Kaksi lentotukialusta yhdessä ensi kertaa vuosikymmeneen – Yhdysvallat kokoaa parasta sotakalustoaan Korean niemimaalle

Alueella on jo nähty Yhdysvaltain kehittyneimpiä aseita, kuten tutkassa näkymättömiä häivepommittajia ja häivehävittäjiä.

lentotukialukset
Lentotukialus Theodore Roosevelt Cape Townissa Etelä-Afrikassa.
USS Theodore Roosevelt on toinen Korean niemimaan tuntumaan lähetetyistä lentotukialuksista.Nic Bothma / EPA

Yhdysvallat aikoo esitellä muun muassa lentotukialuksiensa "ainutlaatuista voimaa" sotaharjoituksessa 13. marraskuuta Korean niemimaalla.

Ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen kaksi tuhovoimaista lentotukialusta harjoittelee yhdessä, kertoo CNN armeijalähteisiin viitaten.

Kuva ja faktoja USS Ronald Reaganista.

Toinen aluksista on Yhdysvaltain laivaston lippulaiva USS Ronald Reagan, toinen saman kokoluokan USS Theodore Roosevelt.

Molemmilla aluksilla on yli 3 000 hengen miehistön lisäksi noin 2 500 henkeä lentohenkilökuntaa ja noin 90 lentokonetta – muun muassa F-18 Horneteja.

Kuva ja faktoja USS Theodore Rooseveltista.

Pohjois-Korea: Yhdysvallat harjoitteli ydiniskua

Tarkempia tietoja tulevan harjoituksen kalustosta tai sotilaiden määristä ei vielä ole. Yhdysvallat on jo hermostuttanut Pohjois-Korean liikuttelemalla alueella moderneinta kalustoaan, kuten häivepommittajia ja häivehävittäjiä. Niitä on vaikea tai jopa mahdotonta havaita tutkassa.

Torstaina kaksi Yhdysvaltain strategista B-1 Lancer -pommikonetta nousi ilmaan Guamilta Andersonin tukikohdasta ja teki ylilennon Korean niemimaalla.

Kuva ja faktoja B1 Lancerista.

Pohjois-Korea tulkitsi, että kyse oli koelennosta, jolla Yhdysvallat harjoitteli ydiniskua maata vastaan, kertoi maan uutistoimisto KCNA.

Yhdysvaltain asevoimat on kertonut, että kaluston liikuttelu ei ole vastaus kiristyneeseen viimeaikaiseen tilanteeseen niemimaalla vaan liittyy ennalta suunniteltuun harjoitukseen.

F-35 ensimmäistä kertaa Tyynenmeren taivaalla

Yhdysvallat on lennättänyt Korean niemimaan tienoilla myös häivehävittäjiään. Muun muassa F-22 Raptor -häivehävittäjiä on nähty Korean niemimaan aluella.

Kuva ja faktoja F-22 Raptorista.

Lisäksi Yhdysvaltojen viidennen sukupolven F-35-hävittäjiä on lentänyt alueella. Kerta on ensimmäinen Tyynellämerellä. Niiden tukikohta on ilmeisesti Japanin Okinawalla.

Kuva ja faktoja F-35 Lightning II:sta.

Korean niemimaalla on lennellyt myös B-1-pommittajia modernimpia B-2-häivepommittajia. Niiden nähtiin lähtevän Missourin tukikohdasta. Yhdysvallat ei ole kuitenkaan paljastanut, missä niiden tukikohta on Tyynellämerellä. Aiemmin niitä on kuitenkin ollut ainakin Guamilla.

Kuva ja faktoja B2 Spiritistä.

Lokakuun puolivälissä ohjussukellusvene USS Michigan puolestaan näyttäytyi Etelä-Koreassa. Aluksella on 154 Tomahawk-ohjusta ja risteilyohjuksia.

Sukellusveneitä on todennäköisesti mukana myös lentotukialusten saattueessa useiden muiden sota-alusten lisäksi.

CNN:n uutiset aiheesta:

N. Korea accuses US of 'nuclear strike drill' after bomber flights (siirryt toiseen palveluun)

US warns of N Korean 'provocations' as it sends bombers, carriers to region (siirryt toiseen palveluun)

Lue myös:

Pohjois-Korea pelaa kovilla panoksilla – Ja se näyttää kannattavan

Pohjois-Korean tilanne nousee otsikoihin viikosta toiseen – Miksei Korean konfliktia ole saatu ratkaistua?

Diili vai ydinsota? Ratko Trumpin suurimmat ongelmat Aasia-pelissä ja twiittaa saavutuksistasi!

Lähteet: CNN