Puukotettu radiojuontaja vaivutettiin koomaan – Venäjän valtion televisio oli syyttänyt lännen kätyriksi

Tuntematon mies iski Eho Moskvy -radiokanavan juontajaa puukolla. Epäilty sanoi poliisin julkaisemalla videolla olleensa "telepaattisessa yhteydessä" uhriinsa.

Venäjä
Tatjana Felgengauer näkyy Eho Moskvy -radiokanavan ryhmäkuvassa äärimmäisenä oikealla.
32-vuotias Tatjana Felgengauer on yksi Eho Moskvy -kanavan varapäätoimittajista ja pitkäaikainen aamu-uutisohjelman juontaja. Hän on radiokanavan ryhmäkuvassa äärimmäisenä oikealla.Vasily Maximov / AFP

Tunkeutujan puukottama radiotoimittaja on vaivutettu koomaan sairaalassa tehdyn leikkauksen jälkeen. Hänen tilaansa on kuvattu vakavaksi mutta ei hengenvaaralliseksi.

– Odotamme, mitä tapahtuu leikkauksen jälkeen, Eho Moskvy -radiokanavan päätoimittaja Aleksi Venediktov sanoi.

Eho Moskvyn toimitukseen tunkeutunut mies puukotti juontaja Tatjana Felgengaueria niskaan alueelle maanantaina puolen päivän jälkeen.

– Hyökkääjä ei huutanut mitään, kaikki oli hiljaista. Hän lähestyi, tarttui kiinni ja iski vamman, kanavan varapäätoimittaja Sergei Buntman kertoi Meduza-uutissivustolle. (siirryt toiseen palveluun)

Vartijat ottivat hyökkääjän kiinni ja luovuttivat poliisille. Toinen vartija loukkaantui lievästi kiinniottotilanteessa.

Hyökkäys oli suunniteltu

Puukotusta tutkitaan murhayrityksenä. Poliisin mukaan hyökkääjän motiivi liittyi Felgengauerin henkilöön.

Poliisi julkaisi videon, jossa epäilty sanoo olleensa "telepaattisessa yhteydessä" Felgengaueriin viiden vuoden ajan ja väittää tämän vainonneen häntä.

Eho Moskvyn mukaan (siirryt toiseen palveluun) 48-vuotias mies ei tuntenut uhria ennalta. Kanavan tietojen mukaan hän oli asunut viime vuodet Israelissa.

Hyökkäys oli kanavan mukaan selvästi suunniteltu. Hyökkääjä sumutti rakennuksen sisäänkäynnillä pippurisumutetta vartijan kasvoihin ja jatkoi sitten matkaansa radiokanavan toimitukseen.

– Hän tiesi minne oli menossa ja kenen luo, Eho Moskvyn päätoimittaja Aleksei Venediktov sanoi.

Uhria syytetty lännen apuriksi

Puukotettu 32-vuotias Tatjana Felgengauer on yksi Eho Moskvy -kanavan varapäätoimittajista ja pitkäaikainen aamu-uutisohjelman juontaja. Hän on osallistunut useisiin opposition mielenosoituksiin.

Lokakuun alkupuolella valtion Rossija 24 -televisiokanava väitti, että kanava saa Yhdysvalloilta rahaa yhteiskunnan horjuttamiseen. Televisiokanava syytti muun muassa Felgengaueria länsimaiden kätyriksi.

Eho Moskvy on ollut usein valtiollisen median hampaissa, koska se päästää ääneen oppositiopoliitikkoja ja monissa sen ohjelmissa arvostellaan vallanpitäjiä. Se on kuitenkin valtion Gazprom-yhtymän omistuksessa.

Vallanpitäjiä ärsyttävien toimittajien työ on Venäjällä turvatonta. Väkivaltatapauksia on ollut useita, eikä tekijöitä useinkaan saada vastuuseen.

Esimerkiksi Eho Moskvyn juontaja Julija Latynina lähti syyskuussa pysyvästi Venäjältä, kun hänen autonsa oli sytytetty tuleen.

Lähteet: AP, AFP