1. yle.fi
  2. Uutiset

Mies kuollut linja-auton ja henkilöauton kolarissa Sodankylässä – 25 henkilöä kuljetettu terveyskeskukseen

Onnettomuusauto on Liettuan kilvissä. Poliisi epäilee menehtyneen kuljettajan olevan auton omistaja. Kolari tapahtui vajaat 40 kilometriä Sodankylästä pohjoiseen.

liikenneonnettomuudet
Sodankylän alueen kartta.
Yle Uutisgrafiikka

Nelostiellä Sodankylässä sattuneessa linja-auton ja henkilöauton osittaisessa nokkakolarissa on kuollut yksi henkilö. Poliisin mukaan menehtynyt kuljettaja oli ulkomaalainen. Kolari tapahtui alkuillasta kello 17 jälkeen.

Poliisin mukaan menehtynyt on henkilöautoa kuljettanut mies. Henkilöauto on Liettuan kilvissä, ja poliisi epäilee kuljettajan olleen myös auton omistaja. Vainaja ja autossa matkustajana ollut nainen kuljetettiin Rovaniemelle keskussairaalaan. Nainen loukkaantui vakavasti. Hänen kansalaisuudestaan ei ole vielä varmuutta.

Suomalaisessa tilausbussissa matkustaneet 25 suomalaista henkilöä vietiin Sodankylän terveyskeskukseen tarkistukseen. He eivät loukkaantuneet. Bussimatkustajista 20 oli lapsia.

Liikenneviraston mukaan onnettomuuspaikka on vajaat 40 kilometriä Sodankylästä pohjoiseen, noin 1,5 kilometriä Kevitsan tienhaarasta pohjoiseen Ilmakkajärven seutuvilla. Bussi oli matkalla pohjoiseen ja henkilöauto ajoi Inarin suunnasta sitä vastaan suoralla tiellä, kun se jostain syystä törmäsi linja-auton keulaan vasen kylki edellä.

Paikalle hälytettiin kymmenkunta pelastuslaitoksen yksikköä pelastus- ja raivaustöihin. Yksi kaista oli suljettu liikenteeltä ja kiertotie oli järjestetty, mutta nyt tie on jälleen avattu liikenteelle.

Sää onnettomuuspaikalla oli huono. Räntää satoi sakeasti ja tienpinta oli sohjoinen. Hälytys Ivalontielle tuli noin kello 17.30.

Lauantaina kello 17.30 tallennettu tiekamerakuva Sodankylän Petkulasta.
Lauantaina kello 17.30 tallennettu tiekamerakuva Sodankylän Petkulasta.Liikennevirasto
Lue seuraavaksi