Koe uusi yle.fi

Mielisairaalan ympärillä eli tiivis yhteisö: Salmijärvellä potilaat ja hoitajien perheet olivat samassa pihapiirissä

Mielisairaalat sijoitettiin aikoinaan kauas keskuksista, pois silmistä. Kajaanissa pienen sairaalakylän ympärillä oli tiivis yhteisö, jossa asui potilaiden lisäksi henkilökunta perheineen.

mielisairaalat
Mies seisoo sateessa sateenvarjon alla vanhan rakennuksen edessä.
Mielisairaita pidettiin aikoinaan aika pelottavina. Täällä se tuntui luonnolliselta, että ihmisillä oli ongelmia elämässä, kertoo lapsuutensa Salmijärvellä viettänyt kajaanilainen Lauri Pääkkönen.Niko Mannonen / Yle

Kajaani

Salmijärven vanhan mielisairaalan pihapiirissä on hiljaista. Sade on sulattanut maahan sataneen ensilumen lähes kokonaan. Vanhasta ajasta muistuttaa sairaalan ulkoseinällä oleva suuri kello. Sen viisarit ovat paikallaan, aika on pysähtynyt.

– Kello on säilynyt muistoissa. Siitä seurattiin, milloin isä tai äiti pääsi töistä ja milloin piti mennä kotiin, kertoo Salmijärvellä lapsuutensa viettänyt kajaanilainen Lauri Pääkkönen.

Pääkkösen isä työskenteli Salmijärvellä mielisairaanhoitajana ja äiti sairaalan pesulassa. Lapsenvahteja ei oikeastaan ollut, vaan isommat lapset pitivät huolta pienemmistään.

– Pesula oli sairaalan alakerrassa, ja kävin siellä usein juttelemassa äidille. Monet lapsista joutuivat soittelemaan sairaalan ovikelloja, koska vanhemmat työskentelivät suljetuilla osastoilla. Silloin ei ollut kännyköitä, joilla soittaa ja kysyä neuvoa, Pääkkönen naurahtaa.

Yksi ensimmäisistä B-mielisairaaloista

Salmijärven mielisairaala aloitti toimintansa vuonna 1956 Salmijärven rannalla, silloisessa Kajaanin maalaiskunnassa. Mielisairaala sijoitettiin syrjään muusta yhteiskunnasta, kuten siihen aikaan oli tapana. Matkaa naapurikaupunkiin Kajaaniin oli noin 12 kilometriä.

– Sairaala oli oleellinen parannus mielisairaiden hoidossa. Siihen asti hoito oli ollut lapsenkengissä, vaikka Kainuussa potilaita oli suhteessa väestöön enemmän kuin muualla maassa. Niin sanottu metsähoito oli tavallista eli mielisairas myytiin halvimman tarjouksen perusteella taloihin tekemään maataloustöitä. Syrjäseudulla heidät pyrittiin pitämään piilossa, koska sairautta hävettiin, kertoo professori Reijo Heikkinen Oulun yliopistosta.

Lapsia oli niin paljon, ettei tuntenut olevansa yksin milloinkaan.

Tarja Kuusisto

Salmijärven sairaala oli yksi Suomen ensimmäisistä B-mielisairaaloista (siirryt toiseen palveluun) (Museovirasto). Sairaalaan sijoitettiin kroonisesti sairaita ja helppohoitoisia potilaita.

– B-tason hoitolaitoksissa hoidettiin yleensä lievempiä tapauksia. Yleisin sairaus Salmijärvellä oli skitsofrenia, yli puolet potilaista kärsi siitä. Vaikeammat tapaukset sijoitettiin Kainuun ulkopuolelle, lähinnä Kuopion Niuvanniemen mielisairaalaan ja Oulun piirimielisairaalaan, Heikkinen kertoo.

Suuri kello keltaisen rakennuksen ulkoseinässä.
Vanhan mielisairaalan ulkoseinällä on edelleen kello, mistä lapset katsoivat, milloin vanhemmat pääsivät töistä kotiin.Niko Mannonen / Yle

Sairaalasta suunniteltiin aluksi noin 60 potilaan hoitolaitosta. Työntekijöitä oli alkuvaiheessa 55. Hoitohenkilökunta oli nuorta, monet pariskunnat löysivät toisensa, rakastuivat ja saivat lapsia.

