Punkaharju, Iisalmi, Ylivieska – Näissä tasoristeyksissä on kuollut ihmisiä viime vuosina

Kokosimme kuolemaan johtaneet tasoristeysonnettomuudet kartalle.

tasoristeys
vartioimaton tasoristeys
Toni Pitkänen / Yle

Suomessa on sattunut tasoristeysturmia viime vuosina selvästi vähemmän kuin vielä 2000-luvun alussa. Kuolleiden määrä ei ole kuitenkaan laskenut aivan samaan tahtiin.

Tänä vuonna turmissa oli kuollut lokakuun puoliväliin mennessä kuusi ihmistä. Raaseporin onnettomuus nostaa kuolonuhrien määrän kymmeneen.

Saman verran ihmisiä kuoli tasoristeysonnettomuuksissa vuosina 2000, 2007 ja 2009. Mustin vuosi 2000-luvulla oli 2001, jolloin tasoristeysturmissa kuoli 12 ihmistä.

Vuoden 2009 jälkeen kuolonuhrien määrä on vaihdellut vuosittain kahden ja kahdeksan välillä, ilmenee Liikenneviraston tilastoista.

Onnettomuuksia sattuu eri puolilla maata

Tänä vuonna kuolemaan johtaneita onnettomuuksia on sattunut ennen Raaseporia tasoristeyksissä Punkaharjulla ja Iisalmessa sekä Vaasassa, Haapajärvellä ja Ylivieskassa.

Alla olevasta kartasta näkyy, missä turmia on viime vuosina sattunut.

Kuolemat tasoristeyksissä 2013-2017
Yle Uutisgrafiikka

Yhteisenä nimittäjänä lähes kaikille viime vuosien kuolemaan johtaneille turmille on, että ne ovat sattuneet vartioimattomassa tasoristeyksessä. Liikenneviraston tilastosta selviää, ettei kuolonuhreja ole kuitenkaan viime vuosina tullut kahta kertaa samassa paikassa.

Vuoden 2013 alusta tasoristeysonnettomuuksissa on kuollut kaikkiaan 27 ihmistä.

"Vaarallisimpia" tasoristeyksiä on satoja

Suomessa oli viime vuonna noin kolmesataa sellaista tasoristeystä, jotka Liikennevirasto on luokitellut vaarallisimmiksi tai toiseksi vaarallisimmiksi seitsenportaisella asteikolla. Näissä sattuu liki puolet kaikista tasoristeysonnettomuuksista.

Vaarallisimmat tasoristeykset löytyvät kartalta tästä Ylen jutusta.

Kaikkiaan tasoristeyksiä on Suomessa yli 3 200, suurin osa niistä valtion radoilla. Suurin osa tasoristeyksistä on vartioimattomia.

Onnettomuuksia tasoristeyksissä on sattunut viime vuonna 30–35 joka vuosi. Tänä vuonna ennen Raaseporin turmaa oli tilastoitu 19 tasoristeysonnettomuutta.

LUE MYÖS:

Aamun turma järkyttää Tammisaaressa – "Ajattelen tuttujani ja heidän lapsiaan varuskunnassa"

Yle seuraa hetki hetkeltä – Maastokuorma-autoa ajanutta varusmiestä epäillään rikoksesta, suruliputus puolustushallinnon toimipisteissä

Tämän tiedämme Raaseporin onnettomuudesta nyt – juna törmäsi varusmiehiä kuljettaneeseen kuorma-autoon

Katso kartalta, missä ovat Suomen vaarallisimmat tasoristeykset

Kolme nuorta ehti kuolla, ennen kuin rahat vaarallisen tasoristeyksen purkamiseen löytyivät