Madridissa tyrmistyttiin, Barcelonassa raikuvat voitonlaulut – Katalonian itsenäisyysjulistus herättää tunteita

Espanjassa on reagoitu alueparlamentin äänestykseen riemulla ja pettymyksellä. Barcelonassa hallitusrakennuksen edessä juhlii tuhansia ihmisiä.

itsenäisyysjulistus
Itkevä barcelonalainen halaa toista.
Ihmiset juhlivat itsenäisyysjulistusta Barcelonassa tunteikkaina.Marta Perez / EPA-EFE

Barcelonan kaduilla on juhlittu voitonhuumassa Katalonian julistautumista itsenäiseksi tasavallaksi.

Kaupungin keskustaan Sant Jaumen aukiolle Katalonian aluehallituksen palatsin edustalle on kerääntynyt arviolta tuhansia ihmisiä. Paikalla on käynnissä ulkoilmakonsertti, Katalonian liput liehuvat, ihmiset hurraavat ja taputtavat.

– Tänään alkaa itsenäisyytemme, ihmiset laulavat La Vanguardia -lehden (siirryt toiseen palveluun) mukaan.

Paikallispoliisin arvion mukaan aukiolla on noin 6 000 kansanjuhlaan kokoontunutta ihmistä, La Vanguardia kertoo.

Katalonian alueparlamentin edessä olevista lipputangoista on vedetty Espanjan lippu alas, kertoo paikalla oleva Ylen toimittaja Ismo Nykänen.

– Pois, pois, pois, pois Espanjan lippu, ihmiset huusivat La Vanguardian mukaan.

Ääntenlaskenta tahditti kansanjoukkoa

Yksipuolinen itsenäisyysjulistus annettiin Katalonian alueparlamentissa perjantaina alkuillasta äänestyksen jälkeen. Kun julistus oli annettu, Passeig de Picasso -kadulla kaikuivat raikuvat aplodit, kertoo sanomalehti El País.

Ulkona näytettiin suorana, kun parlamentissa puhetta johtanut Carme Forcadell laski ääniä. Kyllä-äänien kohdalla ihmiset kohahtivat ja nostivat Katalonian liput ponnekkaasti ilmaan.

– Olen tunteellinen, koska Katalonia on kamppaillut itsenäistymisen puolesta 40 vuoden ajan ja vihdoin saan nähdä sen, sanoo 61-vuotias historiantutkija Montserrat Rectoret uutistoimisto Reutersille.

Kansanedustajat hyväksyivät itsenäistymisen äänin 72 puolesta, 10 vastaan ja kaksi tyhjää. Alueparlamentissa on 135 edustajaa, mutta itsenäisyyttä vastustavat kolmen puolueen edustajat marssivat ulos.

Madridissa poliitikot moittivat julistusta

Espanjan senaatti päätti myöhemmin illalla rajoittaa Katalonian itsehallintoa ja ottaa alueen Espanjan suoraan hallintaan.

Madridissa reaktiot ovat olleet torjuvia. Sosialistipuolueen johtaja Pedro Sánchez ilmaisi torjuvansa itsenäisyysjulistuksen syvästi, kertoo uutistoimisto EFE (siirryt toiseen palveluun). Podemos-puolueen pääsihteeri Pablo Iglesias puolestaan kertoo torjuvansa laittomana pitämänsä julistuksen.

– Olemme surullisia. Tänään nähty julistus ei ole oikeutettu, ja jatkamme dialogin ja demokraattisten ratkaisujen suosimista, Iglesias sanoi uutistoimistolle.

Espanjan ulkoministeriö on julkaissut Twitterissä videon, jossa se kertoo oman näkemyksensä Kataloniasta ja Espanjan valtiosta.

Pääministeri Mariano Rajoy on kehottanut katalonialaisia ja kaikkia espanjalaisia malttiin.

Lisää aiheesta:

Analyysi: Yksi julistus ei vielä tee Kataloniasta itsenäistä valtiota

Katalonia julistautui itsenäiseksi – Alueparlamentti äänesti itsenäistymisen puolesta

Espanjan senaatti päätti Katalonian ottamisesta haltuun