– Olimme veljeni kanssa muistaakseni vanhimpia lapsia, hieman yli 10-vuotiaita, kun muutimme Salmijärvelle. Autoa ei omistanut silloin kuin talouspäällikkö, eikä linja-autokaan kulkenut pihaan. Henkilökunta asui sairaalan korkeimmassa siivessä. Huoneet oli kalustettu sairaalan puolesta ja yhteinen keittiö, kylpyhuone, wc:t ja takkahuone olivat käytävän päässä, kertoo kajaanilainen Tarja Kuusisto.

Jotkut potilaista olivat sellaisia, että he tulivat juttelemaan, mutta en muista, että mitään ikävää olisi ikinä sattunut.

Lauri Pääkkönen

Vuosien saatossa Salmijärven potilaspaikkojen määrä kasvoi ensin 142:een ja lopulta hoitopaikkoja oli 297. Vuonna 1979 työntekijöitä oli jo 133. Salmijärvellä tarvittiin siis yhä enemmän asuntoja, koska myös perheet kasvoivat. Vuonna 1967 valmistui kolme vuokrakerrostaloa, joissa oli kaikkiaan 24 perheasuntoa.

Nykymittapuun mukaan asunnot olivat ahtaita, mutta niissä oli kuitenkin monia tuohon aikaan harvinaisia mukavuuksia kuten keskuslämmitys, lämmin vesi ja suihkut.

– Asuimme kaikkiaan neljässä talossa Salmijärvellä. Uusimmissa kerrostaloissa oli kylpyhuoneet ja enemmän tilaa. Meillä oli kolme huonetta ja keittokomero. Muutimme siitä viereiseen keltaiseen kerrostaloon, jossa oli vielä isompi asunto. Meitä oli jo silloin neljä lasta ja vanhemmat, Lauri Pääkkönen kertoo.

Tiiviin yhteisön omanlainen elämä

Elämä Salmijärven hoitoyhteisössä oli rauhallista ja työntekijöiden välinen kanssakäyminen vilkasta. Pienessä hoivayhteisössä järjestettiin monenlaisia perhejuhlia, liikuntatapahtumia ja hiihtokilpailuja, mihin sairaalaa ympäröivä maasto tarjosi hyvät mahdollisuudet.

– Olimme aina ulkona ja pelasimme pelejä – kymmentä tikkua laudalla, hippasta ja jalkapalloa. Tietenkin hiihto oli talviharrastuksista tärkeimpiä ja sairaaloiden väliset hiihtokisat olivat iso tapahtuma joka vuosi. Meillä oli mahdollisuus käydä myös joulujuhlissa ja muissa tapahtumissa. Siellä oli potilaille näytelmiä ja esityksiä, joihin pääsimme osallistumaan, Lauri Pääkkönen kertoo.

– Lapsia oli niin paljon, ettei tuntenut olevansa yksin milloinkaan. Väkeä oli kuitenkin koko ajan pihalla, se oli hyvin tiivis yhteisö, Tarja Kuusisto jatkaa.

Vanha mustavalkoinen valokuva hiihtokilpailusta.
Sairaaloiden väliset hiihtokisat olivat iso asia Lauri Pääkkösen lapsuudessa. Hänen mukaansa Salmijärven joukkue menestyi kisoissa yleensä hyvin.Lauri Pääkkösen kotialbumi

Salmijärvelle sijoitetut potilaat tulivat pääasiassa maaseudulta. Sairaalan alueella oli 10 hehtaarin pelto, missä kasvatettiin juureksia. Potilaat työskentelivät pelloilla, minkä katsottiin olevan terapeuttista.

– Se oli Salmijärvellä tyypillinen hoitotapa, potilaat työllistettiin ja he hoitivat maatalouden töitä. Toiminta oli hyvin laajamuotoista. Kymmeniä tonneja erilaisia juureksia toimitettiin sairaalasta eri puolille Kainuuta, professori Reijo Heikkinen kertoo.

Monet lapsista joutuivat soittelemaan sairaalan ovikelloja, koska vanhemmat työskentelivät suljetuilla osastoilla.

Lauri Pääkkönen

Myös hoitohenkilökunta kasvatti pellolla juureksia omiin tarpeisiinsa, koska palveluja ei juuri ollut. Osuusliikkeessä käytiin kaupassa ja maito haettiin lähimmästä maalaistalosta.

– Meillä oli oma palsta sairaalan takana. Kasvatimme siellä porkkanaa, lanttua, retiisiä, salaatteja ja tietenkin perunaa. Sairaalassa oli isot alueet perunalle ja alakerrassa isot kylmiöt. En tiedä, mihin kaikkialle ne perunat mahtuivat, koska pellot olivat niin isoja, Lauri Pääkkönen muistelee nauraen.

