Isokyrö rakentaa ja perustaa pari uutta virkaa ensi vuonna

Kunnanhallitus pui tiistaina koko päivän ensi vuoden talousarvioehdotusta. Lainamäärä pysyy alhaisena, vaikka investoinnit jatkuvat.

Isokyrö
Kuva Seinäjoen ja Isokyrön rajalta kesällä 2016
Valtteri Välimäki/Yle

Isonkyrön kunta aikoo perustaa ensi vuonna kaksi uutta virkaa. Talousarvioehdotukseen sisältyy koulupsykologin ja toimistoinsinöörin virat. Lähestyvä sote-uudistus ja kunnan oppilasmäärät puoltavat oman koulupsykologin tarvetta. Isokyrö on aiemmin käyttänyt koulutoimessa Seinäjoen yhteistoiminta-alueen psykologipalveluja.

Isonkyrön henkilöstömäärä säilyy ensi vuonna lähes tämän vuoden tasossa. Kunta työllistää vajaa 240 henkilöä.

Isonkyrön velkamäärä pysyy investoinneista huolimatta alhaisena myös ensi vuonna. Velkamäärä on nousemassa reilusta 500 eurosta yli 860 euroon asukasta kohden. Investoinnit maksetaan osittain kassasta ja osin lainarahalla. Talousarvioehdotuksen mukaan uutta lainaa otetaan enintään 2,8 miljoonaa euroa.

Liikuntahalli kuntalaisille ja tontteja yrityksille

Isokyrö varautuu uuden liikuntahallin rakentamiseen ja jatkaa ensi vuonna vesilaitoksen rakentamista. Vesilaitos on 3,25 miljoonan euron investointi. Tuosta summasta ensi vuodelle on budjetoitu 1,3 miljoonaa. Kokonaan uusi vesilaitos valmistuu vuonna 2019.

Liikuntahallin rakentamiselle on ensi vuodelle budjetoitu kaksi miljoonaa euroa. Hallin kokonaiskustannukset ovat 3,7 miljoonaa euroa. Liikuntahallin rakentamiseen Isossakyrössä ryhdytään, jos opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää 750 000 euron valtionosuuden.

Kunta on hankkinut valtatien varrelta maata Lapinmäen yritystonttialuetta varten. Aluetta kaavoitetaan parhaillaan, ja ensi vuoden alusta Lapinmäkeen pitäisi rakentaa kunnallistekniikkaa ja tiestöä.

Takataskussa kunnon ylijäämät

Isonkyrön kunnanhallitus pui ensi vuoden talousarviota tänään tiistaina koko päivän aamuyhdeksästä lähtien. Valtuusto saa ehdotuksen päätettäväkseen 9. marraskuuta. Vuoden 2018 talousarvioehdotus on tässä vaiheessa nipin napin plussalla eli ylijäämää on 13 000 euroa. Budjettiehdotuksessa tuloveroprosentti säilyy nykyisellään. Isonkyrön tuloveroprosentti on vuodesta 2015 lähtien ollut 21,5 prosenttia.

Isonkyrön taseessa on viime vuosilta kuitenkin yli kahdeksan miljoonan euron ylijäämät.

– Isonkyrön talous on hyvässä kunnossa. Aiemmin tehdyt talouden tasapainottamistoimet olivat hyviä ja oikein ajoitettuja, arvioi vt. kunnanjohtaja, hallintojohtaja Jaana Järvi-Laturi.