Kylmästä ei tule reumaa eikä se riko munuaisia – Lääkäri kumoaa yleiset väitteet

Moni on kohdannut varsinkin teini-iässä pelottelua kylmän aiheuttamista vaivoista. Lääkäri kumoaa neljä yleisintä kylmään liittyvää uskomusta.

Sairauden oireet
Lähikuva jaloista, joissa nilkat ovat paljaana.
Kylmä voi aiheuttaa kuluneisiin niveliin kipuoireita, mutta reumaa se ei tiettävästi aiheuta.Laura Tolonen / Yle

Suomalaisten keskuudessa elää muutamia väitteitä, joissa pelotellaan kylmällä säällä vähissä vaatteissa kulkevia. Kuopion yliopistollisen sairaalan ensihoitopalveluiden ylilääkäri Jouni Kurola kertoo kuulleensa yleislääkärinä toimiessaan monenlaisia uskomuksia.

Hän torppaa kaikki yleisimmät väitteet kylmän aiheuttamista vaivoista, kuten paljaiden nilkkojen seurauksena tulevasta reumasta.

– Pakkaselta suojautuminen on vanhaa kansanperinnettä. Toimimme kuitenkin ison osan vuodesta kylmässä ja nyt olemme taas sen edessä, että kylmä on tulossa, Kurola sanoo.

Kylmettyminen voi kyllä aiheuttaa iholle paleltuman, mutta ei muita kansan suussa kulkevia pelkoja.

Väite 1: Kylmä aiheuttaa reumaa

Reuma on autoimmuunisairaus, ja esimerkiksi uskomus, että pakkasella paljaana olevien nilkkojen johdosta voisi sairastua reumaan, on lääkärin mukaan tieteellisesti todistamaton väite.

– Kylmä toki voi aiheuttaa kuluneisiin niveliin kipuoiretta. Uskomus kylmän ja reuman yhteydestä saattaa tulla tästä syystä. Siinä on varmasti yhdistetty kansankielessä useampi vaiva. Varsinkin vanhemmalla väellä nivelet voivat olla kuluneet, Kainuun keskussairaalan lääkäri Marko Pohjanpaju sanoo.

Väite 2: Pakkasella paljaana näkyvä alaselkä on haitallinen munuaisille

Kylmällä voi olla vaikutuksensa virtsatietulehdukseen, mutta lääkärin mukaan paljas selkä ei aiheuta munuaisiin ongelmia.

– Ne ovat niin hyvässä suojassa vatsaontelon ja selkärangan vieressä. Jos munuaiset kylmettyvät, silloin ihminen on jo kuoleman kielissä, Marko Pohjanpaju toteaa.

Kylmän vaikutukset lihaksistoon ja nivelistöön voivat tuoda tullessaan oireita.

– Miehillä kylmä altistaa eturauhasongelmille, eli kylmettymisellä voi saada vaivoja ja oireita. Pitkäaikaissairauksien yhdistäminen kylmään on kuitenkin kaukaa haettua, Pohjanpaju kertoo.

Väite 3: Flunssa tulee kylmästä

Kylmä ei uskomuksista huolimatta aiheuta lääkärin mukaan myöskään flunssaa, mutta kylmettyminen voi edesauttaa virustaudin tarttumista.

– On kipua selän pikkunivelissä ja lihasten jäykkyyttä. Kylmettyminen huonontaa vastustuskykyä, näin ollen kylmettymisen kaveriksi voi saada virustaudin, Pohjanpaju selventää.

Väite 4: Kylmä ja viima saavat korvat kipeiksi

Kylmä ja viima on helposti yhdistetty korvakipuun, mutta yleensä kylmän aiheuttama kipu ei ole korvassa, vaan leukanivelessä.

– Se johtuu erityisesti leukanivelen lämpötilan laskusta, johon voi tulla kovakin kipu, joka tuntuu korvakäytävässä, lääkäri Pohjanpaju sanoo.

Kylmällä on hoitava ja ehkäisevä vaikutus

Osassa uskomuksista on mukana kansanviisautta. Kainuussa lääkärinä toimiva Marko Pohjanpaju kuulee aika ajoin uskomuksia, mutta hän ei näe niitä haitallisena.

– Meillä on myös uskomuksia, jotka näyttävät tutkimusten perusteella olevan totuuksia, kuten avantouinnin terveysvaikutukset, joita kaikkia ei ole edes vielä selvitetty.

Nyt jo lopetettu Heinolan reumasairaala tutki ultrakylmähoitoa, jonka aikana potilas altistuu kylmälle tietyn ajan.

– Kylmä aiheuttaa elimistössä aineenvaihduntamuutoksia ja lisää esimerkiksi kortisolin tuotantoa sekä lievittää tulehdusoireita. Esimerkiksi pitkäaikaisissa nivelten tulehdussairauksissa kylmää on käytetty hoitomuotona menestyksekkäästi.

– Nivelsiteiden revähtymissä kylmä toimii hyvänä ensiapuna. Kylmä laskee turvotusta ja siksi revähtänyt nivelside paranee nopeammin.

Keskushermostoa puolestaan suojataan kylmällä joissain erityisen vaikeissa sydänleikkauksissa tai isojen verisuonten leikkauksissa.

– Aivojen lämpötila lasketaan tarkoituksella hyvin matalalle, jolloin aivojen energian ja hapen tarve pienenee. Tällöin mahdollinen aivovaurio on pienempi, sanoo lääkäri Marko Pohjanpaju.

Korjattu 10.11.2017 klo 8.28: Vaihdettu kohdasta "Flunssa tulee kylmästä" sana vilustuminen sanaan kylmettyminen.