– Pelloilla kasvatettiin myös kaaleja. Muistaakseni minä olin siellä joskus tihutöissä, mutta toivottavasti muistan väärin, jatkaa Tarja Kuusisto.

Lapsista potilaat olivat harmittomia

Tiiviissä yhteisössä hoitohenkilökunnan ja potilaiden välinen suhde oli lämmin. Karkaamisia tapahtui hyvin harvoin, mikä oli leimallista juuri Salmijärvelle.

– Ensimmäisenä toimintavuonna kahdeksan potilasta lähti omille teilleen, mutta henkilökunta oppi äkkiä tietämään, ketkä potilaista olivat herkkiä häipymään. Useimmiten karkulaiset tavoitettiin kotikonnuilta. Myöhemmin karkaustapausten määrä väheni, mikä johtui muun muassa siitä, että lääketiede kehittyi. Potilaat saatiin rauhoittumaan lääkkeiden avulla, Reijo Heikkinen kertoo.

Vanhoja valokuvia.
Sairaalassa esitettiin esimerkiksi näytelmiä, joita myös lapset pääsivät katsomaan. Suuremmassa kuvassa Lauri Pääkkösen isä Aarne tanssii potilaan kanssa.Lauri Pääkkösen kotialbumi

Lapsista potilaat olivat harmittomia. Pellolla työskennelleet tai päiväkävelyllä käyneet potilaat opittiin tuntemaan jopa nimeltä.

– Tunsimme sellaiset potilaat, jotka olivat muutenkin eräänlaisia lemmikkejä täällä. Jotkut potilaista olivat sellaisia, että he tulivat juttelemaan. En muista, että mitään ikävää olisi ikinä sattunut. Sitä seurattiin tarkasti, ketkä pärjäsivät itsekseen ulkona ja saivat kävelyluvan. Muuten potilaat kulkivat valvottuna, hoitaja oli aina mukana esimerkiksi ranta-alueella, missä potilaat viettivät päivällä aikaa, Lauri Pääkkönen kertoo.

Jos joku joutui Salmijärvelle, se oli leima, mikä säilyi ihmisen elämän loppuun asti.

Reijo Heikkinen

Kouluikään tullessa lasten elinympäristö laajeni, sillä koulu oli viiden kilometrin päässä sairaalasta. Muut koululaiset suhtautuivat Salmijärveltä tulleisiin luokkatovereihinsa lähinnä ihmetellen, mutta kiusaamista Pääkkönen tai Tarja Kuusisto eivät muista kohdanneensa.

– Vähän pitkään ehkä katsottiin ja yhteisöä pidettiin hieman outona, mutta en minä ainakaan muista, että minua olisi mitenkään syrjitty. Lähialueen asukkaista monet olivat kuitenkin töissä sairaalassa, vaikka eivät asuneetkaan täällä. Paikka oli koko alueen tiedossa, joten en usko, että se oli kovin outoa sinällään, Pääkkönen kertoo.

Aika ajoi suljetun sairaalan ohi

Salmijärven sairaala oli päässyt vuosien saatossa rapistumaan. Sairaala saneerattiin 1980-luvulla vastaamaan paremmin ajanmukaista hoitoa.

– Avohoito alkoi yleistyä ja hoitolaitoksista pyrittiin tekemään kodinomaisia. Sinne tuotiin tekstiilejä ja seinille ripustettiin potilaiden maalauksia. Ikään kuin piiloterapialla pyrittiin vaikuttamaan potilaisiin. Samalla Salmijärven potilaspaikat vähenivät 167:ään, koska potilaita ei tarvinnut sijoittaa hoitolaitokseen, vaan heitä voitiin hoitaa avohoidossa, professori Reijo Heikkinen kertoo.

Salmijärven sairaala lopetti toimintansa parikymmentä vuotta sitten, jolloin koko sairaalakylä hiljeni. Viimeiset psykiatriset potilaat siirrettiin Kajaaniin Kainuun keskussairaalaan elokuun lopussa vuonna 1995. Taustalla oli lama, jonka seurauksena myös muualta maassa lakkautettiin paljon hoitolaitoksia.

– Siihen liittyy myös se Kainuussa, että Salmijärvellä oli tietty stigma. Jos joku joutui Salmijärvelle, se oli leima, mikä säilyi ihmisen elämän loppuun asti. Siitä leimasta haluttiin päästä eroon ja parhaiten se onnistui siten, että pyrittiin kehittämään avohoitoa ja siirtämään toimintoja Kainuun keskussairaalaan ja Kuusanmäen keskuslaitokseen, Heikkinen kertoo.

