Venäjään kytköksissä olevat poliittiset Facebook-päivitykset tavoittivat lähes puolet amerikkalaisista äänestäjistä

Facebookin uusi tiedonanto Yhdysvaltain kongressille todistaa laajoista poliittisista vaikuttamisyrityksistä vaalien alla.

Facebookin logo.
Facebook kertoo venäläisten toimijoiden levittäneen erimielisyyttä aiheuttaneita poliittisia viestejä palvelussaan Yhdysvaltain presidentinvaalien alla. Sergei Konkov / AOP

Jopa 126 miljoonaa amerikkalaista on voinut törmätä Venäjän poliittiseen vaikuttamiseen sosiaalisessa mediassa Yhdysvaltain vaalien alla, selviää Facebookin Yhdysvaltain kongressille antamasta tiedonannosta.

Muun muassa uutistoimisto Reutersin haltuun saaman tiedonannon mukaan Venäjä on julkaissut noin 80 000 viestiä facebookissa kahden vuoden aikana pyrkimyksenään vaikuttaa Yhdysvaltain politiikkaan. Määrä on reilusti enemmän kuin yhtiön aiemmissa tiedonannoissa.

New York Times -lehden mukaan vaikuttajat latasivat myös Youtubeen yli 1 000 videota.

Tällä viikolla Venäjän sekaantumista Yhdysvaltain vaaleihin on määrä käsitellä kongressin kuulemisissa, joihin osallistuu sosiaalisen median ja teknologiayritysten edustajia. Kongressi yrittää selvittää, miten kolmannet osapuolet vaikuttivat miljooniin amerikkalaisiin sosiaalisessa mediassa ja muilla verkkoalustoilla ennen vuoden 2016 presidentinvaaleja.

Facebook on täsmentänyt, että 80 000 facebook-postia on hyvin pieni osa Facebookin sisällöstä, mutta koska viestit rikkoivat yhtiön käyttöehtoja, niihin suhtaudutaan vakavasti. Viestit keskittyivät välittämään valeuutisia ja epäsopua aiheuttavia aiheita, kuten rotuvihaa.

Twitter puolestaan ilmoitti lakkauttaneensa lähes 2800 käyttäjätiliä, jotka se jäljitti venäläiseen yhtiöön, jonka uskotaan osallistuvan poliittisiin vaikutusyrityksiin verkossa Venäjän hallituksen puolesta.

Venäjän hallitus on kiistänyt kaikenlaiset syytökset maan yrityksistä vaikuttaa Yhdysvaltain viime presidentinvaaleissa, joissa Yhdysvaltain nykyinen presidentti, republikaanien ehdokas Donald Trump voitti demokraattien ehdokkaan Hillary Clintonin.

Lähteet: Reuters, STT, NYT