14-vuotiaista pojista tuli kotikylänsä kovimmat kalamiehet – kokkaavatkin saaliinsa itse: "Pyörittelimme neljän kilon hauen ruisjauhoissa ja paistoimme rasvassa"

Nuoret pojat ovat kalastaneet lähes koko ikänsä.

kalastus
Jere Leinonen ja Eetu Pukki
Järven pohjaan juuttunut koukku ei säikäytä Jere Leinosta ja Eetu Pukkia. Uusi viehe kiinnittyy siimaan käden käänteessä.Juha Korhonen / Yle

Viehe sukeltaa pitkän ilmalennon saattelemana veteen. Rannalla seisovalla pojalla on keskittynyt katse silmissään ja hänen kätensä kelaavat siimaa takaisin varmoin ottein. Tällä kertaa kala ei tartu syöttiin.

– Ei se ole pääasia, tuleeko kalaa. Kyllä se on se, kun saa vain olla ja rauhoittua. Kaikki murheet unohtuvat. Tulee sellainen rauhallinen ja outo olo. Sellainen hyvä tunne, 14-vuotias Eetu Pukki pohtii.

Pukki ja hänen samanikäinen ystävänsä Jere Leinonen ovat nuoresta iästään huolimatta jo kokeneita kalastajia. Molemmilla on kymmenisen vuotta kalastusharrastusta takanaan.

– Olin neljävuotias, kun menimme papan kanssa mato-ongelle. Olin hänen mukanaan, kun hän oli vetämässä uistinta ja kokemassa verkkoja, Pukki kertoo.

– Siinä kolme-neljävuotiaana olin iskän kanssa ensimmäistä kertaa mato-ongella. Kuusivuotiaana sain ensimmäisen virvelin ja siitä se sitten lähti, Leinonen muistelee.

Erottamattomat kalakaverit

Poikien isät ovat olleet ystäviä keskenään lapsesta saakka. Pojilla on vain kolme päivää ikäeroa ja he ovat tunteneet toisensa koko ikänsä. Kahdestaan pojat ovat kuitenkin kalastaneet vasta muutaman vuoden.

– Kalastus on muuttunut iän lisääntyessä vapaammaksi. Nykyään osaamme ajaa venettä itse, emmekä tarvitse ketään vahtimaan meitä, Pukki sanoo.

Jere Leinonen ja Eetu Pukki
Pojat viihtyvät keskenään hiljaisuudessa.Juha Korhonen / Yle

Pojat kisailevat reissuillaan siitä, kumpi saa isomman kalan.

– Kyllä se meikäläinen on yleensä, joka ne kalat nappaa sieltä, Pukki kehaisee. Leinosta kaverin rehvakkuus naurattaa.

Aina pojat eivät ole äänessä. Hyvän ystävän kanssa voi olla myös ihan hiljaa.

– Ei tule yhtään vaivautunut olo, vaikka emme puhuisi mitään. On hienoa, kun saa vain olla hiljaa hyvässä seurassa.

Neljän kilon hauki

Menneenä kesänä pojat kalastivat lähes joka toinen päivä. Kesällä he kokivat myös tähän mennessä mieleenpainuneimman kalareissunsa.

– Saimme neljän kilon hauen. Se pisti aika hyvin vastaan, Leinonen kertoo.

– Silloin oli aika hurja keli, oli myrsky tulossa ja piti saada äkkiä se kala veneeseen. Siinä tuli jo vettä ja tuuli aika paljon, Pukki jatkaa.

Lopulta pojat saivat väsytettyä kalan, joka päätyi pannun kautta vatsaan. Pojat ovat hiljattain opetelleet valmistamaan saaliinsa itse ruoaksi.

– Pyörittelimme sen ruisjauhoissa ja paistoimme rasvassa. Kyllä siitä tuli ihan suunmukaista, Pukki kehuu.

Suurin osa poikien saaliista päätyy takaisin veteen.

– Kalat ovat yleensä niin pieniä. Kuhatkin ovat olleet alamittaisia, ei sellaisia saa ottaa, Leinonen toteaa.

Lohi oli kuin liisteriä. Se ei kelvannut edes koirille.

Eetu Pukki

Kaikista mieluisin saalis pojille olisi lohi. Sen saaminen on kuitenkin osoittautunut haastavaksi.

– Aina tulee haukia ja vähän mitä sattuu, Pukki naurahtaa.

