Sähköverkkojen urakoitsija aloittaa yt-neuvottelut Kaakkois-Suomessa – "Kilpailutilanne on erittäin tiukka"

Kaakkois-Suomen sähköyhtiöiden hiljattain perustama Elvera Oy aloittaa yt-neuvottelut. Suur-Savon Sähkön, Lappeenrannan Energian ja Kymenlaakson Sähkön omistama yhtiö toimii 19 paikkakunnalla ja sillä on reilut 300 työntekijää.

yhteistoimintamenettely
Elveran toimitusjohtaja Arto Nieminen ja hallituksen puheenjohtaja Markus Tykkyläinen.
Elveran toimitusjohtaja Arto Nieminen ja hallituksen puheenjohtaja Markus Tykkyläinen.Arkistokuva: Yle

Yhtiö arvioi henkilöstön vähennystarpeeksi 40 työntekijää. Yhtiö perustelee yt-neuvotteluja tuotannollisilla ja taloudellisilla syillä sekä toiminnan uudelleen järjestelyillä.

Elvera Oy syntyi, kun Etelä-Savon, Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson kolme sähköyhtiötä fuusioivat urakointiyhtiönsä Elveraan. Yhtiö oli perustamisvaiheessa Suomen kolmanneksi tai neljänneksi suurin urakointiyhtiö noin 50 miljoonan euron liikevaihdolla.

Toimitusjohtaja Arto Niemisen mukaan yt-neuvotteluiden taustalla on energia-alan palveluntoimittajien erittäin tiukka kilpailutilanne. Elveran ensi vuoden tilauskanta on jäänyt tavoitteista.

– Koko henkilöstömme riittävä työllistyminen nykyisillä toimipaikkakunnilla ei vaikuta enää mahdolliselta. Haemme töitä yhä laajemmalla alueelta, Nieminen arvioi.

Elvera kertoo, että yt-neuvotteluista huolimatta tavoitteena on varmistaa mahdollisimman monta työpaikkaa Itä- ja Kaakkois-Suomessa.

Tieto ei yllättänyt luottamusmiestä

Elveran neuvotteleva pääluottamusmies Keijo Suomalainen ei yllättynyt yt-neuvotteluista.

– Ei tuollainen tieto koskaan mieltä ylennä, mutta alitajunnassa on ollut, että jossain vaiheessa tällaista on tulossa. Tällaista on puhuttu jo silloin kun Elvera syntyi, Suomalainen sanoo.

Suomalainen toivoo, että irtisanomisten määrää pyrittäisiin vähentämään tai välttymään niiltä jopa kokonaan esimerkiksi eläkejärjestelyillä tai muilla toimilla.

Luottamusmiehen kommentti lisätty uutiseen klo 17.10.