Kivisiä alamäkiä ja vauhdikkaita kurveja – maastopyöräilyn XCO-rata haastaa polkijan

Maastopyöräilyn virallisia XCO-ratoja on Suomessa vasta muutamia. Uusin kiinteä rata on valmistunut tänä syksynä Luotoon Keski-Pohjanmaalle.

maastopyöräily
Kim Fagerudd XCO-radalla.
Kim Fagerudd laskee reitin vauhdikkainta kaarretta.Kalle Niskala / Yle

Kim Fagerudd sai ajatuksen XCO-maastopyöräradan rakentamisesta Suomen cupin XCO-kisoissa Liedossa Turun lähellä. Vuonna 2015 rakennettu Liedon rata oli silloin vasta toinen kiinteä XCO-rata Suomessa. Ensimmäinen valmistui Lahden Korsoon pari vuotta aikaisemmin.

Luodon maastopyörärata sai vahvasti vaikutteita Liedosta. Tänä syksynä Luodon urheilupuistoon valmistunut rata on 3,4 kilometriä pitkä, ja se kulkee kallioisessa maastossa, jossa on jyrkkiä nousuja la laskuja.

– Tietenkin mielellään saisi olla isompiakin mäkiä, mutta koska sellaisia ei Pohjanmaalla ole, täytyy käyttää ne mäet, mitä on, Fagerudd nauraa.

– Me pidettiin tässä muutama viikko sitten ensimmäinen kisa tällä radalla ja kisakuskeilta tuli hyvää palautetta. Rata on haastava, hän lisää. Kim Fagerudd toimii urheiluseura Larsmo IF:n pyöräilyjaoston puheenjohtajana.

Mies pyöräilee XCO-radalla.
Kalle Niskala / Yle

Rata on rakennettu alusta loppuun talkoovoimin.

– Reitille on rakennettu joitain esteitä, yksi isompi kaarre ja rataa on tasoitettu paikka paikoin. Kaivinkonetta ei ole kuitenkaan tarvittu, vaan lapioilla on menty. Vuoden aikana talkootyötä on tehty lähes 400 tuntia, Fagerudd kertoo.

XCO on maastopyöräilyn kilpalaji ja myös olympialaji. Siinä muutaman kilometrin mittaista, teknistä ja mäkistä rataa ajetaan useita kertoja mahdollisimman nopeasti. Suomessa ajetaan omaa XCO-cupia.

Aloittelijoille lempeämpiä linjoja

Vaikka Luodon XCO-rata on tekninen, uskaltavat sinne Kim Fageruddin mukaan tulla myös vasta-alkajat. Reitillä on nimittäin kiertotien mahdollisuus.

– Vaikeimpiin kohtiin on rakennettu myös helpompi linja eli aloittelijan ei tarvitse heti ajaa vaarallisia alamäkiä.

Nuori ajaa läskipyörällä XCO-rataa.
Kalle Niskala / Yle

Radalle aiotaan laittaa tulevaisuudessa myös nykyistä parempi kyltitys.

Yksi syy oman XCO-radan rakentamiselle oli halu tarjota luotolaisnuorille uusia harrastusmahdollisuuksia. Pienessä kunnassa onkin viriämässä maastopyöräinnostus: viime kevään maastopyöräkouluun osallistui peräti kuusikymmentä lasta ja nuorta.

– Tämä on sellainen laji, joka antaa nuorille sopivasti haastetta, on vähän hurjempi laji. Se kiinnostaa paitsi poikia myös tyttöjä, Fagerudd sanoo.