Sulkemisen partaalla ollut Riuttalan talonpoikaismuseo iloitsee: näkymät paremmat kuin vuosiin

Karttulassa sijaitsevan museon rakennusten pärekattojen kunnostusta jatketaan tulevina vuosina ja myös muita uudistuksia on tulossa. Museota pyörittävä säätiö on saanut rahoitusta useista lähteistä.

museot
Riuttalan talonpoikaismuseon rakennuksia Kuopion Karttulassa.
Juha Vauhkonen / Yle

Kuopion Karttulassa sijaitsevan Riuttalan talonpoikaismuseon näkymät ovat valoisammat kuin vuosiin.

Kaupungin 30 000 euron vuosittaisen tuen lisäksi Riuttalan Talonpoikaiskulttuurin suojelusäätiö sai tälle vuodelle valtion rahaa 50 000 euroa, koska museo haluttiin saada täyteen kukoistukseen Suomen satavuotisjuhliin.

Lisäksi ELY-keskuksen rahoituksen turvin korjataan tulevina vuosina rakennusten pärekattoja 140 000 eurolla ja Pohjois-Savon liiton noin 110 000 euron tuella museolle pystyttiin palkkaamaan kesällä hankekehittäjä ainakin ensi vuoden loppuun saakka.

Lisäksi on saatu leader-rahoitusta Kalakukko ry:n kautta, jonka turvin museon pihaan on saatu uusi leikkipaikka lapsille. Lisäksi on tarkoitus kunnostaa alueen uimaranta ja pyykinpesulaituri.

Riuttalan talonpoikaismuseossa vieraili tänä vuonna museon aukiolokuukausina kesä-elokuussa noin 2 500 ihmistä. Huippuvuosina museon taipaleen alkuvaiheissa kävijöitä oli parhaimmillaan lähes 10 000.

Tämän viikon keskiviikkona museo oli auki ensimmäistä kertaa myös syysloman aikaan. Kävijöitä oli viitisenkymmentä.

– Tämä on yksi esimerkikki kehittämisestä, että kokeillaan uutta, kertoo hankekehittäjä Sanna Laitinen.

Esineitä Riuttalan talonpoikaismuseossa Kuopion Karttulassa.
Juha Vauhkonen / Yle

Museo oli yhden kesän kokonaan kiinni, sitten tapahtui käänne parempaan

Museo paini pitkään säätiön heikon rahatilanteen kanssa, ja jatko oli jopa vaakalaudalla vuonna 2014. Sinä kesänä museota ei avattu ollenkaan.

Sykäys Riuttalan paremmille ajoille oli keräys, jolla museo sai kasaan paikallisilta tahoilta noin 80 000 euroa rakennusten kunnostuksiin.

– Maakunnalliset tahot lähtivät silloin liikkeelle. Se oli positiivinen keikaus ja poikii nyt lisää hyvää, sanoo Riuttalan Talonpoikaiskulttuurin suojelusäätiön hallituksen puheenjohtaja Veijo Karkkonen.

Riuttalan museon ensi vuoden toimintasuunnitelma on vasta työn alla. Varmaa on ainakin se, että museo on jälleen avoinna kesäkuun alkupuolelta elokuun puoliväliin. Riuttalassa järjestetään jonkin verran myös yksityistilaisuuksia.

Museon perustaminen sai sykäyksensä vuonna 1975, kun suojelusäätiö hankki Riuttalan tilasta noin 14 hehtaarin maa-alueen ja lähiympäristön rakennukset. Museon pihapiirissä on 22 alkuperäisrakennusta, joista vanhimmat ovat 1800-luvun puolivälistä.