Kepuministeriltä tiukkaa sotesanelua Länsi-Pohjaan – "Törkeää poliittista vallankäyttöä"

Ministeri Annika Saarikko ojensi kuluvalla viikolla Länsi-Pohjan keskustavaikuttajia oman sote-yhteisyrityksen perustamisesta. Pelinappulaksi ministeri valitsi synnytykset.

sote-uudistus
Annika Saarikko
Jussi Nukari / Lehtikuva

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko on antanut Länsi-Pohjan keskustapäättäjille kovaa evästystä sote-yhteisyrityksen perustamista koskevaan päätöksentekoon.

Yle Kemin saamien tietojen mukaan viesti on ollut selkeä. Länsi-Pohjan kuntien ja Mehiläisen yhteisyritys ei ministeriä miellytä eikä se myöskään ole linjassa keskustan valtakunnallisten sote-tavoitteiden kanssa.

Ministeri oli kutsunut muutamia Länsi-Pohjan alueen keskustavaikuttajia puheilleen Ouluun, missä hän oli maakuntamatkalla. Ministeri itse kertoo Yle Kemin haastattelussa halunneensa tapaamisella vahvistaa omaa tietopohjaansa siitä, mitä ollaan sopimassa ja ennen kaikkea millä ehdoin.

– Suhtaudun yhteisyrityksen perustamiseen aika varauksellisesti. Jos oikein olen ymmärtänyt, sopimus on pitkä ja sen irtisanomisehdot hyvin tiukat. Tämä tietysti vaikeuttaa valtavasti tulevan koko Lapin maakunnan alueen toimintaa, Saarikko toteaa.

– Pidän myös hiukan ongelmallisena sitä, että päätös alueella tehdään nyt, kun samoihin aikoihin olemme valtakunnallisesti laatimassa lakeja ja asetuksia, jotka tulevat vaikuttamaan tämän kaltaiseen yhteisyritystoimintaan.

Synnärin jatkosta tuli pelimerkki

Annika Saarikko tuli myös oma-aloitteisesti julkisuuteen perjantaina kirjoittamalla sanomalehti Lapin Kansan yleisönosastoon omista kannoistaan Lapin ja Länsi-Pohjan soteen liittyen. Kirjoituksen sisältö oli mitä ilmeisemmin saanut innoituksen juuri Länsi-Pohjan keskustalaisten kanssa aiemmin käydystä keskustelusta.

Saarikko lupaa Länsi-Pohjan synnytyksille kaksi vuotta jatkoaikaa, mutta vain siinä tapauksessa, että yhteisyrityksestä luovutaan. Varsinkin osa Meri-Lapin keskustalaisista on kokenut ministerin sanomiset painostuksena.

Poikkeuslupaa ei ministerin mukaan myönnettäisi yksityiselle toimijalle eikä siis myöskään yhteisyritykselle. Selkeää perustetta luvan epäämiselle ministerin puheista on vaikea löytää. Hän toteaa kuitenkin, että poikkeusluvan jatko olisi selvästi yksinkertaisempaa, jos se tehtäisiin nykyisen sairaanhoitopiirin toiminnan pohjalta.

– Se olisi monin tavoin uusi tilanne. Ministeriö tarvitsisi kyllä paljon harkinta-aikaa siihen, mihin tuo poikkeuslupa voisi perustua tilanteessa, jossa hakija olisi nyt uudenlainen toimintapohjaltaan ja siten myös toimintalogiikaltaan. Yksityinen yritys kun voi maantieteellisesti sijaita juuri siellä missä se haluaa, sairaanhoitopiiri taas ei, Saarikko sanoo.

Ministeri kertoo ymmärtävänsä Länsi-Pohjan alueen päättäjien huolen alueen asukkaiden terveydenhoidosta, mutta patistaa silti lappilaisia yhteiseen pöytään.

– Kummankin alueen on tultava toisiaan vastaan ja hälvennettävä epäluottamuksen ilmapiiriä, joka Länsi-Pohjan alueella on tulevaa maakuntaa kohtaan muodostunut. Ministeriöstä ei ole annettu ohjeita, joiden mukaan Länsi-Pohjaa oltaisiin ajamassa vain perusterveydenhuollon tasoiseksi alueeksi. Sellaisen väitteen haluan kiistää.

"Päättäjiä painostetaan tekemään valtakunnan politiikkaa"

Länsi-Pohjan sote-projektin valmistelussa mukana ollut perusterveydenhuollon yksikön ylilääkäri Pertti Sakaranaho on ministeri Saarikon sanomisista tyrmistynyt. Sakaranaho on monien muiden Länsi-Pohjan lääkäreiden tavoin kantanut näkyvästi huolta keskussairaalan alasajosta.

– Huomaa, että hän ei yhtään tiedä, mitä täällä on suunniteltu. Täällä on tehty hyvin tarkka toimintakonsepti siitä, miten meidän alueen palvelut tullaan järjestämään ja missä niitä palveluja tehdään. Hämmästyttää kovasti ministeritason ihmiseltä tuollainen kommentointi.

Sakaranaho tähdentää, että synnytystoiminnassa muuttuisi vain palkanmaksaja.

– Käytännössähän tässä on se tilanne, että sairaalassa olisivat samat gynekologit, kätilöt, hoitajat, samat tilat, laitteet ja välineet. Toisella palkanmaksajalla he voisivat synnytystoimintaa hoitaa ja toisella palkanmaksajalla ei. Tämä on täysin törkeää poliittista vallankäyttöä ja kuntapäättäjien ohjailua uhkailulla.

Sakaranaho kuvailee tilannetta poliittisesti vaikeaksi.

– Meidän alueen päättäjiä painostetaan tekemään valtakunnan politiikkaa unohtaen täysin tämän alueen ihmisten terveyspalvelut. Ovatko meidän alueen päättäjät valmiita kahden vuoden synnytyksillä myymään alueen koko erikoissairaanhoidon, Sakaranaho kysyy.