1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Suomalaiset kuvanveistäjät

Rovaniemeläiselle kuvanveistäjälle taideseppien elämäntyöpalkinto

Taidesepät ry. on myöntänyt elämäntyöpalkinnon rovaniemeläiselle seppämestarille ja kuvanveistäjälle Risto Immoselle.

Kuva: Taidesepät ry.

Taidesepät ry:n elämäntyöpalkinto on myönnetty Risto Immoselle. Immonen on seppämestari ja kuvanveistäjä (siirryt toiseen palveluun) sekä Suomen kuvanveistäjäliiton jäsen. Hän on työskennellyt 36 vuotta pajallaan Rovaniemen Muurolassa.

Immosen töitä on laajasti nähtävissä niin kotimaassa kuin ulkomaillakin Eurooppaa ja Aasiaa myöten. Niitä löytyy mm. Rovaniemeltä, Saariselältä ja Ruotsin Haaparannalta. Immonen teoksia on myös lukuisissa muissa Euroopan maissa, joissa hän on osallistunut kuvanveistotapahtumiin ja ns. jurytettyihin näyttelyihin.

Risto Immosen Runo-veistos Rovaniemellä Kuva: Risto Immonen

Yksi viimeisimpiä aluevaltauksia on Kiina. Immonen on tehnyt sinne monumentaalisia veistoksia Pingtanin ja Wuhun kaupunkeihin vuonna 2014 sekä Changchun kuvanveistosymposiumissa tänä vuonna.

Taidesepät ry. on v.1979 perustettu valtakunnallinen yhdistys jonka tavoitteena on tehdä tunnetuksi sepäntyön mahdollisuuksia tämän päivän modernissa yhteiskunnassa. Elämäntyöpalkinto on tunnustus henkilölle joka on saavuttanut merkittävää näkyvyyttä ja tunnustusta omassa työssään.