Metson tilauskanta kasvoi reippaasti, mutta tulos jäi odotuksista – Vasta aloittanut toimitusjohtaja pettyi

Uusi toimitusjohtaja joutui heti kertomaan pettymyksestä osavuosikatsauksessa: 33 miljoonan euron kulukirjaus söi tulosta.

Tulostiedot
Metson työntekijöitä kaivoksilla kuvattuna takaapäin.
Metso valmistaa kaivos- ja kivenmurskauslaitteita ja -järjestelmiä sekä teollisuusventtiileitä ja venttiiliohjaimia muun muassa kaivos-, öljy- ja paperiteollisuuden käyttöön.Paola Villavicencio / Metso Corporation

Konepajayhtiö Metson liikevaihto ja tilaukset kasvoivat heinä–syyskuussa edellisen vuoden vastaavaan aikaan verrattuna, mutta liikevoitto kutistui.

Heinä–syyskuussa liikevaihto kasvoi viisi prosenttia 673 miljoonaan euroon ja tilauskanta 30 prosenttia 817 miljoonaan euroon viime vuoden heinä–syyskuusta. Liikevoitto kutistui kuitenkin samaan aikaan lähes 40 prosenttia reiluun 39 miljoonaan euroon, yhtiö kertoo (siirryt toiseen palveluun).

Vaikka tilauksia kertyi hyvin, kolmannen neljänneksen tulos jäi odotuksista, sanoo elokuussa Metson johdossa aloittanut toimitusjohtaja Nico Delvaux tiedotteessa.

– Pettymys oli erityisesti se, että jouduimme tekemään tilauskannassa oleviin kaivosprojekteihin liittyvän 33 miljoonan euron kulukirjauksen, Delvaux sanoi.

Kulukirjaus liittyy kaivosprojektien päättämisestä seuraaviin arvioituihin kustannusylityksiin, muihin kuluihin sekä alaskirjauksiin, Metso kertoo.

Yhtiö arvioi uusien laitteiden ja palveluidensa kysynnän jatkuvan tasaisena.