Keskussairaalan potilaiden silmänpohjakuvien kopioinnista miehelle potkut ja sakkotuomio Hämeenlinnassa

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin entinen työntekijä sai sakkotuomion henkilörekisteririkoksesta.

Hämeenlinna
Tietokoneen näppäimet
Henrietta Hassinen / Yle

Kanta-Hämeen käräjäoikeus on tuominnut Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän entisen työntekijän sakkoihin henkilörekisteririkoksesta. 70 päiväsakosta maksettavaa tulee 630 euroa.

Osa potilaista vaati oikeudessa korvauksia kärsimyksestä ja oikeudenkäyntikuluista. Mies tuomittiin yksin maksamaan vahingonkorvauksia ja oikeudenkäyntikuluja neljälle potilaalle yhteensä yli 4 400 euroa ja yhteisvastuullisesti sairaanhoitopiirin kanssa yhdelle potilaalle noin 1 700 euroa.

Joulukuussa 2016 Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin tietohallinto havaitsi sairaalan verkkoon kytketyn ulkopuolisen kovalevyn. Tietoturvaohjeiden rikkomisen vuoksi sairaanhoitopiiri päätti purkaa tallennuslaitetta käyttäneen työntekijän työsuhteen ja tehdä tutkintapyynnön poliisille. Mies oli työskennellyt sairaanhoitopiirin palveluksessa kymmenen vuoden ajan.

Tuhansia kuvia tallennettuna taiteellisiin tarkoituksiin

Ulkoisille laitteille oli tallennettu noin 6 800 silmänpohjakuvaa. Merkittävään osaan kuvista liittyi myös henkilötietoja, kuten kuvatun henkilön nimi ja henkilötunnus. Kuvien metatiedoista on voinut päätellä myös kuvien ottopäivän.

Henkilörekisteri kattoi lähes 2 700 kuvaa, jossa yksilöitäviä potilaita (kuvan yhteydessä täydellinen nimi, henkilötunnus ja kuvanottopäivä) oli liki 530.

Työntekijä siirsi potilastietoja vuonna 2014 korjatessaan silmänpohjakameraa ohjaavaa työasemaa. Mies säilytti kuvia noin kaksi vuotta kahdella verkkokovalevyllä ja yhdellä muistitikulla, kunnes ne takavarikoitiin.

Miehen tarkoituksena oli käyttää kuvia valokuvataiteensa osana, mutta aikomus ei koskaan toteutunut.

Tuomiosta voi valittaa hovioikeuteen tai ennakkopäätösvalituksella korkeimpaan oikeuteen eli tuomio ei ole vielä lainvoimainen.