Hyppää sisältöön

Lapsi koodaa, mitä seuraavaksi? Tekoälyn ja robottien maailmassa on ymmärrettävä, miten laitteet vaikuttavat elämäämme

Lusikkaa veistävä lapsi ymmärtää, mikä on veistämisen tarkoitus. Robottia koodaavan lapsen on mietittävä, miten laitteet vaikuttavat elämäämme.

Pieni poika pelasi šakkia robottia vastaan tiedemessuilla Moskovassa 6. lokakuuta. Kuva: Vjatšeslav Prokofjev / AOP

Lähitulevaisuuden ennusteissa virtuaalitodellisuutta ei voi erottaa todellisuudesta, ihmistä älykkäämpi supertekoäly syntyy ja ihmisaivot on mahdollista skannata tietokoneelle. Kuinka kasvaa ihmiseksi, joka pystyy toimimaan maailmassa, jossa mielikuvitukselliset näkymät voivat olla pian arkea?

Keskustelu esimerkiksi tekoälystä jää helposti siihen, että harmitellaan työpaikkojen vähenevän kehityksen vuoksi, vaikka kyseessä on ihmiskunnan tulevaisuus, kirjoitti Moralities of Intelligent Machines -tutkimusryhmää johtava kognitiotieteen tutkijatohtori Michael Laakasuo kollegoineen Helsingin Sanomien mielipidesivulla (siirryt toiseen palveluun) lokakuussa.

Robotiikkaoppimateriaaleja lukiolaisille kehittelevä Olli Ohls näkee, että kouluissa on ehdottomasti puhuttava tekoälystä ja roboteista.

– En tiedä, miten lapsia voi valmentaa siihen, että mitä sitten, jos tulee ihmistä älykkäämpi supertekoäly, joka pyyhkäisee meidät pois kartalta. Lapset vaikuttavat aikanaan tulevaisuudessa siihen, mihin suuntaan maailma menee, siksi heidän on oltava perillä siitä, mitä nämä ilmiöt ovat, Ohls linjaa.

Miten viestiä robottien kanssa?

Ohjelmointi on ollut osa peruskoulun opetussuunnitelmaa syksystä 2016. Se on sosiaalisen robotiikan ja oppimisen työssään yhteen kytkevän Olli Ohlsin mukaan hyvä ensiaskel. Mutta tekoälystä ja robotisaatiosta on puhuttava laajemmin: mitä sitten, kun robotit tulevat ulos tehtaista, kun ne eivät enää ole suljetuissa tiloissa, vaan avoimessa ympäristössä? Kuinka esimerkiksi sosiaalisten robottien tulisi viestiä ihmisten kanssa? Muun muassa näihin kysymyksiin Ohls paneutuu opetusmateriaaleissaan.

Nykytyöpaikassaan ohjelmistoyritys Futuricessa luokanopettajaopiskelija Ohls rakensi viime kesänä ihmisen kokoisen humanoidirobotin. Hän haluaa jakaa oppimaansa muille. Opetusmateriaalia hän kehittelee muun muassa Laakasuon kanssa. Teemoina ovat esimerkiksi robotit ja etiikka sekä robotit ja tunteet.

Materiaalien tuottamisessa on mukana Digitalents Helsinki -yhteisö, joka on Helsingin kaupungin hanke. Sen tavoite on kehittää 15–29-vuotiaiden tietotekniikkataitoja ja työelämävalmiuksia. Mukaan lähtee myös Ohlsin työnantaja Futurice.

Olli Ohls rakensi robotin, sillä se on hänen mielestään paras tapa oppia sosiaalisista roboteista. Tarkoitus on tutkia muun muassa sitä, miten robotin tulisi viestiä ja vuorovaikuttaa. Kuva: Joan Kesänurmi

Mitä vanhempi voi kertoa lapselle?

Innokas-verkosto (siirryt toiseen palveluun), johon kuuluu noin 600 koulua, järjestää teknologiatapahtumia ja -koulutuksia oppilaille ja opettajille. Verkoston johtajan Tiina Korhosen mukaan keskeinen kysymys on, miten opastamme lapsia ymmärtämään, kuinka maailma rakentuu ja toimii.

