Laivat rahtasivat 50-luvulla puuta Afrikkaan asti – nyt sahan ikoninen savupiippu moukaroidaan ja sen mukana murenee suuri tarina

Oulun Martinniemen kylänraitti oli aikoinaan kansainvälinen kauppapaikka, josta sadat laivat hakivat puutavaraa pohjoisen rannikolta. Nyt pitkän väännön jälkeen maamerkiksi muodostunut voimalan piippu katoaa maisemasta.

Historialliset paikat
Martinniemen saha ilmakuvassa
Martinniemen suursaha ilmakuvassa 1940-luvulla.Puolustusvoimat / Pentti Utriainen

Martinniemen saha sijaitsee nyky-Oulun pohjoispuolella Haukiputaalla. Suursaha-alueen ajoista muistuttava vanha voimalaitos ja sen 72-metrinen piippu katoavat pian maisemasta. Jo 90 vuoden ajan paikallaan ollut maamerkki on hallinnut kylän elämää tavalla tai toisella.

1900-luvun puolivälissä Martinniemi kilpaili Kotkan kanssa Suomen suurimman sahapaikkakunnan tittelistä. Taisipa se olla välillä vähän suurempikin, kylällä työskennellyt Pentti Pussinen muistelee.

Martinniemen sahan piippu vuonna 2010
Laitakarin voimalan vanha 72 metrinen savupiippu moukaroidaan maan tasalle ennen joulua.Jouni Soikkeli / Yle

Kyläpolliiseja oli jopa kaksi. He vahtasivat etupäässä sitä, etteivät ihmiset tuo laivoista viinaa maihin. Myös järjestyshäiriöihin puututtiin, sillä vireällä teollisuuspaikkakunnalla oli paljon työntekijöitä ja merimiehiä monesta valtakunnasta. Tanssipaikat olivat täynnä viikonloppuisin, toisinaan viikollakin.

– Kylällä oli oma putka, jonne vietiin pahimmat rähjääjät. Kyllä täällä oli täyttä elämää kuin jossain villissä lännessä Klondikessa, muistelee Pussinen.

Martinniemen höyrysaha perustettiin vuonna 1905. Vuosikymmenten vaikeuksien jälkeen sahan toiminta käynnistyi toden teolla vasta sotien jälkeen. Puutavaran kysyntä oli kovaa, ja Martinniemestä laivattiin muun muassa parruja Egyptiin ja puutavaraa ympäri maailmaa.

Martinnemessä sijainnut maineikas vuokratalo "Yöjuna" paloi 1960-luvun lopulla. Yläkerran ikkunassa paloi valo kulkijoita kutsuen.
Martinnemessä sijainnut maineikas vuokratalo "Yöjuna" paloi 1960-luvun lopulla. Yläkerran ikkunassa paloi valo kulkijoita kutsuen.Pentti Utriasen arkisto

Laivojen viikonkin kestäneet lastausajat takasivat kyläraitille kansainvälisen kuhinan, joka korostui etenkin iltaisin.

– Alusten merimiehet vaeltelivat täällä kylillä ja sen vuoksi täällä oli paljon kauppoja, ravintoloita ja jopa kaksi elokuvateatteria, Pussinen sanoo.

Piippu on päässyt kirjoihinkin

Pimeänä marraskuisena päivänä Martinniemen sahan rauniot ja horisontista pilkistävä voimalan piippu muistuttavat alueen menneestä loistosta. Kylä oli aikanaan Oulun seudun vauraimpia. Se oli myös maamme teollistuneimpia paikkakuntia.

Kirjailija Joni Skiftesvik on syntynyt tuon piipun juurella. Hän on lähtenyt maailmalle Martinniemen Kurtinhaudalta.

– Toinen jalka on ollut aina kylällä, hän toteaa.

Puutavaraa odottavia laivoja Martinniemen redillä.
Puutavaraa odottavia laivoja Martinniemen sahan edustalla.Pentti Utriaisen arkisto

Skiftesvikillä on kylällä työhuone, jossa hän kirjoittaa. Joskus piippu eksyy kirjan sivuillekin, kuten esimerkiksi romaanissa "Salli Koistisen talvisota".

– Siinä Martinniemestä Neuvostoliittoon pula-aikana loikannut, sahalla työskennellyt neito palaa talvisodan aikana kotikylälleen desanttina ja alkaa tehdä tihutöitä, Skiftesvik kertoo.

Piippu on melkein inhimillinen olento.

Joni Skiftesvik

Satamassa kävi 200 laivaa kesässä hakemassa tehtaiden tuotteita. Sahalla oli töissä noin kuusisataa ihmistä ja satamassa pari sataa lisää. Skiftesvik oli itsekin lautatarhalla ja tukkiosastolla töissä ainakin viitenä kesänä.

– Jos otetaan myös metsäpuoli huomioon, niin Martinniemen tehtaat työllistivät kaiken kaikkiaan noin 1 200 ihmistä, hän muistuttaa.

Piipun kohtalosta väännetty kättä pitkään

Jupakka piipun ympärillä on kestänyt jo 14 vuotta. Martinniemen kyläyhdistys ja Haukipudas-seura ovat hakeneet Laitakarin voimala-alueen suojelua.

Martinniemen Laitakarin voimalan piippu marraskuussa 2017.
Laitakarin voimalan piippu katoaa maisemasta vielä ennen joulua.Juha Hintsala / Yle

Ely-keskus lupasi suojella piipun, mutta ei rakennuksia. Ympäristöministeriö ei hyväksynyt suojelupäätöstä, koska rakennukset omistava UPM Kymmene oli valittanut päätöksestä kustannussyihin vedoten. Päätös jäi voimaan, ja Oulun kaupungin rakennuslautakunta antoi lopulta elokuussa 2017 purkuluvan voimalaitokselle ja sen piipulle.

