1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. toisen asteen koulutus

Keminmaan kunnanvaltuusto hyväksyi Lappian perussopimuksen – kunnanhallituksen esitys kaatui

Kunnanhallitus olisi halunnut muutoksia jäsenkunnan eroamista koskevaan pykälään. Valtuusto halusi lähettää positiivisen viestin, koska ero ei ole näköpiirissä.

Toisen asteen koulutus
Keminmaan kunnan logo
Antti Heikinmatti / Yle

Keminmaan kunnanvaltuusto hyväksyi torstaina koulutuskuntayhtymä Lappian perussopimuksen äänestyksen jälkeen. Kunnanhallitus esitti, että sopimusta ei olisi hyväksytty Lappian esittämässä muodossa. Hallitus esitti muutoksia kuntayhtymästä eroamista käsittelevään pykälään.

Kunnanhallitus halusi, että taseen ulkopuolisia vastuita ei huomioida siinä vaiheessa, kun määritellään eroavalle kunnalle maksettavaa osuutta kuntayhtymän nettovarallisuudesta.

– Taseen ulkopuolisten vastuiden laskeminen on vaikeaa ja se aiheuttaisi ristiriitoja. Lopputuloksena peruspääoma voi olla jopa negatiivinen, jolloin eroavan kunnan onkin maksettava kuntayhtymälle, perustelee kunnanjohtaja Mauri Posio.

Valtuusto hyväksyi Lappian esittämän muodon äänin 18 – 12. Äänestyksessä kaikki vasemmistoliiton valtuutetut sekä suurin osa keskustalaisista ja yksi Keminmaalaisten Parhaaksi -ryhmästä olivat Lappian esityksen kannalla.

Hyväksytyksi tullutta päätöstä esitti vasemmistoliitto.

– Halusimme lähettää myönteisen viestin. Haluamme jatkossa olla mukana kehittämässä koulutusta. Lappia on Keminmaalle tärkeä, sillä 60 prosenttia keminmaalaisista nuorista osallistuu Lappian koulutuksiin. Eropykälä ei ole merkittävä, koska ero ei ole näköpiirissä, perustelee vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Hannu Roivainen.

Lappian perussopimusta on uudistettu uuden kuntalain mukaiseksi.