Työperäisestä maahanmuutosta kiisteltiin eduskunnassa – katso video

Eduskunnan illassa käytiin myöhään keskiviikkona välillä kiihkeäksi yltynyttä keskustelua työperäisestä maahanmuutosta.

työperäinen maahanmuutto
Uutisvideot: Lähetekeskustelu työvoiman tarveharkinnan poistamisesta 25.10.
Uutisvideot: Lähetekeskustelu työvoiman tarveharkinnan poistamisesta 25.10.

Lähetekeskustelussa oli yli 100 kansanedustajan allekirjoittama lakialoite (siirryt toiseen palveluun), jolla halutaan lakkauttaa Euroopan talousalueen ulkopuolelta tulevan työvoiman saatavuusharkinta.

Työ- ja elinkeinotoimisto ei tällä hetkellä myönnä työlupaa ETA-alueen ulkopuolelta tuleville, jos työvoimaa arvioidaan olevan saatavilla myös Suomesta.

Aloitetta puolustettiin sekä oikealta että vasemmalta. Oikealta laidalta saatavuusharkinnan poistoa perusteltiin talouskasvulla, vasemmalla aloitteen nähtiin parantavan ulkomaisten työntekijöiden asemaa.

Mallia Ruotsista?

Aloitteen ensimmäisenä allekirjoittanut vasemmistoliiton Anna Kontula perusteli saatavuusharkinnan poistamista muun muassa työlupaa hakeville ulkomaalaisille koituvilla ongelmilla.

Hänen mukaansa lakialoitteeseen liittyviä uhkakuvia on liioiteltu.

– Saatavuusharkinnan poistamisen on pelätty johtavan työvoiman hallitsemattomaan ryntäykseen kolmansista maista. Mikään tiedossa oleva tosiseikka ei tue tätä uhkakuvaa, Kontula sanoi avauspuheenvuorossaan.

Kontula vetosi myös Ruotsin kokemuksiin. Hänen mukaansa Ruotsin poistettua saatavuusharkinnan vuonna 2008, ei suurta ryntäystä työmarkkinoille näkynyt.

Aloitteen toinen allekirjoittaja, kokoomuksen Juhana Vartiainen, korosti lakialoitteeseen liittyviä myönteisiä taloudellisia vaikutuksia. Hänen mukaansa koko saatavuusharkintaan liittyvä ajatus siitä, että yksi työllistyvä veisi toisen työtilaisuuden, on nurinkurinen.

– Jos uusien ihmisten ilmaantuminen työmarkkinoille heikentäisi niillä toimivien asemaa, meillä olisi syytä surkutella väestön kasvuakin, koska se polkee palkkoja ja sotkee työmarkkinoita. Oikeastihan se ei näin ole. Kun työvoima kasvaa, talous laajenee ja skaalautuu ylöspäin.

"Meillä on nykyisin hyvät käytännöt"

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri ei innostunut Vartiaisen ja Kontulan puheenvuoroista. Aloitteen allekirjoittajien joukosta ei löydy yhtään perussuomalaista.

– Kokoomus tietysti haluaisi mahdollisimman edullisesti työntekijöitä ja edustaja Kontulalla tuntuisi olevan tämä, että saadaan mahdollisimman paljon maahanmuuttoa. Jotenkin tuntuu erityisesti edustaja Vartiaisella olevan se, että pitää olla mahdollisimman laaja sydän. Rakastetaan vaan koko maailmaa, mutta me ei voida kuitenkaan elättää koko maailmaa, Meri sanoi.

SDP:n Sirpa Paatero vastusti lakialoitetta ja piti Ruotsia harvinaisena poikkeuksena. Aloitteen allekirjoittajien joukosta löytyy myös useita sosiaalidemokraatteja.

– Tarvitsemme lisää osaajia, mutta meillä on nykyisin hyvät käytännöt. Ruotsi on Euroopan maista ainoa, joissa tämä muutos on tehty niin, että saatavuusharkinta on poistettu, Paatero perusteli kielteistä kantaansa.

Keskustelu aiheesta jatkuu eduskunnassa huomenna.