yle.fi-etusivu

Tässä kuusi "kunnollista" kuntavaaliehdokasta, tuhannet muut pimittävät rahoitustaan – Tutkija: "Asetelma on täysin kummallinen"

Kuntavaaliehdokkailla on monia kampanjansa rahoituslähteitä, joista on vaikea saada käsitystä.

Kampanja-/vaalirahoitus
Junes Lokka, Anna Vuorijoki , Tuula Haatainen ja seuraavalla rivillä Janika Kunnari, Sinikka Torkkola ja Dan Koivulaakso.
Ylärivillä vasemmalta Junes Lokka, Anna Vuorjoki ja Tuula Haatainen ja seuraavalla rivillä Janika Kunnari, Sinikka Torkkola ja Dan Koivulaakso.Yle Vaalikone

Vain muutama kymmenistä tuhansista kuntavaaliehdokkaista on jättänyt lain mukaisen selvityksen kansalaisilta keräämistään vaalirahoista.

Pykälien mukaan rahaa saa kerätä ilman lupaa vaaleihin, mutta kampanja-ajan keräystuloista pitää tehdä ilmoitus viranomaiselle. Tämä siitä huolimatta tuliko rahaa vaalityöhön vai ei.

Emme voi valvoa esimerkiksi internettiä tai sitä mitä turuilla ja toreilla tapahtuu

Jouni Kitunen

Poliisi pyysi alkusyksystä kaikilta yli 30 000 ehdokkaalta tiedotteella rahankeräysilmoituksia lokakuun loppuun mennessä. Kevään vaalit olivat järjestyksessä toiset kunnallisvaalit, joissa rahaa saa kerätä ilman ennakkolupaa poliisilta.

Ilmoitusvelvollisuus ei kuitenkaan koske koko joukkoa. Kukaan ei tällä hetkellä tiedä kuinka moni on kerännyt rahaa turuilla ja toreilla.

Poliisi ei voi valvoa

– Meillä ei ole tietoa kuka on tehnyt rahankeräystä. Emme voi valvoa esimerkiksi internettiä tai sitä mitä turuilla ja toreilla tapahtuu, kommentoi ylitarkastaja Jouni Kitunen Poliisihallituksesta.

Kitusen arvion mukaan läheskään kaikki ehdokkaat eivät ole järjestäneet tukiyhdistyksen tai puolueen paikallisyhdistyksen nimissä rahankeräyskampanjaa. Myös puolueet keräävät ehdokkaiden puolesta rahaa myös kuntavaaleihin.

Moni kunnallisvaaliehdokas on listoilla myös keräämässä puolueelle ääniä pelkästään niminä ilman aktiivista vaalityötä. Kuntien välillä on myös suuria eroja, kuinka paljon ehdokkuus vaatii työtä ja rahaa kampanjointiin.

Ilmoittamatta jättämisestä ei seurauksia

Kuusi ehdokasta ja heidän tukiryhmänsä, jotka ovat tehneet vaadittavan tilityksen keräysrahoituksesta ovat: Dan Koivulaakson tukiyhdistys, Janika Kunnarin tukiryhmä, Helsingin kaakkoisen alueen sosiaalidemokraatit ry ehdokkaalle Tuula Haatainen, Sinikka Torkkolan vaalitukiryhmä, Junes Lokan tukiyhdistys ja Anna Vuorjoen tukiryhmä.

Asetelma on täysin kummallinen. Lainsäätäjä on säätänyt pykäläliä, joita ei sitten itse noudateta

Tomi Venho

Ehdokkaista Lokka keräsi yli 9 000 euroa keräyksellä ja Haatainen noin 3 300 euroa. Muut keräsivät sadasta eurosta vähän yli 800 euroon.

Lokka on ilmoittanut yksityishenkilöiltä saamansa summan euromääräisesti myös viralliseen vaalirahailmoitukseen (siirryt toiseen palveluun). Torkkola on esimerkiksi ilmoittanut saamansa summan vähän yläkanttiin. Haatainen on ilmoittanut lähes saman summan muilta saamaksi tueksi.

Muiden ehdokkaiden osalta rahankeräyksestä ja samalla vaalityöhön käytettävä kokonaissumma jää epäselväksi. Toisillle ehdokkaille Ilmoituksen tekemättä jättämisestä ei saa esimerkiksi sakkoja.

