Muuttuva työelämä mietityttää nuoria – Asiantuntija: "Uskaltakaa unelmoida!"

Hyvä itsetuntemus ja positiivinen asenne ovat tärkeimpiä tulevaisuuden taitoja.

nuoret
Ylen aamu-tv: Millaisia elämäntaitoja nuori tarvitsee pärjätäkseen elämässä?
Ylen aamu-tv: Millaisia elämäntaitoja nuori tarvitsee pärjätäkseen elämässä?

Tulevaisuuden työelämä näyttää aivan erilaiselta kuin nykyään. Teknologia kehittyy, työtehtäviä katoaa ja uusia syntyy. Muutoksen vauhti voi hirvittää paitsi nyt työelämässä olevia aikuisia myös vasta tulevaisuuttaan miettiviä nuoria.

Aamu-tv:ssä vieraillut Lasten ja nuorten säätiön toiminnanjohtaja Tuula Colliander arvioi, että osa nuorista on valmistautunut muutokseen hyvin.

– Osaa voi kuitenkin huolestuttaa jatkuva puhe siitä, että kaikki muuttuu. Tulevaisuuden työ on hyvin erilaista eikä vielä edes tiedetä miten se muuttuu.

Kun ammattien pysyvyydestä ei ole varmuutta, hyvä itsetunto ja myönteinen asenne ovat tärkeimpiä tulevaisuuden taitoja.

– Maailma muuttuu, mutta elämäntaidot pysyvät. Elämässä pärjää, kun itsetunto, itsetuntemus, sosiaaliset taidot ja rohkeus yrittää ovat kohdallaan, Colliander kuvailee.

Ääneen kehuminen tekee hyvää

Näitä ominaisuuksia voi myös harjoitella. Omien vahvuuksien löytäminen ja myös toisten kehuminen ovat tärkeitä. Kotona ja harrastuksissa aikuisilla on hyvä mahdollisuus pönkittää nuoren itsetuntoa.

– Onnistumiset kannattaa joskus sanoittaa ääneen, vaikka ne voivat tuntua itsestäänselviltä. Voi sanoa vaikka "vau, toihan onnistui tosi hyvin! Kyllä sä osaat tän."

Nuorisobarometrin mukaan suuri osa nuorista kyllä luottaa omaan pärjäämiseensä, mutta luottamus yhteisön sosiaaliseen tukeen epäilyttää. Oma asema yhteiskunnassa stressaa.

– Nuoret pohtivat, mikä on minun paikkani tässä kokonaisuudessa? Onko minulla paikka tulevaisuudessa?

Lasten ja nuorten asiaa ajavalla säätiöllä on nuorille tärkeä viesti:

– Uskaltakaa unelmoida! Unelmointi ei ole itsestäänselvyys, siihen tarvitaan rohkeutta.