy ja asentaa graniittisia keittiötasoja.

Teon motiivi ei ole selvillä. Poliisi tutkii tapahtunutta työpaikkaväkivaltana, eikä sillä uskota olevan yhteyksiä terrorismiin.

Poliisi ei ole saanut tekijää kiinni.

Lähialueen koulut on suljettu ulkopuolisilta varotoimena.

Lähteet: AP