Koe uusi yle.fi

iJari Korkki: Täyttääkö Suomi sata vuotta jo ensi viikolla? – Uusi itsenäisyysjulistus keskiviikkona

Keskiviikkona tulee sata vuotta siitä, kun eduskunta otti korkeimman vallan Suomessa. Ja taas annetaan itsenäisyysjulistus, kirjoittaa Jari Korkki blogissaan.

Yle Blogit
Jari Korkki
Yle Uutisgrafiikka

Katsotaanpa eduskunnan istuntosuunnitelmaa, tässä vaiheessa se näyttää tältä:

Keskiviikko 15.11.2017 klo 14.00. Täysistunto. Äänestyksiä. Oppositioryhmien vaihtoehtobudjetti

Ilmassa ei nyt suoranaisesti leiju suuren kansanjuhlan tuntu, vaikka opposition vaihtoehtoiset talousarviot toki kaiken kunnioituksen ansaitsevatkin.

Voisi peräti arvella, että eduskunta juhlii suurta päiväänsä työn merkeissä.

Ehkäpä uusi itsenäisyysjulistus antaa eväitä seuraavaan sataan vuoteen?

Mutta istuntosalin ulkopuolella sentään tapahtuu. Puolilta päivin eduskunnan puhemies Maria Lohela ja raadin puheenjohtaja Jenni Haukio palkitsevat valtiosalissa 100visio – nuorten uusi itsenäisyysjulistus -kilpailun parhaat. Ehdotuksia tuli kaikkiaan 150. Parhaat tuodaan heti seuraavana päivänä yleisön näytille eduskunnan kirjastoon.

Iltapäivän juhlaseminaarissa kysytään Pärjäävätkö demokratiat maailmassa? Itsenäisyysjulistuskilpailun voittajanuori puhuu. Ehkäpä uusi itsenäisyysjulistus antaa eväitä seuraavaan sataan vuoteen?

Mutta miksi sitten eduskunta julistautui korkeimman vallan käyttäjäksi Suomessa juuri marraskuun 15. päivä 1917?

Leninin johtamat bolsevikit olivat kaapanneet vallan Venäjällä viikkoa aiemmin, marraskuun 7. päivä. Lokakuun vallankumous tulee Venäjällä käytössä olleesta juliaanisesta kalenterista.

Suomessa Venäjän vallankumous käänsi asetelmat päälaelleen. Sosiaalidemokraattien itsenäisyysintoa jarrutelleet porvarit saivat nyt bolsevikkikaappauksesta sysäyksen omille itsenäisyyspyrkimyksilleen, vasemmisto taas joutui pohtimaan, lähteäkö mukaan Venäjän kumoukseen.

Eduskunta päätti heti seuraavana päivänä siirtää hallitusvallan kolmihenkiselle valtionhoitajakunnalle. Päätös kuitenkin jumittui perustuslakivaliokuntaan maalaisliiton ja sosiaalidemokraattien vastustuksen vuoksi. SDP:n oma ehdotus ei kelvannut käsittelyyn. Se ei puhemiehen mielestä täyttänyt lakialoitteen muodollisia vaatimuksia.

Muutama päivä myöhemmin puhkesi yleislakko, joka johti kahakointiin useilla paikkakunnilla. Ilmapiiri kiristyi, mutta ei vielä katkennut.

Yli vuosisadan kestänyt valtioyhteys Venäjään katkesi 15.11.1917

Keskellä yleislakkoa eduskunta kokoontui jälleen. Porvaristo ehdotti nyt vallan siirtämistä senaatin talousosastolle, mutta voitolle selvisi äänin 127–68 maalaisliiton Santeri Alkion kompromissiesitys, jolla eduskunta itse julistautui korkeimman vallan käyttäjäksi Suomessa. Yli vuosisadan kestänyt valtioyhteys Venäjään katkesi 15.11.1917.

Seuraavana päivänä eduskunta vahvisti uudet kunnallislait ja lain kahdeksan tunnin työpäivästä. Tilanne maassa rauhoittui, toistaiseksi.

Miksi emme siis juhli itsenäisyyspäivää marraskuun 15. päivä? Koska tarjolla on muitakin vaihtoehtoja. Yhtä hyviä, ellei parempiakin.

P.E. Svinhufvudin itsenäisyyssenaatti antoi 4.12. eduskunnalle hallituksen ilmoituksen, joka vasta myöhemmin sai nimen itsenäisyysjulistus. Kaksi päivää myöhemmin eduskunta hyväksyi ilmoituksen. Helsingin Sanomat kertoi tapauksesta kahden palstan uutisella otsikolla Suomen riippumattomuuden turvaaminen (siirryt toiseen palveluun).

Ei ehkä ihan varsinainen klikkiotsikko, tämän päivän mittareilla.

Itsenäisyyspäiväksi 6.12. valittiin vasta vuonna 1919. Tasavallan presidentti K.J. Ståhlberg tarjosi kaksivuotispäivän kunniaksi 150 kutsuvieraalle iltapäiväkahvit.

Nuorella tasavallalla oli ollut muitakin kiireitä, niistä vähäisin ei ollut tammikuussa 1918 puhjennut sisällissota, joka päättyi valkoisten voittoon 16.5. Mannerheimin voitonparaatin päivääkin oli jo tarjottu itsenäisyyspäiväksi, vaan toisin kävi.

Hassultahan se nyt tuntuisi, sillä tällä logiikalla Suomi tietysti täyttäisi sata vasta ensi keväänä.

Mutta jos ihan välttämättä haluaa, voi satavuotiaalle Suomelle kilistää jo ensi keskiviikkona.

Jari Korkki

kirjoittaja on Ylen politiikan toimittaja ja TV1:n Ykkösaamun juontaja