yle.fi-etusivu

Suomeen tuotu laittomasti afrikkalaisia – asialla kansainvälinen rikollisjärjestö

Kansainvälinen rikollisliiga on tuonut Suomeen ja muualle Schengen-alueelle laittomasti ainakin yli 160 ihmistä.

järjestäytynyt rikollisuus
Rajavartia tarkkailee liikennettä.
Kari Kosonen / Yle

Kaakkois-Suomen rajavartioston rikostorjuntayksikkö on selvittänyt laajaa laittoman maahantulon järjestämistä Suomeen ja muualle Schengen-alueelle.

Rajavartiosto oli alkanut epäillä, että joku järjestää laittomasti Afrikasta kotoisin olevia ihmisiä Venäjän kautta Suomeen ja muualle Euroopan unionin alueelle.

Suomeen oli tuotu usean vuoden aikana 15 henkilöä ja muualle Schengen-alueelle yli 150 ihmistä. Heitä oli tuotu Suomeen laivalla, lentokoneella, junalla Vainikkalasta sekä autoilla Sallan rajanylityspaikan kautta talvella 2015–2016.

– Selvisi, että tässä oli käytetty hyväksi Lapissa ollutta turvapaikanhakijoiden ryntäystä, kertoo tutkinnanjohtaja Timo Häkkinen Kaakkois-Suomen rajavartioston rikostorjuntayksiköstä.

Yksi vangittu

Kaakkois-Suomen rajavartiosto teki kesällä 2017 pääkaupunkiseudulla ison operaation, jossa se otti kiinni Venäjän kansalaisen epäiltynä laittoman maahantulon järjestämisestä.

– Mies on parhaillaan vangittuna, kertoo tutkinnanjohtaja Timo Häkkinen.

Miestä epäillään myös törkeästä huumausainerikoksesta, koska epäilty oli järjestämässä maahan noin kahta kiloa marihuanaa.

Esitutkinnassa on selvinnyt, että taustalla oleva rikollisorganisaatio koostui eri Afrikan maissa toimivista rekrytoijista, jotka hankkivat asiakkaat Venäjällä toimivalle pääorganisaatiolle.

Asiakas saatiin Venäjälle järjestämällä hänelle esimerkiksi opiskelupaikka yliopistosta. Venäjällä henkilöille etsittiin asunto ja hänelle alettiin järjestää vääriä asiakirjoja Schengen-alueelle matkustamista varten.

– Suomeen tulleilla henkilöillä ei ole ollut matkustamiseen oikeuttavia oikeita asikirjoja, kertoo tutkinnanjohtaja Timo Häkkinen.

Rikollisorganisaatiolla on rajavartioston mukaan ollut käytössään useita asiakirjaväärentäjiä eri maissa. Organisaatio on saanut toiminnastaan taloudellista hyötyä, sillä esimerkiksi matka Afrikasta Suomeen on maksanut 3 000 Yhdysvaltain dollaria eli reilut 2 500 euroa.

Esitutkinnan mukaan pelkästään asiakirjojen järjestämisestä rikollisliiga on hyötynyt useita kymmeniä tuhansia euroa.

Tutkinnanjohtaja Timo Häkkinen ei usko, että Suomessa tullaan vangitsemaan enempää kuin yksi tekijä. Kaikkien Suomeen tuotujen afrikkalaisten olinpaikasta ei ole tietoa.

– Osa tiedetään, osa on kadonnut, kertoo Häkkinen.

Tapaus siirtyy tänään 3.11.2017 Salpausselän syyttäjävirastoon, jonka syyttäjän on nostettu syyte viimeistään 27.11.2017.

Uudet tavat

Rikollisliigat ovat viime vuosina kehittäneet monia uusia tapoja järjestäessään laittomasti ihmisiä Suomeen. Viime kesänä paljastui, että toinen rikollisliiga oli tuonut Suomeen Saimaan kanavan kautta yli 150 ihmistä.

Tässä tapauksessa rikolliset olivat piilottaaneet huviveneeseen ihmisiä ja salakuljettaneet heidät Venäjältä Saimaan kanavan kautta Suomeen. Matkoja oli tehty kaikkiaan seitsemän.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Syyria

Syyrian oppositio saavutti sovun yhtenäisen delegaation lähettämisestä rauhanneuvotteluihin

Yhdysvallat

New York Times: Tekeekö Trumpin ex-neuvonantaja yhteistyötä Venäjä-tutkinnan johtavan erikoissyyttäjän kanssa?

Mikroblogit

Wolfgang Schäuble linjasi Saksan liittopäivillä: ei valokuvia tai Twitter-viestejä

Ihmiskauppa

Interpol pidätti 40 ihmiskauppiasta Afrikassa