Savonlinnan lennot jatkuvat entisellään – edellytyksenä on että tuki jatkuu

Helsingin ja Savonlinnan välisen lentoliikenteen tarjouskilpailun on voittanut Maavoima Oy. Yhtiön alihankkija on unkarilainen lentoyhtiö, joka lentää reitin nytkin.

Kotimaa
Savonlinna lentoasema matkustaja palvelu lentokenttä kenttäpalvelut
Lähtöselvitystä Savonlinnan lentoasemallaYle

Liikennevirasto sai Helsingin ja Savonlinnan välisestä lentoliikenteestä kaksi tarjousta. Niistä halvemman eli hieman alle 6,6 miljoonan euron tarjouksen teki reitin nykyiinen hoitaja Maavoima Oy.

Tarjous koskee vuosia 2018–2020. Hankintaan sisältyy kolmen vuoden aikana arkipäivisin kaksi edestakaista lentoa Helsingin ja Savonlinnan välillä (yhteensä 1282 edestakaista lentoa).

Hankinnan kustannukset jakautuvat siten, että Savonlinnan kaupunki vastaa vähintään 50 % kustannuksista ja Liikennevirasto korkeintaan 50 % kustannuksista.

Hankintapäätös on ehdollinen. Päätöksen voimaantulon edellytyksenä on, että eduskunta myöntää hankintaa varten ennen vuoden 2017 päättymistä yhden miljoonan euron suuruisen määrärahan vuodelle 2018. Lisäksi päätöksen voimaantulon edellytyksenä on, että Savonlinnan kaupunki myöntää hankkeeseen tarvittavat määrärahat.