Missä viipyy lasten ja nuorten #metoo-kampanja? – Poliisi: Nuoret joutuvat vaikeuksiin "herutuskuvien" takia

Lapset ja nuoret altistuvat seksuaaliselle häirinnälle yleensä valokuvan vuoksi. Ammattilainen kuitenkin korostaa, että seksuaalisesti loukkaava väkivalta ja seksuaalinen häirintä ei ole koskaan uhrin syy.

seksuaalinen häirintä
Grafiikkaa puhelimella
Niklas Gabrielsson / Yle

#metoo-kampanja on nostanut seksuaalisen väkivallan ja seksuaalisen häirinnän näkyvästi esille. Lapset ja nuoret eivät valitettavasti kampanjassa näy.

– #metoo-kampanja on keskittynyt lähinnä aikuisten väliseen seksuaaliseen häirintään, toteaa My Space, Not Yours! -hankkeen hankevastaava Elisa de Boer mikkeliläisestä Viola – väkivallasta vapaaksi ry:stä.

De Boer vetää yläkouluihin, lukioihin ja ammattiopistoon keskittyvää hanketta, jolla pyritään ennaltaehkäisemään nuoriin kohdistuvaa väkivallan uhkaa ja seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa.

Netin kautta ei kannata laitaa muuta materiaalia, kuin mitä voisi näyttää omille vanhemmilleen tai mummolleen.

Toni Reinikainen

Mikkeliläishanke alkoi vuonna 2015, mutta on ajankohtaisempi kuin koskaan.

#metoo-kampanja puolestaan alkoi, kun yhdysvaltalainen näyttelijä Alyssa Milano pyysi Twitterissä seksuaalista häirintää kokevien naisten vastaavan viestillä Me too (minä myös). Kampanjan päätarkoitus on ollut osoittaa ihmisille, miten laaja ongelma on.

Valokuva on yleisin häirintäkeino

Poliisin tietoon tulleissa koululaisten ja opiskelijoiden häirintätapauksissa on yleensä kyse valokuvasta.

– Se on toisesta otettu kuva, joka levitetään someen. Tai sitten salaiseksi tarkoitettu "herutuskuva" itsestä, joka leviää sisäpiirin ulkopuolelle, kertoo ylikonstaapeli Toni Reinikainen Itä-Suomen poliisilaitokselta.

De Boer lisää, että nuoret saattavat lähettää poika- tai tyttöystävälleen jopa alastonkuvia. Jos suhde loppuu, toinen osapuoli voi levittää alastonkuvia tuttavilleen tai laittaa kuvan verkkoon.

Tapauksia ilmoitetaan poliisille myös Mikkelissä ja Etelä-Savossa.

– Itä-Suomen poliisilla varsinaisten seksuaalirikosten tutkinta on keskitetty niiden erikoisosaajille. Muita häirintätapauksia tulee muutamia vuodessa, Reinikainen sanoo.

De Boer haluaa korostaa koululaisille ja opiskelijoille, että seksuaalinen häirintä ei ole koskaan uhrin vika.

Reinikaisella on selvä ohje sopivalle aineistolle verkossa.

– Jo vuosia on neuvottu viestimään vain tuttujen kanssa. Oppitunneilla yritämme muistuttaa, että netin kautta ei kannata laitaa muuta materiaalia, kuin mitä voisi näyttää omille vanhemmilleen tai mummolleen. Mummosuodatin on oma keksintöni, Reinikainen naurahtaa.

Lisäksi koululaiset altistuvat seksuaaliselle häirinnälle julkisissa tiloissa kuten kaduilla. Sen sijaan kouluissa on yleensä rauhallisempaa.

Aineistoa hyödynnetty muuallakin

Mikkelissä herättiin hankkeen tarpeellisuuteen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) vuonna 2013 julkaiseman kouluterveyskyselyn (siirryt toiseen palveluun) jälkeen. Kyselyyn vastasivat peruskoulujen 8. ja 9. luokkien oppilaiden lisäksi lukioiden ja ammattiopistojen 1. ja 2. vuoden opiskelijat.

Vuonna 2017 samaisessa kyselyssä (siirryt toiseen palveluun) 30 prosenttia tytöistä kertoi kokeneensa seksuaalista häirintää. Yläkoululaisista pojista seksuaalista häirintää sanoi kokeneensa 12 prosenttia.

Elisa De Boer
My Space, Not Yours! -hankkeen hankevastaava Elisa de Boer mikkeliläisestä Viola – väkivallasta vapaaksi ry:stä toteaa nuorten jääneen syrjään #metoo-kampanjassa.Niklas Gabrielsson / Yle

– Seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa kokevat eniten 15–34-vuotiaat naiset, erityisryhmät ja vähemmistöt, de Boer summaa.

Mikkelin hanke oli alun perin kolmivuotinen. De Boerin mukaan hanke jatkuu ainakin vielä vuoden 2018. Hanketta rahoitetaan Veikkauksen tuotoilla. Hankkeen aineistoa on hyödynnetty lisäksi muun muassa Tampereella ja Sastamalassa.

Monenlaista seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa

Seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa on monenlaista. Fyysisessä muodossa se voi olla loukkaavaa koskettelua, seksiin tai seksuaalisiin tekoihin pakottamista, uhkailua, maksun tarjoamista seksistä tai raiskaus. Seksuaalisuutta loukkaava väkivalta voi olla myös epämiellyttävää eleilyä ja ilmeilyä.

Seksuaalinen häirintä voi olla esimerkiksi härskejä puheita ja vitsejä tai vartaloa ja pukeutumista koskevia kysymyksiä tai huomautuksia. Seksuaalista häirintää ovat myös seksuaalisesti värittyneet sähköpostit ja tekstiviestit.

Joskus voi olla tarkoituksenmukaista pitää teemaan liittyvä täsmätietoisku.

Toni Reinikainen

Sosiaalinen media mahdollistaa seksuaalisuutta loukkaavan väkivallan toteuttamista tehden helpoksi identiteetin salaamisen, seksuaaliset ehdottelut ja seksuaalisten kuvien pyytämisen ja lähettämisen.

Poliisi tekee täsmätietoiskuja

Poliisi yrittää omalta osaltaan vähentää näitä tapauksia.

– Teemaa käsitellään oppitunneilla. Joskus voi olla tarkoituksenmukaista pitää teemaan liittyvä täsmätietoisku. Kun käsillä on varsinainen esitutkinta, siihen osallistuvat vain asianosaiset, selventää ylikonstaapeli Reinikainen.

Vasta 15-vuotias on rikosoikeudellisesti vastuussa. Korvausvastuussa on nuorempikin. Reinikainen huomauttaa, että poliisi ilmoittaa kaikki alaikäisten tekemät rikokset ja myös rikoksen uhriksi joutumiset lastensuojeluviranomaisille.