1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Panaman paperit

Valiokunta: EU-maat ovat haluttomia taistelemaan veronkiertoa ja rahanpesua vastaan

Euroopan parlamentin rahanpesua ja verojen välttelyä tutkinut Pana-valiokunta on saanut valmiiksi mietintönsä veronkierron ja rahanpesun ehkäisemisestä.

Panaman paperit
Kädet laskevat rahanippua.
Veroparatiisien vuoksi Euroopassa menetetään arviolta reilusti yli 60 miljardin euron verotulot vuosittain.Matthias Balk / EPA

Pana-valiokunta sai nimensä tutkivien toimittajien verkoston viime vuoden keväänä julkituomista niin sanotuista Panama-papereista, jotka paljastivat erittäin laajan ja useita EU-maita koskettaneen veronkierron veroparatiisimaa Panaman kautta.

Välikäsien kautta veronkierrossa oli osallisina lukuisia EU-maissa sijaitsevia pankkeja, yrityksiä ja yksityishenkilöitä. Myös Suomesta löytyi useita Panama-kytköksiä.

Euroopan parlamentti heräsi paljastuksen jälkeen tekemään oman selvityksensä veronkierron ja rahanpesun ehkäisemiseksi EU:n jäsenmaissa. Valiokunta aloitti työnsä kesäkuussa 2016 ja sai raporttinsa valmiiksi keskiviikkona

Pyyhkeitä komissiolle ja jäsenmaille

Valiokunta ei löytänyt paljon hyvää sanottavaa EU-komission eikä jäsenmaiden toiminnasta veronkierron ja rahanpesun ehkäisemisessä. Valiokunnan mielestä monelta jäsenmaalta puuttuu poliittinen tahto ryhtyä kouriintuntuviin toimiin tässä asiassa.

Valiokunta kiinnitti huomiota myös siihen, että EU-tason ehdotukset rahanpesun ja veronkierron kitkemiseksi vesittyvät turhan usein yksittäisen jäsenmaan vastustukseen. Tämän takia valiokunta haluaisi luopua yksimielisyysvaatimuksesta veroasioissa.

– Yksimielisyysvaatimuksesta tulisi ehdottomasti luopua, parlamentin jäsen Sirpa Pietikäinen (kok, EPP) sanoo.

Pietikäinen oli valiokunnan toinen suomalaisjäsen. Pirkko Ruohonen-Lerner (ps, ECR) oli yksi valiokunnan neljästä varapuheenjohtajasta.

– Hieman epäilen pystytäänkö yksimielisyysvaatimusta poistamaan, sen verran voimakkaasti eräät maat ovat parlamentissa ja neuvostossa vastustaneet verotukseen liittyviä muutoksia. Ehkä pitäisi löytää jokin perussopimuksen muutoksen sijasta, jonkinlainen kiertotie, jonka avulla saataisiin hyväksytyksi yhdenmukaisia verolinjauksia. Nykytilanne vääristää kilpailua sisämarkkinoilla, Ruohonen-Lerner sanoo.

Valiokunta äänesti nelisen tuntia mietinnön yksityiskohdista. Ruohonen-Lernerille äänestysruletti olikin vähän pettymys, koska hän oli toivonut yksimielisempää käsittelyä.

Komissiota valiokunta moittii löysästä valvonnasta rahanpesun vastaiseen direktiivin täytäntöönpanon osalta. Rikkomusmenettelyjä täytäntöönpanoa vitkuttelevia maita vastaan ei ole käynnistetty, vaikka niihin näyttäisi olleen syytä.

– Ehkä tässä on kysymys siitä, että komissio ei ole kovistellut juuri muissakaan laiminlyönneissä jäsenmaita erityisen voimakkaasti, Pietikäinen toteaa.

Salailun kulttuuri elää vahvana

Edelleen valiokunta havaitsi, että sen työtä haittasi huomattavasti joidenkin unionin instituutioiden haluttomuus osallistua valiokunnan kuulemisiin. Tällaista salailun kulttuuria valiokunta piti erittäin valitettavana.

Pana-valiokunnan mielestä rahanpesua ja veronkiertoa ehkäisevää lainsäädäntöä pitää tiukentaa huomattavasti sekä EU-tasolla että jäsenmaissa. Valiokunta pitää tarpeellisena myös pikaisesti laadittavaa listaa niistä jäsenmaista, jotka haraavat vastaan veronkierron avoimessa yhteistyössä.

Valiokunta kuuli puolitoista vuotta kestäneen työnsä aikana satoja asiantuntijoita ja piti kymmeniä julkisia kuulemisia. Euroopan parlamentin istuntosalissa valiokunnan mietintöä käsitellään joulukuussa.

19.10.2017 klo 17:02: Lisätty Pirkko Ruohonen-Lernerin kommentit.

Lue seuraavaksi