Tänä vuonna järvestä on noussut kaksi pientä lohta. Paras ruokakala painaa Pukin kokemuksen mukaan neljästä seitsemään kiloa.

– Kymmenisen vuotta sitten saimme papan kanssa verkoilla 22-kiloisen lohen ja 18-kiloisen hauen. Erityisesti se lohi oli kuin liisteriä. Keitimme sen, mutta se ei kelvannut edes koirille. Se oli niin vanha.

Vonkaleet menivät Pukin kalajuttujen kärkeen, vaikka ruoaksi niistä ei ollutkaan.

– Kyllä se on aina sitä kivempaa, mitä isompi kala on, Pukki naurahtaa.

Pojat kalastavat ympäri vuoden. Veneestä uistelu on molempien lempipuuhaa ja kesä mieluisin vuodenaika harrastaa.

– Kesällä pystyy olemaan kalassa vaikka koko päivän, mutta talvella vain muutaman tunnin. Pilkillä tulee niin kylmä, Pukki sanoo.

Taitoa riittää vaikka muille jakaa

Leinonen heittää virveliä. Hän alkaa kelata tasaisen varmasti, mutta lopettaa äkkiä. Koukku jää pohjaan kiinni, eikä lukuisista yrityksistä huolimatta irtoa. Pojat katkaisevat siiman ja alkavat kiinnittää siihen uutta viehettä tottuneesti.

– Kyllä sitä taitoa on tullut vuosien aikana lisää. Ja sen myötä saalistakin, pojat hymyilevät.

Viehe
Pojilla on kattava kokoelma erilaisia vieheitä.Juha Korhonen / Yle

Pojat ovat kotikylässään Anjalassa kovien kalastajien maineessa. Poikien koulussa on heidän lisäkseen muutama aktiivinen kalastuksen harrastaja, jotka tulevat usein kyselemään vinkkejä kalareissuille. Poikien neuvo on yksinkertainen.

– Kärsivällisyys on tärkeintä. Kalaan ei kannata lähteä viideksi minuutiksi. Voi mennä useampi tunti, että jotain tulee.

Haaveena Lappi

Pojat saavat kalastaa kotivesillään Kymijoella rauhassa. Muita kalastajia ei juuri näy. Poikien haaveena olisi lähteä Lappiin kalastamaan. Pukilla on jo takanaan yksi kalastusreissu pohjoiseen isoisänsä kanssa.

– Kalastimme puroilla ja pienillä joilla. Se oli aika erilaista kuin täällä. Ensin piti ajaa metsätietä ja sitten vielä kävellä monta kilometriä kalapaikoille.

Pukki toivoisi pääsevänsä joskus ammattikalastajien mukaan. Kalastuksesta voisi tulevaisuudessa tulla oma ammatti.

– Ei kai se mikään pois suljettu mahdollisuus ole, Pukki pohtii.

Monet poikien kavereista pelaavat vapaa-aikanaan videopelejä ja ''pyörivät netissä.'' Pukki ja Leinonen suuntaavat mieluiten ulos.

– Netti ei ole kiinnostanut meitä ikinä. Meillä ei olisi siihen edes aikaa. Kaikki aika menee kouluun, kalastukseen ja jääkiekkoon.

Luonto on Eetu Pukille ja Jere Leinoselle tärkeä asia.
Eetu Pukki ja Jere Leinonen viihtyvät luonnonhelmassa.Juha Korhonen / Yle

Pojat pitävät perheitään merkittävänä syynä oman kalastusintonsa syttymiseen.

– Perheestä se innostus on lähtenyt. Monella ei välttämättä ole mahdollisuutta aloittaa kalastusta, jos sitä ei harrasteta perheessä, Pukki pohtii.

Pojat kannustavat nuoria kalavesille. Kalastus sopii heidän mielestään hyvin nuorten harrastukseksi.

– Kalastaessa saa raitista ilmaa. Ja onhan tämä Suomen luontokin aika hieno, Leinonen toteaa.

Perinteinen toiminta ei kiinnosta

Myös Kaakkois-Suomen vapaa-ajankalastajapiirin puheenjohtaja Veikko Karinkanta pitää kalastusta hyödyllisenä toimintana nuorille.

