Puolustusvoimien kriisiviestintä ammattilaisten ja varusmiesten yhteispeliä – aina ihanteet eivät onnistu

Puolustusvoimat pyrkii onnettomuuden kohdatessaan ottamaan yhteyttä lähiomaisiin ennen kuin asiasta kerrotaan julkisuuteen. Myös varusmiehiä kehotetaan itse kertomaan, jos kaikki on hyvin. Aina se ei kuitenkaan onnistu.

puolustusvoimat
Sotilas ja kännykkä
Jyrki Lyytikkä / Yle

Puolustusvoimilla on ohjeena ottaa vakavan onnettomuuden kohdanneiden lähiomaisiin yhteyttä ennen kuin se viestii onnettomuudesta ulos päin. Samalla vakavan turman tai vastaavan sattuessa pyritään siihen, että kaikki ottavat yhteyttä läheisiinsä, mikä rauhoittaa tilannetta kodeissa, kertoo pääesikunnan tiedotuspäällikkö Eero Karhuvaara.

Tosin Karhuvaara tunnustaa, että tavoite ei nykypäivänä välttämättä enää onnistu.

– Nykyisessä viestintäympäristössä tämä ei kylläkään ole mahdollista, vaan asiat tulevat julkisiksi käytännöllisesti reaaliajassa, kuten nytkin, hän sanoo.

Karhuvaara viittaa Raaseporin torstaiseen turmaan, jossa puolustusvoimien maastokuorma-auto ja henkilöjuna törmäsivät toisiinsa. Turmassa kuoli kolme varusmiestä ja yksi junan matkustaja.

Karhuvaara sanoo, että puolustusvoimat ei rajoita varusmiesten puhelinten käyttöä vapaa-aikana millään tavalla. Sen sijaan palveluksessa laitteiden käyttö on pääsääntöisesti kielletty, muun muassa laitteiden rikkoutumisvaaran takia, ja puhelimet kehotetaan jättämään kasarmille.

Sen vuoksi vakavassakaan onnettomuudessa varusmies ei välttämättä heti pysty kertomaan läheisilleen, että kaikki olisi hyvin.