Katalonia julistautui itsenäiseksi – Alueparlamentti äänesti itsenäistymisen puolesta

Itsenäistymistä vastustavat puolueet eivät osallistuneet äänestykseen. EU, Nato ja Yhdysvallat ovat asettuneet tukemaan tilanteessa Espanjaa.

itsenäisyysjulistus
Carles Puigdemont halaa edustajaa.
Katalonian aluejohtajan Carles Puigdemontin kasvoilla karehti hymy äänestyksen jälkeen.Alberto Estevez

Katalonian alueparlamentti on julistanut Katalonian itsenäiseksi tasavallaksi.

Alueparlamentissa edustajien enemmistö äänesti itsenäisyysjulistuksen puolesta. 70 edustajaa 135:stä äänesti puolesta, kymmenen vastaan ja kaksi äänesti tyhjää.

Espanjan yhtenäisyyttä kannattavat puolueet eivät osallistuneet lainkaan äänestykseen. Enemmistöön olisi riittänyt 68 ääntä.

Espanjan senaatti päätti puoli tuntia myöhemmin rajoittaa Katalonian itsehallintoa. Senaatti antoi Espanjan keskushallinnolle valtuudet Katalonian suoraan hallitsemiseen, eli käytännössä itsehallintoalueen haltuunottoon.

Espanjan pääministeri Mariano Rajoy kehotti tviitissään kaikkia espanjalaisia pysymään rauhallisina. Hän kirjoitti, että oikeusvaltioperiaate palauttaa laillisen järjestyksen Kataloniassa.

Euroopan parlamentin puhemies Antonio Tajani sanoo lausunnossaan, että kukaan EU:ssa ei tunnusta itsenäisyysjulistusta. Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk puolestaan kommentoi, että EU:n ainoana neuvottelukumppanina pysyy Espanja. Myös useat EU-maiden johtajat ovat asettuneet Espanjan hallituksen puolelle.

Nato kommentoi, että Katalonian tilanne on Espanjan sisäinen asia ja se pitää ratkaista maan perustuslaillisen järjestyksen mukaisesti.

Myös Yhdysvallat antoi tukensa Espanjan hallitukselle. Yhdysvaltain ulkoministeriö totesi Katalonian olevan kiinteä osa Espanjaa.

Yhtenäisyyden kannattajat boikotoivat

Äänestystä ennen alueparlamentissa käytiin tiivistä väittelyä siitä, mitä Katalonian pitäisi tehdä. Itsenäistymistä vastustavat sosialistipuolueen, konservatiivisen kansanpuolueen (Partido Popular) ja keskustaliberaalin Ciudadanos-puolueen edustajat poistuivat istuntosalista ennen äänestystä.

Ennen äänestystä itsenäisyysjulistuksen antamisesta parlamentti äänesti sen puolesta, että Katalonia aloittaa perustuslaillisen prosessin Espanjasta irtautumiseksi. Esityksen takana olivat itsenäisyyttä tavoitteleva Junts Pel Sí -liittouma (Yhdessä sanomme kyllä) ja pieni laitavasemmistopuolue CUP.

Katalonian alueparlamentti
Ciudadanos -puolueen puhemies Carlos Carrizosa puhui Katalonian alueparlamentin istunnossa 27. lokakuuta.Quique Garcua / EPA

Kesken keskustelun osa edustajista otti esiin Katalonian ja Espanjan lippuja istuntosalissa.

Äänestys päätettiin pitää suljettuna, ja edustajat kävivät pudottamassa äänestyslippunsa uurnaan. Espanjasta irtautumista vaativat puolueet pyysivät, että äänestys pidettäisiin salaisena.

Itsenäisyysmielisillä on enemmistö alueparlamentin paikoista. Espanjan perustuslakituomioistuin julistanee äänestyksen laittomaksi.

Espanjan senaatin odotetaan hyväksyvän tänään perustuslain pykälän 155 laukaisemisen pääministeri Rajoyn esityksen mukaisesti.

Esityksen mukaan Katalonian aluejohtaja Carles Puigdemont erotetaan ja Katalonian taloudenhoito otetaan keskushallinnon haltuun. Myös poliisivoimat ja julkinen media otetaan keskushallinnon piiriin ja Kataloniassa järjestään uudet aluevaalit.

Juttua korjattu klo 16.40: 70 edustajaa äänesti puolesta, ei 72.

Lue lisää:

Analyysi: Yksi julistus ei vielä tee Kataloniasta itsenäistä valtiota

Katalonian aluejohtaja on saamassa syytteen kapinasta

Madridissa tyrmistyttiin, Barcelonassa raikuvat voitonlaulut – Katalonian itsenäisyysjulistus herättää tunteita

Espanjan senaatti päätti Katalonian ottamisesta haltuun

Syytöksiä, epävarmuutta, dramaattisia käänteitä – mitä Kataloniassa tänään tapahtuu?

Toimittajalta: Jos rajat muuttuvat EU:n sisällä, mitä väliä sillä on?

Lähteet: Reuters, AP, AFP, STT