Toimittajalta: Jos rajat muuttuvat EU:n sisällä, mitä väliä sillä on?

Euroopan unioniin kuuluminen on saanut useammasta kansasta koostuvat valtiot vaikuttamaan keinotekoisilta, kirjoittaa Ylen politiikan toimittaja Maria Stenroos.

Euroopan unioni
Katalonian lippu.
J. Diges / AOP

Aikamoinen suoritus: Euroopan unionin johtajat onnistuivat vaikenemaan Katalonian itsenäistymispyrkimyksistä koko Brysselin huippukokouksen ajan, vaikka asia voi heilauttaa koko Eurooppaa.

Yhteisesti hyväksyttyä oli toistella, että asia on Espanjan sisäinen ja perustuslakia on noudatettava.

Vain Saksan liittokansleri Angela Merkel yritti välistävetoa: hän pyysi johtajien illallisella kesken fasaaniaterian, että Espanjan pääministeri kertoisi Katalonian tilanteesta. Neuvoston puheenjohtajan mielestä hetki ei ollut sopiva eikä asia ollut keskusteltavien listalla, joten Mariano Rajoy ei päässyt ääneen.

Miksi johtajat valitsivat näiden lauseiden toistelun, sen sijaan että olisivat antautuneet miettimään asiaa? Koska Katalonia voi olla oire laajemmasta ilmiöstä. Osa Euroopan valtiosta saattaa olla tarpeettomia.

Ehkä katalaanit eivät tarvitse Espanjaa, skotit Britanniaa tai flaamit Belgiaa? Valtioille tarve on ilmeinen – kukin näistä valtioista tarvitsee kaikki osansa, pysyäkseen koossa ja elinvoimaisena.

Niin Espanjan, Britannian kuin Belgian sekä monen muun valtion rajojen sisälle on koottu monta kansaa. Euroopan valtioiden rajat on piirretty kartalle, mutta vapaan liikkuvuuden alueella rajamerkinnät tuskin erottuvat maastossa. Niin kauan kuin rajat ovat auki, niillä ei ole merkitystä.

Viime aikoina niin akateemisissa piireissä kuin EU-asiantuntijoiden keskuudessa on havahduttu ajatukseen, että pienet, elinvoimaiset kansat itsehallintoalueilla eivät välttämättä tarvitse nykyisiä valtiota.

EU on ehkä tehnyt isoista, useiden kansojen valtioista tarpeettomia.

Skotlannin historian professori Richard Finlay väittää – vähän kärjistäen – isojen valtioiden olevan keinotekoisia. Niiden tehtävä on lähinnä huolehtia, ettei jokin muu valtio nappaa sen sisällä olevaa kansaa toiseen valtioon.

Finlay pitää mahdollisena, että kansan kokoiset valtiot olisivat luonnollisempia kuin keinotekoiset valtiot. Pienet maat eivät tarvitse isoa valtiota esimerkiksi kaupankäyntiin, koska niillä on ympärillään EU:n yhteismarkkinat ja kauppasopimukset.

Edellisen EU-komission puheenjohtajan neuvonantaja Philippe Legrain sanoo tuoreessa artikkelissaan Brussels Times -lehdessä, että valtion koko ei nyky-Euroopassa ole myöskään turvallisuuskysymys. Hän kieltää kirjoittavansa separatismin manifestia, sillä erot ovat usein kitkeriä ja vaikeita kuin avioerot. Silti pienen kansan itsenäistyminen ei välttämättä ole huono idea.

Entä mietitäänpä hetki, miten Euroopan nykyiset valtiot ovat syntyneet? Osa on toisesta valtiosta lohjenneita, osa kansojen yhdistelmiä. Netistä voi löytää animoituja karttoja, joista näkee, miten rajat ovat vuosisatojen kuluessa eläneet.

EU ei halua uusia tulokkaita nykyisten valtioiden sisältä. Siksi EU on päättänyt, että jonkin alueen itsenäistyessä se automaattisesti irtoaa EU:sta ja joutuu hakemaan jäsenyyttä. Tällä on tarkoitus säikäyttää itsenäisyyden tavoittelijoita sekä toki huolehtia, että jäsenyyden kriteerit täyttyvät.

Toisaalta unioni väittää olevansa olemassa kansalaisia varten. Ehkä pikemminkin nykyisiä valtiota varten?

Euroopan unionissa Katalonian itsenäistyminen tuskin saisi minkään valtion tukea. Yleisesti tulkitaan, että Katalonian itsenäistymisäänestys rikkoi perustuslakia. Jos perustuslain rikkomisen voitaisiin tulkita tuovan jotain positiivista, Euroopan oikeusvaltioiden pohja olisi romutettu. Siksi kukaan ei tue perustuslain rikkomista.

Katalonian irtoaminen voisi johtaa kehitykseen, jossa kansa jos toinen haluaisi oman valtion. Se horjuttaisi nykyisiä valtiota ja nykyistä järjestystä.

Espanjassa Katalonian itsenäisyyspyrkimykset voivat johtaa tilanteeseen, jota kukaan ei osaa ennustaa ja pahimmillaan karkaa hallinnasta. Sitäkään ei kukaan halua.