Vanha mielisairaala syksyisessä maisemassa.
Salmijärven vanha mielisairaala on tällä hetkellä lähes tyhjillään. Rakennukseen suunniteltiin aikoinaan hoitolaitosta Afganistanin sodassa traumatisoituneille venäläisille sotilaille.Niko Mannonen / Yle

Salmijärven sairaala jäi lähes tyhjilleen. Sairaalassa on ollut muun muassa pakolaisten vastaanottokeskus, mutta tilat tyhjenivät jälleen, kun vastaanottokeskus hajasijoitettiin kaupungin vuokra-asuntoihin (siirryt toiseen palveluun) (Kaleva).

– Vuonna 1998 esillä oli suunnitelma, että Salmijärveen tulisi venäläisille, Afganistanin sodassa vammautuneille sotilaille hoitolaitos. Suunnitelma oli jo aika pitkällä, mutta sodan traumatisoimien sotilaiden pelättiin tekevän kaikenlaisia väkivallan tekoja, koska he olivat tottuneet tappamaan. Ajatus haudattiin, mikä johtui paljolti myös siitä, että Venäjän talous romahti eikä heillä ollut rahallista mahdollisuutta osallistua toimintaan, Heikkinen kertoo.

Mielisairaita pidettiin aikoinaan aika pelottavina. Täällä se tuntui luonnolliselta.

Lauri Pääkkönen

Tällä hetkellä vanhasta sairaalasta suurin osa on tyhjillään. Sairaalan tiloissa on lastenkoti Salmila ja väliaikaisesti psykiatrinen osasto 21 odottamassa uuden sairaalan valmistumista. Tiloissa vuosia toiminut hoivakoti muutti huhtikuun lopussa muualle.

– Kiinteistö on haastava. Nykyisin vaaditaan, että jokaisessa huoneessa on oltava oma pesuhuone eli tilat eivät täytä nykyajan kriteereitä hoivakotinakaan. Tuskin sille on jatkokäyttöä tiedossa, epäilee sairaalainsinööri Pentti Keränen Kainuun sote-kuntayhtymästä.

Mies katsoo sateessa järvelle rannalta.
Kajaanilainen Lauri Pääkkönen kävi lapsena Salmijärvellä kalassa yhdessä isänsä kanssa. Mielisairaanhoitajana työskennellyt isä pyydysti Salmijärvestä myös rapuja. Rapukestit olivat lapsille mieluisia.Niko Mannonen / Yle

Pihapiiristä purettiin tänä syksynä pois kolme kerrostaloa, koska talot olivat olleet pitkään lähes tyhjillään. Salmijärvelle jäivät asuinkiinteistöiksi kerrostalo ja rivitalo (siirryt toiseen palveluun) (Kainuun Sanomat).

– Alue on sen verran syrjässä, ettei taloja ollut järkevä pitää lämpimänä. Niistä tuli huomattavasti enemmän kuluja kuin tuottoja. Talot tyhjennettiin vuosi sitten syksyllä, sillä kaikki asukkaat sopivat jäljellä olevaan K-kerrostaloon. Lisäksi rantarivitalossa on kolme asuntoa, Keränen kertoo.

Tuskin sille on jatkokäyttöä tiedossa.

Pentti Keränen

Salmijärvellä lapsuutensa viettänyt Lauri Pääkkönen katselee ympärilleen hieman haikeana. Ympäristö on muuttunut, vanha kotitalo sekä sieni- ja marjapaikat ovat kadonneet. Elämä tiiviissä sairaalakylässä jätti kuitenkin omat jälkensä sen entisiin asukkaisiin.

– Mielisairaita pidettiin aikoinaan aika pelottavina. Täällä se tuntui luonnolliselta, että ihmisillä oli elämässä ongelmia. Moni henkilökunnan lapsista on hakeutunut hoitoalalle. Sain ensimmäiset työkokemukset täältä, kun olin kahtena kesänä vipparina eli kesäloman sijaisena. Sen jälkeen aloitinkin sairaanhoitajakoulun. Varmasti se on tullut sieltä perheestä verenperintönä, Pääkkönen pohtii.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Zimbabwe

Näin Zimbabwen itsevaltaisen presidentin ero eteni: Krokotiili voitti himoshoppaajan

Libanon

Saad al-Hariri palasi takaisin Libanoniin – Ero pääministerin tehtävästä on edelleen auki

Uber

Uber peitteli 57 miljoonan kuljettajan ja asiakkaan tietojen hakkerointia

Abitreenit

Sensoria ei säväytetä pelkillä faktaluetteloilla – näin kirjoitat paremmin historian yo-kokeessa