Tuleen sytytetty kuisti, neljän promillen rattijuoppo – Etelä-Savossa hulinapitoista pyhäinpäivän viettoa

Juvalla tapahtui viikonloppuna kaksi hirvikolaria.

Etelä-Savo
Poliisiauto
Henrietta Hassinen / Yle

Tieliikenteen tapahtumat pitivät poliisin kiireisenä Etelä-Savossa pyhäinpäiväviikonlopun aikana. Lauantaina pertunmaalainen mies menetti ajoneuvonsa hallinnan ja suistui tieltä Kuortintiellä. Poliisin tietojen mukaan tapaukseen liittyy suuri nopeus ja ohittaminen kaarteessa sulkuviivojen kohdalla. Mies loukkaantui ulosajossa ja hän on sairaalahoidossa, vammat eivät ole hengenvaarallisia.

Lisäksi Mikkelin seudulla kiinni otettiin ainakin kolme rattijuoppoa, ja Rantasalmella ajokortiton autoilija ajoi lauantaina tieltä ulos ja puhalsi neljän promillen lukemat.

Juvan alueella tapahtui kaksi hirvikolaria, toinen Kuopiontiellä Hampunjoen kohdalla ja toinen Vanhalla Juvantiellä. Henkilövahinkoja ei aiheutunut.

Savonlinnassa Nätkillä Nätkintiellä omakotitalon kuisti sytytettiin tahallaan palamaan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Asunnon omistaja oli havainnut ulkoterassin olevan tulessa ja sai palon sammutettua. Vahingot olivat vähäiset eikä tapauksesta tullut henkilövahinkoja. Poliisi tutkii tapausta tuhotyönä.