Martinniemen kyläyhdistyksen sihteeri Liisa Takalon mielestä piippu on kylän symboli, maamerkki kaikille liikkujille.

– Kyläläisille se merkitsee, että tämä on erilainen kuin muut kylät, hän kiteyttää.

Piippu on kuin inhimillinen olento

Laitakarin voimala-alueella olevien rakennusten purku aloitettiin lokakuussa haitta-aineiden poistolla. Nyt maanpäällisistä osista on purettu 70 prosenttia. Alueen purkutöistä vastaa Purkupiha oy. Kaiken pitää olla purettuna viimeistään 29.12.2017.

Laitakarin voimalan purkutyöt ovat käynnissä.
Juha Hintsala / Yle

Nyt jännitetään enää, milloin on piipun vuoro.

– Olen pikkuhiljaa ruvennut ajattelemaan, että piippu on melkein inhimillinen olento, Joni Skiftesvik pohtii. Hänen mukaansa piipun nokka pilkistää yllättävistäkin paikoista, kun liikkuu kylällä.

– Se on melkein kuin Stasi. Se tarkkailee koko ajan, että mitäs kyläläiset tekevät ja mitä kylällä tapahtuu.

Ei ihme, että kyläläiset ovat ottaneet piipun omakseen. He kantavat huolta siitä, miten pärjätään ilman piippua, kun se on vartioinut ja ollut yhdenlaisena kaverina yhdeksänkymmenen vuoden ajan.

Uhkarohkeita kiipeilijöitä

Alueen omistavan UPM Kymmenen kiinteistöpäällikkö Veli Tuominen kertoo, että yritys on joutunut käyttämään apunaan viranomaisia saadakseen liian uteliaat ja uhkarohkeat liikkujat pysymään poissa voimala-alueelta.

Tuomisen mukaan vartijat ovat poistaneet toistakymmentä henkeä piipun kyljestä ja piipustakin on otettu talteen muutamia. Paikka yritetään pitää turvallisena. Se on aidattu ja vartioitu.

– Siitäkin huolimatta mopojengi on tullut alueelle. Vaikka piipusta on poistettu portaita, niin siitä sen nokkaan on kiipeilty. Siellä on otettu selfieitä ja videoita.

Santaholman savupiippu Haukiputaalla on rapautunut.
Santaholman sahalaitoksen korkea tiilipiippu toimii edelleen näkyvänä maa- ja merimerkkinä Haukiputaalla. Se on kuitenkin jo rapautunut.Veli Tuominen / UPM Kymmene

Tuomisen mukaan itse voimalarakennus on home- ja asbestipitoinen sisältä, joten se oli muuttunut vaaralliseksi. Myös piippu on hänen mukaansa vaarallinen, sillä pitkään käyttämättä jääneenä kosteus on päässyt sen rakenteisiin.

– Kun sitä lakataan lämmittämästä, niin on väistämätöntä, että se rapautuu, Tuominen lisää.

Ihmisten työlle muistomerkki

Monet myrskyt kestänyt piippu kaadetaan lopulta tonnien painoisella kuulalla. Sen jälkeen siistitään paikat, tehdään täytöt ja tasataan pinta.

Veli Tuominen on ollut työnsä vuoksi mukana monissa rakennusten ja piippujen purkutöissä. Vanhan piipun historian katoamista hän kommentoi toisesta näkökulmasta.

– Kun kerää puolikkaita tiilen palasia myrskyn jälkeen aina 50 metrin etäisyydeltä piipusta ja kun tietää, että lapset käyttävät sitä leikkipaikkanaan, niin kyllä siinä mieleen tulee ihan joku muu kuin sen säilyttäminen. Mahdollisimman äkkiä pois.

Martinniemen suursahan aluetta ilmakuvassa
Martinniemen sahan puutavaraa odottamassa lastausta, ylhäällä vasemalla Laitakarin voimalan piippu.Puolustusvoimat / Pentti Utriainen

Joni Skiftesvik pitää tärkeänä, että ihmisten työlle olisi olemassa joku muistomerkki ja heidät muistettaisiin sen myötä. Samalla Perämeren sahateollisuusperinne pysyisi myös ihmisten mielessä, sillä esimerkiksi Haukiputaalla oli aikanaan viisi sahaa.

– Minusta tämä piippu olisi oikein hyvä muistomerkki tästä sahateollisuusajasta. Mutta valitettavasti sen päivät ovat sitten vähissä. Näyttää siltä, että kyläläiset saavat ikävän joululahjan. Mutta jos nyt yksi piippu viedään, niin kylä kuitenkin säilyy.

Näyttää siltä, että kyläläiset saavat ikävän joululahjan.

Joni Skiftesvik

Martinniemeläiset ovat aina olleet yritteliästä ja sitkeää porukkaa. Nyt asukkaita on lähes 3 000, ja yhteishenki on hyvä. Kyläyhdistys on aktiivinen, yhteisiin tilaisuuksiin osallistuu sadoittain ihmisiä.

– Jos tästä joudutaan nyt luopumaan, niin meillä on kuitenkin yksi muistomerkki Ukkolan rannassa. Saimme lahjoituksena sataman ruoppauksen yhteydessä pelastetun ison purjelaivan ankkurin. Se on meille toivon ankkuri, viemme sinne kynttilöitä aina ennen joulua, kertoo kyläyhdistyksen Liisa Takalo.