Saimaasta löytyi vainaja – poliisi ei epäile rikosta

Tapausta tutkitaan kuolemansyyn osalta. Hätäkeskus sai tiedon Imatralla vedenvaraan joutuneesta hieman ennen kello 10.

Imatra

Imatran Leppälahdelta löydettiin sunnuntaiaamuna kuollut ihminen. Poliisi ja hätäkeskuksen yksiköt hälytettiin paikalle Mustalammen kaupunginosaan hieman ennen kello 10.

Kaakkois-Suomen poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan, että tapauksessa ei epäillä rikosta, vaan tutkinta etenee kuolinsyyn tutkimisena.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Uutisvuoksi (siirryt toiseen palveluun).