– Miten lapset oppivat käyttämään laitteita oppimisen tukena, on perusajatus. Tärkein on kuitenkin se, että ymmärrämme ja ohjaamme lapsia ja nuoria ymmärtämään, miten laitteet vaikuttavat meidän elämäämme, Korhonen sanoo.

Hän kannustaa vanhempia seuraamaan aikaansa.

– Opettajatkin opettelevat 2000-luvun taitoja samaan aikaan, kun niitä pitää opettaa lapsille. Aikuisen ei tarvitse tietää ja osata, vaan asioita voi pohtia yhdessä lapsen kanssa, Korhonen luonnehtii.

Michael Laakasuo näkee koodaamisen käsityötaitona.

– Lasten on ymmärrettävä, että omalla kirjoittamisella voi kontrolloida konetta. Se, mitä tavoitteita koodaajalla on, vaikuttaa siihen, mitä kone tekee (siirryt toiseen palveluun), Laakasuo muistuttaa.

Hän antaa esimerkin: lusikkaa veistävä lapsi ymmärtää, mikä on veistämisen tarkoitus.

– Mutta jos lapsi koodaa robottia, koodin yhteys robotin toimintaan voi hämärtyä. Lapselle on tärkeää opettaa, että koodin pätkä on kuin lusikka, sillä yritetään ratkaista jokin ongelma, hän havainnollistaa.

Jäätkö harkitsemaan vai seuraamaan sivusta?

Sekä Ohls että Laakasuo painottavat, että tekoälyyn ja robotteihin suhtaudutaan nyt kovin innokkaasti. Yksi esimerkki tästä on tuore raportti (siirryt toiseen palveluun), jonka tekoälyn tulevaisuutta Suomessa selvittänyt työryhmä luovutti elinkeinoministeri Mika Lintilälle (kesk.) 23. lokakuuta. Siinä keskitytään pitkälti tekoälyn mahdollisuuksiin muun muassa yrityksille, ei sen mahdollisiin uhkiin.

– Roboteista ei saa sanoa mitään pahaa, se on nyt poliittinen näkökulma. Jotta Suomi saisi etulyöntiaseman, meidän pitäisi kehittää hyviin arvoihin perustuvaa supertekoälyä, jonka tehtävä olisi ratkaista saastumisen ja köyhyyden kaltaisia ongelmia, Laakasuo kuvailee.

Hän muistuttaa, että suurin rahoitus tekoälytutkimukseen tulee Yhdysvaltain asevoimien tutkimusorganisaatio Darpalta. Sen tavoitteet ovat sotilasstrategisia.

– Kuka voi ja uskaltaa olla kriittinen? Voiko tavallinen ihminen olla kriittinen, jos hän kokee, ettei hänellä ole asiasta mitään sanottavaa ja hän joutuu vain katsomaan vierestä, Ohls kysyy.

Erinäisissä tulevaisuusskenaarioissa uumoillaan esimerkiksi mikrosirujen asentamisen ihon alle yleistyvän. Ne voivat korvata esimerkiksi avaimet, maksukortit, salasanat, kulkuluvat, pin-koodit. Ihmisistä on mahdollista kerätä valtava määrä tietoa niiden avulla.

– Niin kauan kuin siruja ja muita ei leivota lakiin, samalla tavalla kuin on oltava ajokortti ajaakseen autoa ja passi tietyissä tilanteissa, ihminen pystyy äänestämään jaloillaan, kulutustottumuksillaan, Ohls huomauttaa.

Korhonen arvioi, että tämänkaltaisista asioista puhutaan kouluissa vähän.

– Totta kai niistä tulisi puhua. Mutta voi olla, ettei asiaa tunneta ja ajatellaan, että digitalisoituva yhteiskunta on jotenkin erillinen koulun opetuksesta. Mutta koulu on paikka, jossa lapsia ohjataan pärjäämään, hän muistuttaa.

Keskeistä tulevaisuudessa lienee kriittisen ajattelun ja kyseenalaistamisen taitojen opettelu sekä rohkeus ja taito perustella näkemyksensä:

– Perusopetus on yleissivistystä. Teknologian tuntemus on osa sitä, Korhonen sanoo.

Lue myös: