yle.fi-etusivu

Maailma janoaa terveellistä kauraa – suomalaisyritys jauhoi viljasta juotavaa

Suomessa trendituotteilla on vain vähän markkinoita. Pienyritys tähyääkin terveysbuumin siivittämänä ulkomaille.

vienti
Kauraa pellossa.
Ismo Pekkarinen / AOP

Teppo Ylä-Hemmilällä oli varma työpaikka perheensä omistamassa kotileipomossa Asikkalassa. Siihen hän olisi varmasti tyytynytkin, ellei yritys olisi viime vuonna onnistunut uudeen tuotteen myynnissä.

Viipurilainen kotileipomo kehitti eteläpohjalaisen Taivalkosken myllyn kanssa kaurajauheen, joka valittiin vuonna 2016 vuoden elintarvikkeeksi. (siirryt toiseen palveluun)

Tuote on käynyt myös vilkkaasti kaupaksi, ja Teppo Ylä-Hemmilän bisnesvainu heräsi. Syntyi yritys, joka on kehittänyt joukon uusia kaurajauheita.

– Puhtikauran pohjalta syntyi kolme tuotetta, joihin on lisätty marjaa ja esimerkiksi kauraproteiineja. Eli terveysvaikutteisia elintarvikkeita, kuvailee Ylä-Hemmilä Oatlaws -yhtiönsä tuotteita.

Yhtiön tuotteet ilmestyvät Suomessa kauppojen hyllyille ensi viikolla, mutta kotimaanmarkkinoilta Oatlaws hakee lähinnä selkänojaa. Päätavoite on viennissä, ja terveysbuumin valtaamassa Euroopassa.

Suomessa tällaisilla trendituotteilla ei voi saavuttaa kovin suurta volyymia.

Teppo Ylä-Hemmilä

– Suomessa tällaisilla trendituotteilla ei voi saavuttaa kovin suurta volyymia. Eräät kasvisruuat ovat saavuttaneet melko hyvän myyntitason, mutta nekin ovat kaukana päivittäin käytettävien elintarvikkeiden myynnistä, Ylä-Hemmilä perustelee.

"Ihmiset kaikkialla maailmalla ovat kiinnostuneempia ruokavaliostaan"

Ylä-Hemmilän haaveet vientimarkkinoilla menestymisestä eivät ole tuulesta temmattuja. Suomalaisten elintarvikkeiden vienti on kasvussa.

Valtion omistama vienninedistämisyhtiö Finpro uskoo viennin arvon kasvavan tänä vuonna runsaalla parilla sadalla miljoonalla 1,7 miljardiin euroon. Erityisen suuria toiveita Finpro asettaa nimenomaan terveysvaikutteisille elintarvikkeille maailmalla muodikkaan terveysbuumin imussa.

Finpro listaa Suomen vahvuuksiksi sen, että elintarviketuotannon hygienia on huipputasoa, tuotantoeläimiä lääkitään antibiooteilla erittäin vähän, eikä Suomessa esiinny eläintauteja, kuten salmonellaa. Myös tuotevalikoima kehittyy jatkuvasti.

Yritykset kaikissa tuoteryhmissä kehittävät yhä enemmän terveysvaikutteisia elintarvikkeita.

Esa Wrang

– Puhutaan sitten maitotuotteista, vilja- tai marjatuotteista, yritykset kaikissa tuoteryhmissä kehittävät yhä enemmän terveysvaikutteisia elintarvikkeita. Ihmiset kaikkialla maailmassa ovat yhä kiinnostuneempia ruokavaliostaan ja sen vaikutuksesta hyvinvointiin, kertoo Finpron elintarvikesektorin toimialajohtaja Esa Wrang.

Kotimaassa elintarvikkeiden kauppa ei Finpron mukaan enää juurikaan kasva, joten yritysten on siksikin kannattavaa pyrkiä maailmalle. Suomella on viennissä vahvaa rooli esimerkiksi kaurassa, sillä Suomi on Kanadan jälkeen maailman toiseksi suurin kauranviejämaa.

Elintarviketeollisuudessa toivotaan, että terveysvaikutteiset elintarvikkeet löisivät läpi maailmalla. Se toisi alalle kaivattuja lisätuloja ja kenties myös työpaikkoja.

Suomalaisten kannattaisi viedä ulkomailla nimenomaan erikoistuotteita, painottaa johtaja Marleena Tanhuanpää Elintarviketeollisuusliitosta.

– Ravitsemus- ja terveysnäkökohdat ovat sinä hyvin keskeisiä.

"Tämä on meidän saumamme lyödä läpi"

Suomalaista ruokaa markkinoidaan maailmalle puhtaudella, terveellisyydellä ja pohjolan eksotiikalla. Ylä-Hemmilällä on toisenlainen visio.

Kaurajauheita markkinoidaan kiireisille eurooppalaisille helppokäyttöisenä kuluttajatuotteena. Tarjouspyyntöjä on jo tullut toistakymmentä eri puolilta maailmaa.

Tämä on meidän saumamme lyödä läpi.

Teppo Ylä-Hemmilä

– Välillä hirvittää enemmän, välillä vähemmän. Emme olisi lähteneet tähän, jos emme siihen uskoisi. Tämä on meidän saumamme lyödä läpi, ja jäisi varmasti harmittamaan, jos tätä ei katsoisi läpi, Ylä-Hemmilä virnistää.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Paperittomat

Naiset, jotka eivät uskalla sanoa #metoo – Paperiton joutuu helposti seksuaalisen häirinnän kohteeksi

Luhanskin alue

Mitä Luhanskissa tapahtuu? Novaja Gazeta: Separatistialueen johtaja poistui Venäjälle

Hiilidioksidipäästöt

Päästötutkimuksen tiedoista ja motiiveista nousi väittely – Tutkija: Minulla on etiikka ja ammattitaito

Yleisurheilu

Ruotsalaisen yleisurheilijan kova väite: Joukkuekaveri raiskasi Helsingissä