Raaseporin turman neljästä uhrista kaksi oli pohjalaisia: "Ruotsinkielisessä yhteisössä kaikki tuntevat toisensa ja tällainen turma tulee lähelle"

Tasoristeysturma kosketti vahvasti kahta pohjalaiskuntaa, joissa kriisiapua alettiin järjestellä jo torstai-iltana. Viikonloppulomille tuleville varusmieheille tarjotaan Kokkolassa keskustelumahdollisuus lauantaina.

Raasepori
Kirkkoherra Hasse Häggblom sytyttää kynttilän.
Pedersören kirkkoherra Hasse Häggblom sytytti kynttilät Raaseporin turman uhrien muistoksi.Kalle Niskala / Yle

Raaseporin tasoristeysonnettomuudessa torstaina menehtyneistä neljästä uhrista kaksi oli pohjalaisia varusmiehiä: toinen Kokkolasta ja toinen Pedersörestä. Lisäksi Ylen saamien tietojen mukaan yksi vakavasti loukkaantuneista on kokkolalainen.

Kokkolassa ja Pedersöressä aloitettiin kriisityö heti onnettomuusiltana. Sekä Kokkolan kaupunginkirkko että Pedersören kirkko avasivat ovensa. Myös Kokkolan ruotsinkielinen seurakunta piti auki nuorisotilansa torstaina ja illan mittaan siellä vieraili parikymmentä nuorta.

Ruotsinkielinen yhteisö on hyvin pieni ja siellä lähes kaikki tuntevat toisensa. Siksi tällainen onnettomuus tulee lähelle.

Nuorisotyönohjaaja Erik Lindqvist

Keskusteluavulle oli tarvetta ainakin Pedersören kirkossa, minne kokoontui torstai-iltana nelisenkymmentä ihmistä.

– Paikan päällä olleet kolme työntekijää kävivät keskusteluja koko illan. Aika iso tarve asian jakamiselle oli. Osa taas tuli kirkkoon vain hiljentymään ja sytyttämään kynttilän uhrien muistolle, kertoo Pedersören kirkkoherra Hasse Häggblom.

- Kyllä suru on syvä ja koskettava. Tämä on vaikea hetki kaikille ja joskus tuntuu, että on vaikea löytää sanoja. Sanoisin kuitenkin, että parasta on olla olemassa ja osoittaa, että minä olen täällä sinua varten.

Perjantaina Pännäisten seurakunnan kirkkokoti on auki rukoushetkeä varten kolmesta iltakahdeksaan. Lisäksi Pännäisissä järjestetään illalla hartaushetki uhrien muistoksi.

Lukio suruliputtaa Kokkolassa

Kokkolan ruotsinkielisen seurakunnan diakoni ja nuorisotyönohjaaja vierailivat perjantaina Kokkolan ruotsinkielisessä lukiossa keskustelemassa nuorten kanssa. Koulun puolelta paikalla olivat kuraattori ja terveydenhoitaja.

– Ruotsinkielinen yhteisö on hyvin pieni ja siellä lähes kaikki tuntevat toisensa. Siksi tällainen onnettomuus tulee lähelle, sanoo nuorisotyönohjaaja Erik Lindqvist.

Kokkolan ruotsalainen lukio suruliputtaa.
Kalle Niskala / Yle

Kokkolassa järjestetään lauantaina viikonloppulomille tuleville varusmiehille keskustelumahdollisuus seurakunnan nuorisotila Backstagella.

Puolustusvoimien ajoneuvon miehistönkuljetusauton ja junan törmäyksessä kuoli torstaiaamuna neljä ja loukkaantui 11. Uhreista kolme oli varusmiehiä ja yksi junan matkustaja.

Poliisi jatkaa onnettomuuden tutkintaa. Turma-autossa olleita varusmiehiä ei voida vielä perjantaina kuulla, vaan heille halutaan antaa toipumisaikaa.