Thaimaassa asuva suomalainen kuninkaallisesta surujuhlasta: "Kaikilla ei ole varaa pukeutua mustiin"

Thaimaassa kahdeksan vuotta asunut Kari Tarvainen kertoo, miten maassa surraan edesmennyttä kuningasta.

Thaimaa
Surijoita

– Surujuhlista tuli eilen koko päivän suoraa lähetystä televisiosta. Baarit olivat kiinni, ja metelöinti kielletty. Kaupat sulkivat iltapäivällä ovet, ja osa ei ollut auki lainkaan. Mekin suljettiin kello 14, kertoo yrittäjänä Pattayalla toimiva Kari Tarvainen.

Thaimaan kuninkaan surujuhla näkyy Tarvaisen mukaan katukuvassa selvästi. Paikalliset ihmiset ovat pukeutuneet mustaan myös Pattayalla. Mustiin on pukeuduttu virastoissa jo koko kuukausi.

Kaikilla ei ole ollut varaa, etenkään maaseudulla uusia koko vaatekertaansa mustaksi. Tarvainen kertoo pojasta, joka suri sitä, että hänellä ei ollut varaa ostaa mustia kenkiä, joten hän joutui jättämään temppelikäynnin väliin.

Mustien vaatteiden puuttuessa on käytetty mustia surunauhoja ja kuninkaan kuvia.

Tarvaisen thaimaalainen vaimo jonotti tuntikausia temppeliin monen thaimaalaisen tavoin osallistuakseen hautajaisseremonioihin.

Pattayan keskeisimmälle temppelialueelle oli rakennettu jäljitelmä Bangkokin kultaisesta krematoriosta. Tarjolla oli ruokaa ja juomaa. Seremonia kesti iltaan saakka.

Thaimaalaiset ovat olleet hyvin liikuttuneita pidetyn kuninkaansa poismenosta, kertoo Tarvainen.

– Se on se isoin ja tärkein asia, hän oli niin pidetty. Suurin osa ihmisistä ei ole nähnyt muita kuninkaita koko elinaikanaan. Hän oli pidetty ja teki tavalliselle kansalle paljon hyvää, joten monen elämästä on kuin pala pois. Tuskinpa kukaan seuraavista kuninkaista pääsee samaan tilanteeseen, Tarvainen arvioi.

Lue lisää Thaimaa hautaa kuninkaansa ylenpalttisin menoin

Thaimaassa mahtipontiset hautajaiset jatkuvat: Kuninkaan ruumis tuhkataan tänään

Thaimaan kuningas haudataan tällä viikolla – kokosimme turistin käyttäytymisohjeet