Länsi-Porin liikennesumppu voi poistua 2018 – Länsiväylälle pian uusi osuus?

Vähäraumantie katkaistiin vuonna 2016 päiväkodin rakentamisen takia, ja autoilu Pietniemestä ja Leppäkorvesta Vähäraumalle ja keskustaan vaikeutui huomattavasti.

Länsi-Pori
Vähäraumalla sijaitseva uusi päiväkoti Porissa
Uuden päiväkotirakennuksen työmaa katkaisi Vähäraumantien vuonna 2016.Soila Ojanen / Yle

Porin Leppäkorven ja Pietniemen asukkaille on luvassa helpotusta liikenneyhteyksiin vuonna 2018.

Virkamiehet kertovat Porin kaupunginhallitukselle tekemässään selvityksessä, että kauan odotettu Länsiväylän uusi osuus Tuorsniemen- ja Pörkkinäistentien välillä saadaan todennäköisesti avattua ensi vuoden loppuun mennessä.

Uutinen on iloinen monille länsiporilaisille, sillä alueen merkittävä läpikulkuväylä Vähäraumantie katkaistiin vuonna 2016 uuden päiväkodin rakentamisen takia. Tuolloin autoilu Pietniemestä ja Leppäkorvesta Vähäraumalle ja keskustaan vaikeutui huomattavasti.

Viraston päätöstä odotetaan

Uusi tieosuus rakennetaan heti, kunhan alueen läpi kulkevan Lattomerenojan linjauksen muuttamiselle on saatu lupa aluehallintovirastolta. Päätös on tulossa arvion mukaan tänä syksynä.

Jos päätös on myönteinen, tienrakennukseen päästään nopeasti, sillä katusuunnitelmat ovat jo valmiina.