Sisäilmaongelmat kärjistyivät Kokkolassa koululakoksi

Kuutisenkymmentä Kokkolan Länsipuiston koulun oppilasta on marssinut ulos ja aloittanut koululakon tänään kello 12.00. Lakkolaiset palaavat takaisin kouluun maanantaina.

sisäilmaongelmat
Koululakkoon osallistuvia oppilaita vanhempineen
Kuvassa osa lakkoilevista oppilaista vanhempineen. Heidi Harju / Yle

Lakon järjestäneet vanhemmat vaativat lapsilleen terveellistä työskentely-ympäristöä ja puhdasta sisäilmaa. Vanhempien mukaan osa yläkoulun ja lukion oppilaista on kärsinyt astmaoireista, päänsärystä ja nenäverenvuodoista.

Kokkolan kaupunki on tehnyt Länsipuiston koulussa sisäilmakorjauksia muun muassa viime kesänä ja tänä syksynä. Esimerkiksi luokkien sisäilmakorjaukset ovat loppusuoralla.

Luokissa on tiivistetty rakennevuotoja ja ikkunoita, sekä asennettu hiilidioksiditasoa ja lämpötilaa tarkkailevia etävalvontalaitteita. Kellarin rakenteet on tarkoitus uusia perusteellisesti. Ensimmäinen vaihe saadaan valmiiksi jouluun mennessä.

Korjauksista huolimatta osa vanhemmista haluaa oppilaat välittömästi väistötiloihin. Viime keväänä oppilaille tehty oireilukysely osoitti tilanteen olevan vakava.

Sisäilmasta on tarkoitus ottaa talvella uudelleen mikrobinäytteet, että nähdään ovatko korjaukset auttaneet. Myös oirekysely uusitaan. Länsipuiston koulussa on vajaat 800 yläkoulun ja Kokkolan suomalaisen lukion oppilasta.

Kokkolan sivistysjohtaja ja yläkoulun ja lukion rehtorit eivät halunneet kommentoida Ylelle koululakkoa.

Tänä syksynä 2017 myös Akaassa sisäilmaongelmat saivat Aamulehden (siirryt toiseen palveluun) mukaan vanhemmat turvautumaan koululakkoon.