Suurin osa ilmoitti käyttävänsä alle 800 euroa

Kyse ei välttämättä ole isoista rahoista, vaan lain vaatimasta vaalien avoimuuden periaatteesta.

– Ehdokkailla ei ole minkäänlaista ilmoitusvelvollisuutta, joten emme voi valvoa asiaa. Työmme käytännössä loppuu tältä osin näihin saapuneisiin tilityksiin, ylitarkastaja Kitunen kertoo lainsäädännöstä.

Poliisin lisäksi valittujen pitää tehdä karkeasti eritelty vaalirahailmoitus, josta selviää yli 800 euroa suuremman vaalibudjetin tulolähteet. Valtiontalouden tarkastusvirasto penää ilmoitusta viime kädessä uhkasakolla.

Julkisuusvelvoitteet ovat vain välttämätön paha

Tomi Venho

Vaalirahoitusta seuraavan ja valvovan tarkastusviraston ilmoituksista puuttuu vielä parikymmentä. Suurin osa valituista jätti ajoissa ilmoituksen.

Suurin osa ehdokkaista on ilmoittanut käyttäneensä kuntavaaleissa vähemmän kuin 800 euroa. Silloin vaalirahoitusta ei tarvitse eritellä edes karkeasti.

Kuntavaalien rahoittajat pitkälti pimennossa

Vaalirahoitusta tutkinut valtiotieteen tohtori Tomi Venho pitää poliisille tulleiden ilmoitusten vähäisyyttä ongelmallisena. Vaalirahoitukseen suhtaudutaan hänen mukaansa aivan väärin.

– Julkisuusvelvoitteet ovat vain välttämätön paha.

– Asetelma on täysin kummallinen. Lainsäätäjä on säätänyt pykäliä, joita ei sitten itse noudateta, kummeksuu Venho.

Venho kävi läpi omassa tutkimuksessaan (siirryt toiseen palveluun) vuoden 2012 kunnallisvaaleihin liittyen myös niiden rahoitusta. Rahoituksesta on vaikea saada kokonaiskuvaa, muun muassa sen takia, että poliittisten paikallisyhdistysten tai kannatusryhmien rahoittajat ovat pitkälti pimennossa.

Vaalirahoitusta valvova tarkastusvirasto ei esimerkiksi voi tarkistaa paikallisyhdistysten rahoitusta oli sitten kyseessä yksityinen tukija, puolue tai jokin muu. Pakolliseen vaalirahailmoitukseen riittää vakuutus alle 800 euron kampanjasta. Rahankeräyksen tietoja ei penätä pakolla eikä paikallisyhdistysten saamia isojakaan lahjoituksia voi valvoa.

Myös kuntavaaleissa liikkuu isot rahat

Paikallisjärjestöillä ja tukiyhdistyksillä on keskeinen rooli ehdokkaan läpimenon kannalta.

Venhon arvion mukaan vuoden 2012 kunnallisvaaleissa muun muassa puolueiden kunnallisjärjestöt käyttivät yli 10 miljoonaa euroa vaalityöhön. Näiden rahojen käytöstä pääosa on Venhon mukaan jäänyt pimentoon.

Venhon mukaan kunnallisjärjestöillä voi olla esimerkiksi omaisuuden myynnistä tulleita rahoja, joita sitten käytetään ainakin kärkiehdokkaiden hyväksi.

2.11.-17 klo 11.30 Juttuun lisätty täydennys puolueiden roolista ehdokkaiden keräystulojen osalta.

9.11. -17 klo 10.39 Jutun alkua täydennetty siltä osin, että poliisin pyyntö ei koske kaikkia ehdolla olleita.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Syyria

Syyrian oppositio saavutti sovun yhtenäisen delegaation lähettämisestä rauhanneuvotteluihin

Yhdysvallat

New York Times: Tekeekö Trumpin ex-neuvonantaja yhteistyötä Venäjä-tutkinnan johtavan erikoissyyttäjän kanssa?

Mikroblogit

Wolfgang Schäuble linjasi Saksan liittopäivillä: ei valokuvia tai Twitter-viestejä

Talousrikokset

Tutkija: Työpaikkojen varkaudet ja petokset ovat suurempia kuin uskotaan