Aung San Suu Kyi vierailee ensimmäistä kertaa rohingya-alueella

Myanmarin johtajaa on arvosteltu toimettomuudesta rohingya-muslimien ahdingossa.

Rohingyat
Aung San Suu Kyi
Nobel-palkittua Aung San Suu Kyitä on arvosteltu kyvyttömyydestä suojella rohingya-vähemmistöä.Hein Htet/ EPA

Myanmarin johtaja Aung San Suu Kyi on saapunut länsirannikon Rakhinen osavaltioon ensimmäiselle vierailulleen.

Suy Kyi on saapunut osavaltion pääkaupunkiin Sittween. Hän on jatkanut matkaansa pohjoisemmaksi Rakhineen, jossa monet rohingya-muslimivähemmistön kylät sijaitsevat.

Suu Kyin tarkempia matkasuunnitelmia ei toistaiseksi paljasteta turvallisuussyistä.

Yli 600 000 rohingyaa on paennut Rakhinesta Bangladeshin puolelle elokuun lopun jälkeen. Kansainvälinen yhteisö on arvostellut Suu Kyitä toimettomuudesta väkivallan lopettamisessa ja syyllisten tuomitsemisessa.

Myanmarin turvallisuusjoukkoja on syytetty rohingyojen puhdistusoperaatiosta. Armeijan toimet rohingyojen nimissä taistelevia kapinallisia vastaan ovat johtaneet muun muassa rohingyojen kylien polttamiseen ja siviilien surmaamiseen.

YK on kutsunut sitä etniseksi puhdistukseksi.

Juttua korjattu 2.11. klo 12.12: Tarkennettu, että Rakhine sijaitsee länsirannikolla.

Lähteet: AP