Kokkolan poliisiautokolarissa olleille vain ruhjeita – nyt tutkitaan, käyttikö poliisi sireeniä ja vilkkuja

Tällä viikolla pyritään kuulustelemaan kaikki viime viikon rajussa risteyskolarissa mukana olleet.

poliisiajoneuvot
kolaroinut poliisauto katollaan.
Yleisön kuva

Kokkolan poliisiautokolarissa mukana olleiden vammat jäivät vähäisiksi, kertoo tapauksen tutkinnanjohtaja Olli Sulkonen Sisä-Suomen syyttäjänvirastosta.

Poliisiauto ja henkilöauto kolaroivat rajusti Kokkolassa viime keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Tutkinnanjohtaja Sulkosen mukaan maijan kyydissä olleet kolme poliisia ja henkilöautossa olleet mies ja nainen saivat kuitenkin vain ruhjeita ja ovat jo päässeet pois sairaalasta.

Tutkinnanjohtaja Olli Sulkonen kertoo, että tällä viikolla pyritään kuulustelemaan kaikki kolarissa mukana olleet. Lisäksi tapahtumien kulkua selvitetään ainakin yhden silminnäkijän avulla.

Poliisiauto oli onnettomuuden sattuessa kiireellisessä hälytysajossa ja tämänhetkisten tietojen mukaan ajoi valoristeyksessä päin punaisia. Poliisi voi ajaa hälytystehtävässä päin punaisia, kunhan noudattaa riittävää varovaisuutta.

Tutkinnanjohtaja Sulkosen mukaan on vielä epäselvää, käyttikö poliisiauto hälytysvaloja ja sireenejä.