Turkkilainen oikeusistuin vapautti aktivisteja – Amnestyn maajohtaja yhä syytettynä

Ainoastaan Amnesty Internationalin Turkin osaston puheenjohtaja Taner Kilic on yhä syytettynä.

ihmisoikeusaktivistit
Uutisvideot: Ihmisoikeusaktivisteja vapautettiin
Uutisvideot: Ihmisoikeusaktivisteja vapautettiin

Turkkilainen oikeusistuin vapautti myöhään keskiviikkoiltana kahdeksan ihmisoikeusaktivistia kohua herättäneen oikeudenkäynnin aluksi.

Vapautettujen joukossa on muun muassa Amnestyn Turkin osaston toiminnanjohtaja Idil Eser sekä kaksi ulkomaiden kansalaista, saksalainen Peter Steudtner ja Ruotsin kansalainen Ali Gharavi.

Turkissa alkoi eilen keskiviikkona paljon kansainvälistä arvostelua saanut oikeudenkäynti, jossa oli syytettynä kaikkiaan 11 ihmisoikeusaktivistia eri järjestöistä. Turkki syytti heitä "terroristijärjestöön kuulumisesta" ja syyttäjä vaati heille jopa 15 vuoden vankilatuomiota muun muassa yhteyksistä kurdien työväenpuolueeseen PKK:hon sekä Fethullah Gülen –liikkeeseen.

Heti oikeudenkäynnin aluksi oikeus kuitenkin vapautti kaksi syytettyä ja myöhään illalla kahdeksan muuta. Ainoastaan Amnestyn Turkin osaston puheenjohtaja Taner Kilic on yhä syytettynä.

Uutistoimisto Reutersin mukaan oikeusistuin kokoontuu seuraavan kerran 22. marraskuuta.

Suurin osa aktivisteista pidätettiin heinäkuussa, kun he järjestivät Istanbulin lähellä sijaitsevalla saarella työpajan ihmisoikeusjärjestöjen digitaalisesta turvallisuudesta.

Oikeudenkäynti on saanut osakseen runsaasti kritiikkiä, koska syytteitä pidetään poliittisina. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International on vaatinut pidätettyjen välitöntä vapauttamista. Syytteet ovat jäädyttäneet myös Turkin ja EU:n välejä.

Lähteet: Reuters, AFP