1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tuberkuloosi

Mahdollinen uusi tuberkuloositartunta Porissa: "Tartuntariskiä ei ole"

Mahdollisen tartunnan saanut kuuluu lokakuussa tuberkuloosiin kuolleen miehen lähipiiriin.

Kuva: Ismo Pekkarinen / AOP

Porissa on todettu yksi uusi todennäköinen tuberkuloositartunta. Mahdollisen tartunnan saanut kuuluu lokakuun alussa tuberkuloosiin kuolleen miehen lähipiriin.

– Tartunta löytyi seulonnoissa hyvin varhaisessa vaiheessa eikä tartuntariskiä ole, kertoo infektiolääkäri Raija Uusitalo-Seppälä Satakunnan sairaanhoitopiiristä.

Uusitalo-Seppälän mukaan kyse on röntgenlöydöksestä, eikä ole sataprosenttisen varmaa, että kyse on tuberkuloositartunnasta.

– Hoito aloitettiin joka tapauksessa heti.

Kaikki altistuneet tutkittu

Keski-ikäinen mies kuoli tuberkuloosiin Satakunnan keskussairaalassa lokakuussa. Potilaalla oli keväällä oireina kurkkukipua ja nielemisvaikeutta. Ensisijaisena epäilynä oli kurkunpään syöpä ja häntä oli hoidettu polikliinisesti. Hänestä ei otettu keuhkokuvaa ennen kuin 21.9.

Tartunnalle altistuneita oli noin kahdeksankymmentä. Heidät kaikki on tavoitettu ja tutkittu. Seurantakuvat otetaan vuoden kuluttua.

Raija Uusitalo-Seppälän tietojen mukaan kuolleen miehen omaiset eivät ole tehneet kantelua miehen hoidosta.

– Tapaus on käyty yksityiskohtaisesti läpi Valviran kanssa.