– Nuoret ovat tänä päivänä erkautuneet luonnosta. He eivät tiedä enää sellaisia luontoasioita, jotka ennen opittiin ihan normaalielämässä. Kalastusharrastuksen myötä nuoret oppivat käsittämään, mitä vesistössä voi tehdä ja mitä ei. He ymmärtävät, mitä tapahtuu, jos vesistö saastuu ja kantavat aikuisina vastuuta luonnosta.

Vapaa-ajankalastajien määrä on laskenut koko 2000-luvun ajan, mutta lähtenyt viime vuosina uudelleen nousuun. Erityisesti keski-ikäiset ja alle 10-vuotiaat tytöt ovat innostuneet kalastuksesta.

Kalastusta harrastavat vanhemmat ilmoittavat jo muutaman kuukauden ikäisiä vauvoja kalastusseurojen jäseniksi. Vaikkei vauva itse jäsenyydestään tiedäkään, kalastusta intohimoisesti harrastavista vanhemmista voi olla mukavaa, että koko perhe kuuluu seuraan.

Järjestäytyneistä nuorista on kuitenkin pulaa ja seurat ovat huolissaan jäsenistönsä ikääntymisestä.

Useissa kaupungeissa kalastusseurojen ohjaajat järjestävät koululuokille kalastusreissuja. Lisäksi seurat yrittävät aktivoida nuoria mukaan toimintaansa näille suunnatuilla kalastuskerhoilla. Kaakkois-Suomessa perustettiin tänä syksynä neljä nuorten kerhoa, joissa on yhteensä noin viisikymmentä jäsentä. Kerhoissa opetellaan esimerkiksi sitomaan perhoja ja tekemään värikoukkuja.

– Kyllä jäseniä saisi olla enemmänkin. Nuorista on pulaa, siitä ei ole kahta kysymystäkään. Perinteinen toiminta, kuten kalastuskilpailuihin osallistuminen ei enää kiinnosta nuoria kovin paljon, Veikko Karinkanta toteaa.

Karinkanta pitää kalastusseurojen tulevaisuutta uhattuna.

– Nuoria jäseniä tarvitaan kipeästi, sillä jonkunhan ne hommat on tehtävä jatkossakin. Muuten seuratoiminta kuolee.

Vanhemmilta toivotaan panostusta

Karinkanta toivoisi vanhempien tuovan lapsensa mukaan seuratoimintaan.

– Järjestimme vuosi sitten nuorten rantaongintakilpailut, joihin tuli tasan neljä osallistujaa. Vanhemmat ottavat usein lapsensa mukaan SM- ja piirimestaruuskisoissa käydessään. He eivät kuitenkaan tuo nuoria sellaisiin kilpailuihin, joihin nuoret voisivat itse osallistua, Karinkanta harmittelee.

Tavoitteena olisi, että vanhemmat ottaisivat vastuuta myös nuorten kerhotoiminnasta. Vetäjistä on pulaa.

– Kalastuksenohjaajat eivät pysty millään tekemään kaikkea. Toiminnan jatkuvuus olisi tärkeää, sillä yksi sukupolvi on nyt jäänyt kokonaan välistä. He eivät osaa käsitellä kalaa. Kala ostetaan valmiiksi laitettuna kaupasta ja heitetään pannulle.

 Jere Leinonen
Pojat käyvät kalassa vuodenajasta riippumatta.Juha Korhonen / Yle

Seurat järjestävät vuosittain useita kalastusleirejä. Toimintaa tarvittaisiin Karinkannan mielestä nykyistä enemmän.

– Etenkin perheleirejä tarvittaisiin enemmän. Toivoisin näkeväni leireillä erityisesti nuoria vanhempia.

Karinkanta arvelee nuorisokadon johtuvan laajasta harrastustarjonnasta.

– Nuorilla on nykyään paljon enemmän mahdollisuuksia, kuin esimerkiksi minulla oli kuusikymmentä vuotta sitten. Silloin vaihtoehtoina oli vain urheilu, jalkapallo ja kalastus.

Pukki ja Leinonen harrastavat kalastuksen lisäksi jääkiekkoa. Leinonen käy myös metsästämässä ja vapaapalokunnassa. Pojat eivät kuulu kalastusseuraan.

– Ei ole tullut mieleen liittyä. Kalastelemme vain. Voimme perustaa vaikka oman kalastusseuran, jos yhteydenottoja tulee tarpeeksi, pojat virnistävät.