Törnävän sairaala-alueesta kolme tarjousta – mukana tuntematon puolalaisyritys

Seinäjoen kaupunki ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri sopivat jo aiemmin kaupasta, mutta esisopimus raukesi, kun sote-uudistus lykkäntyi. Nyt ostajaehdokkaita on yhteensä kolme.

kaupunkisuunnittelu
Sairaalamuseon rakennus Seinäjoella Törnävän sairaalan alueella.
Sairaalamuseon rakennus Seinäjoella Törnävän sairaalan alueella.Hanne Leiwo/Yle

Törnävän sairaala-alueesta on tehty kolme ostotarjousta Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirille. Suurimman, reilun kahdeksan miljoonan tarjouksen jätti juuri ennen määräajan loppumista puolalainen yhtiö Satio Capital, joka on yhtiönä täysin tuntematon.

Reilun seitsemän miljoonan euron tarjouksen teki Rakennus K. Karhu Oy:n omistajaperheen omistama Jossulla Oy, ja Seinäjoen kaupunki tarjosi kuusi ja puoli miljoonaa euroa.

Sairaanhoitopiiri ja kaupunki olivat jo aiemmin sopineet alueen kaupasta, mutta esisopimus raukesi sote-uudistuksen lykkäännyttyä. Kaupunki ja sairaanhoitopiiri järjestivät myös yhdessä arkkitehtikilpailun alueen kehittämiseksi.

Sairaanhoitopiirin hallitus tekee maanantaina esityksen valtuustolle alueen myynnistä.

Ostotarjouksista kertoi ensimmäisenä Ilkka (siirryt toiseen palveluun).