Pukkilan kartano meni kaupaksi – uusi omistaja suunnittelee Piikkiöön perinnerakentamisen keskittymää

Kauppahinta oli 400 000 euroa. Alue pysyy myös avoinna yleisölle.

Kaarina
Pukkilan museo Kaarinassa
Pukkilan museo KaarinassaYle

Kaarinan Piikkössä sijaitseva Pukkilan kartano on myyty. Kauppahinta oli 400 000 euroa. Uusi omistaja on Kiinteistöosakeyhtiö Pukkilan Kartano.

Senaatti-kiinteistöt myi 1700-luvulla rakennetun herraskartanon tarjouskilpailulla. Myyntikokonaisuuteen kuului yhteensä kahdeksan rakennusta ja reilun viiden hehtaarin maa-alue.

Kiinteistöosakeyhtiö aikoo tarjota tiloja erityisesti perinnerakentamisen alalla toimiville yrityksille. Alue pysyy myös avoinna yleisölle. Kartanon päärakennuksessa on tarkoitus järjestää opastettuja kierroksia.

Pukkilan kartanon rakennukset ovat suojeltuja.

Klo 15:06 Korjattu myytävän maa-alueen laajuus. Kyse reilusta viidestä hehtaarista, ei 5 000:sta.